Siuntion monitoimihallin remontti parantaa liikuntamahdollisuuksia aseman seudulla

Jaa
Siuntion kunnan monitoimihalli otetaan uudestaan käyttöön elokuun toisella viikolla. Halliin tulee myöhemmin uusi liikuntasali pienille ryhmille, mikä parantaa osaltaan liikuntatilojen saatavuutta. Monitoimihallin ympärillä, kivenheiton päässä juna-asemasta, onkin varsinainen liikuntakeskittymä.
Rakennustöiden valvoja Peter Ekström ja sivistysjohtaja Eero Kling iloitsevat ison liikuntasalin käyttöönotosta.
Rakennustöiden valvoja Peter Ekström ja sivistysjohtaja Eero Kling iloitsevat ison liikuntasalin käyttöönotosta.

Monitoimihallin iso pelikenttä on siivousta vaille valmis. Se otetaan käyttöön 9. elokuuta, jolloin kaikenlaiset vuorot tulevat mahdolliseksi. Remontti ei kuitenkaan vielä ole valmis. Kuntosalia, judosalia ja varastotiloja remontoidaan vielä ja toiseen kerrokseen rakennetaan pieni liikuntasali. Koko remontti valmistuu vuoden loppuun mennessä, arvioi rakennustöiden valvoja Peter Ekström.

– Tämän pitäisi palvella kuntalaisia hyvin seuraavat 20 vuotta, sanoo tekninen johtaja Markus Moisio.

Sivistysjohtaja Eero Kling on tyytyväinen siihen, että monitoimihallin remontti alkaa valmistua.

– On hienoa, että saamme riittävästi tiloja nuorten ja aikuisten liikunnalle.

Perusteellinen remontti

Remontissa katto- ja seinärakenteet on uusittu ja maalattu, jotta ne eivät pääse ruostumaan. Lisäksi rakenteisiin on lisätty kosteudenpoistojärjestelmä. Salaojitus on uusittu ja lattia kuivatettu kosteudesta. Lattiaan on lisätty kosteuseriste, joka estää kosteutta nousemasta halliin. Myös ilmanvaihtoon on panostettu.

Monitoimihallin sisällä kaikki pinnat on maalattu tai uusittu. Suihkuhuoneet uusittiin kokonaan. Iso liikuntasali on saanut uuden lattian. Kuntosali uusitaan kokonaan ja sinne asennetaan kuntosalimatto. Saliin ostetaan myös uudet laitteet.

Kuntalaisten hyvinvointi on ykkösasia

Monitoimihalli oli asetettava käyttökieltoon kesäkuussa 2019, kun kattorakenteet olivat ruostuneet eikä niiden kestävyyttä voitu taata. Korvaavia tiloja ei ollut helppo järjestää ja monen yhdistyksen toiminta kärsi tilanteesta.

– Minulle oli täysi yllätys, että halli oli niin huonossa kunnossa. Asia tuli aivan puun takaa. Käyttökieltoon asettaminen oli raskas päätös, mutta viranhaltijana minun oli pakko tehdä se, Moisio kertoo.

Rakennustyöt viivästyivät, kun kokonaisurakasta ei saatu tarjousta ja korjausta jouduttiin teettämään erillisurakoina ja tuntityönä. Kokonaisuudessaan monitoimihallin remontti tulee maksamaan noin 1,5 miljoonaa euroa.

– Kuntalaisten hyvinvointi on ykkösasia. Kaikki, mikä tähän panostetaan, on pois terveysmenoista, Eero Kling toteaa.

Siuntiossa hyvät harrastus- ja urheilumahdollisuudet

Liikuntasalin lattia on rakennettu erityisesti käsipallon vaatimukset huomioiden. Hallissa on harrastettu myös lentopalloa, salibandyä, koripalloa, futsalia ja sulkapalloa.

Liikuntasalityömaan vieressä on toinen, vielä isompi työmaa. Naapuriin nimittäin rakennetaan sivistys- ja hyvinvointikampusta, joka valmistuu vuoden kuluttua. Kampukseen muuttavat Siuntion koulut, esikoulut, kirjasto, nuorisopalvelut ja perhekeskus. Myös kampukseen tulee liikuntasali ja monitoimisali. Aleksis Kiven koulun liikuntatunnit siirtyvät monitoimihalliin siihen asti, että kampus valmistuu.

– Siuntiossa on pian todella hyvät harrastus- ja urheilumahdollisuudet, Moisio kehuu.

Kampus ja monitoimihalli ovatkin osa varsinaista liikuntakeskittymää, kun vieressä on vielä tuore Fennia-arena, urheilukenttä, tenniskentät ja skeittirampit.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rantarata-hankken verkkosivu: https://rantarata.info/
Kustbaneprojektets webbplats: https://rantarata.info/


Tekninen johtaja Markus Moisio, p. 044 3861099, markus.moisio@siuntio.fi
Sivistysjohtaja Eero Kling, p. 050 386 0826, eero.kling@siuntio.fi

Kuvat

Rakennustöiden valvoja Peter Ekström ja sivistysjohtaja Eero Kling iloitsevat ison liikuntasalin käyttöönotosta.
Rakennustöiden valvoja Peter Ekström ja sivistysjohtaja Eero Kling iloitsevat ison liikuntasalin käyttöönotosta.
Lataa
Monitoimihalli sijaitsee aivan Fennia-arenan ja urheilukentän vieressä.
Monitoimihalli sijaitsee aivan Fennia-arenan ja urheilukentän vieressä.
Lataa
Ison liikuntasalin lattia on rakennettu käsipallon ehdoilla.
Ison liikuntasalin lattia on rakennettu käsipallon ehdoilla.
Lataa
Ison liikuntasalin lattia on rakennettu käsipallon ehdoilla.
Ison liikuntasalin lattia on rakennettu käsipallon ehdoilla.
Lataa
Rakennustöiden valvoja Peter Ekström ja sivistysjohtaja Eero Kling sanovat, että uudistetut liikuntatilat tulevat tarpeeseen.
Rakennustöiden valvoja Peter Ekström ja sivistysjohtaja Eero Kling sanovat, että uudistetut liikuntatilat tulevat tarpeeseen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Rantarata-hanke



https://rantarata.info/

Siuntion kunta
Lepopirtintie 80
02570 Siuntio

https://www.siuntio.fi

siuntio@siuntio.fi

(09) 2606 11

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rantarata-hanke

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye