Sivistystyönantajien päätös pakottaa yliopistohenkilöstön lakkoon - Helsingin yliopiston henkilöstön lakko alkaa ja palkansaajajärjestöt jättivät jo kolmannen lakkovaroituksen

Jaa
Sivistystyönantajat hylkäsivät tiistaina valtakunnansovittelijan tekemän sovintoesityksen. Henkilöstöä edustavissa pääsopijajärjestöissä sovintoesitys oli jo hyväksytty. Sivistystyönantajien päätös pakottaa yliopistohenkilöstön lakkoon. Helsingin yliopiston henkilöstöä koskeva lakko alkaa huomenna. Lisäksi pääsopijajärjestöt antoivat tiistaina jo kolmannen lakkovaroituksen.

”Olemme erittäin pettyneitä Sivistystyönantajien linjaan. Sen tekemä hylkäävä päätös kertoo, miten vieraantunut työnantaja on henkilöstönsä tilasta, yhteiskunnan kehityksestä sekä koko maan menestystekijöistä. Palkansaajapuoli oli tullut erittäin paljon vastaan. Nyt on selvää, ettei sovintoesityksen sisältö tule riittämään enää henkilöstöllekään”, henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Palkansaajajärjestö Pardia toteavat.

Yliopistojen henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt JUKO, JHL ja Pardia antoivat tiistaina 27. helmikuuta jo kolmannen lakkovaroituksen. Kohdennettu työtaistelu toteutetaan seitsemässä yliopistossa lakkona 14. maaliskuuta, jos neuvotteluratkaisuun ei päästä ennen sitä. Ylioppilaskirjoitusten toteutus on uhattuna näiden yliopistojen harjoittelukouluissa.

Kohdennettu työtaistelu toteutetaan lakkona 14.3.2018 yhteensä seitsemässä yliopistossa ja näiden yliopistojen alaisissa harjoittelukouluissa, jos neuvottelutulokseen ei päästä sitä ennen. Lakko toteutetaan Itä-Suomen yliopistossa, Jyväskylän yliopistossa, Lapin yliopistossa, Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa, Oulun yliopistossa, Turun yliopistossa sekä Åbo Akademissa. Näissä yliopistoissa on henkilöstöä yhteensä yli 12 000.

Lakko uhkaa Itä-Suomen yliopiston, Jyväskylän yliopiston, Lapin yliopiston, Oulun yliopiston, Turun yliopiston sekä Åbo Akademin Vaasan harjoittelukouluissa pidettäviä ylioppilaskirjoituksia 14. maaliskuuta.

Viikko sitten pääsopijajärjestöt antoivat toisen lakkovaroituksen. Se koskee kuutta yliopistoa (Aalto-yliopisto, Hanken, Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Taideyliopisto, Vaasan yliopisto) 7. maaliskuuta.

Yliopistosektori on ollut sopimuksettomassa tilassa helmikuun alusta alkaen. Helmikuun 16. päivä lähtien sovitteluratkaisua on etsitty valtakunnansovittelijan toimiston kautta.


Lisätietoa antavat:

 Julkisalojen koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO
- puheenjohtaja Olli Luukkainen, puh. 0500 652 87
- neuvottelupäällikkö Markku Nieminen, puh. 0400 601 162

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
- neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch, puh. 040 728 9046
- sopimustoimitsija Erika Mattsson, puh. 0400 461 411

Palkansaajajärjestö Pardia
- puheenjohtaja Niko Simola, puh. 040 566 8517
- lakimies Ira Kyntäjä, puh. 050 325 7507

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Yliopistojen pääsopijajärjestöt JUKO, JHL ja Pardia



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Yliopistojen pääsopijajärjestöt JUKO, JHL ja Pardia

Universitetens personalorganisationer godkände förlikningsförslaget - alla arbetsstridsåtgärder ställs in6.3.2018 15:41:46 EET | Tiedote

Universitetens personalorganisationer FOSU, JHL och Pardia samt arbetsgivarens representant Bildningsförbundet har godkänt förlikningsman Janne Metsämäkis andra förlikningsförslag i arbetskonflikten om universitetens kollektivavtal. Det innebär också att organisationerna avblåser sina arbetsstridsåtgärder, av vilka den ena varslats redan till onsdagen den 7 mars och nästa till den 14 mars. Också JHL:s planerade stödstrejk inom godstrafiken som skulle ägt rum den 7 mars ställs in.

Yliopistojen henkilöstöjärjestöt hyväksyivät sovintoesityksen – kaikki työtaistelutoimenpiteet peruuntuvat6.3.2018 14:04:34 EET | Tiedote

Yliopistojen henkilöstöjärjestöt JUKO, JHL ja Pardia sekä työnantajaa edustava Sivistystyönantajat ovat hyväksyneet sovittelija Janne Metsämäen toisen sovintoehdotuksen yliopistojen työehtosopimusta koskevasta työriidasta. Näin ollen järjestöt myös peruvat työtaistelutoimet, joista toinen oli uhkaamassa jo keskiviikkona 7. päivä ja seuraava 14. maaliskuuta. Myös JHL:n tavaraliikenteeseen 7.3. kaavaillut tukilakot peruuntuvat.

Bildningsarbetsgivarnas beslut tvingar universitetspersonalen att gå i strejk - Strejken vid Helsingfors universitet börjar och löntagarorganisationerna varslade om en tredje strejk27.2.2018 15:26:38 EET | Tiedote

Bildningsarbetsgivarna har på tisdag förkastat riksförlikningsmannens medlingsbud. Medlingsbudet hade redan godkänts av löntagarpartens huvudavtalsorganisationer. Bildningsarbetsgivarnas beslut tvingar universitetspersonalen att gå i strejk. Strejken som gäller personalen vid Helsingfors universitet börjar i morgon. Dessutom varslade huvudavtalsorganisationerna redan om en tredje strejk.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye