Skarta Energy ja Business Tornio suunnittelevat teollisen mittakaavan aurinkovoimalaa Tornioon

Teollisen mittakaavan aurinkovoimalaitoksen sijoituspaikaksi on kaavailtu osin jo varsinaisesta käytöstä poistunutta maa-ainestenottoaluetta moottoritien varrella, Kyläjoen alueella. Alueen viereen on suunniteltu Arctio North -teollisuusalue. Suurteollisuuden sijoittaminen lähelle aurinkovoimalaa tuo teollisuusalueelle merkittäviä synergiaetuja. Käynnistyvässä toteutettavuussuunnitelmassa laaditaan investointipäätöstä tukevia selvityksiä ja kartoitetaan potentiaalisia yhteistyökumppaneita sekä käydään tarkemmin läpi sijoittautumispaikkaan liittyviä vaatimuksia. Business Tornio toimii aktiivisena verkoston rakentajana eri toimijoiden välillä, hyödyntäen alueellista tuntemusta ja verkostojaan.
Skarta Energylle aiesopimus on erittäin mielenkiintoinen yhtiön toiminnan kasvun ja kehittymisen näkökulmasta.
”Tornion sijainti uusiutuvan energian tuotannolle ja esimerkiksi vetyteollisuudelle on erittäin potentiaalinen sijaintinsa ansiosta, ja suunnittelukohde on kokonaisuutena erinomaisella paikalla. Uskomme, että kehittämämme Vierivoima-konsepti on esimerkiksi juuri tälle alueelle erittäin mielenkiintoinen ratkaisu. Energia-ala on juuri nyt monella tapaa murroksessa ja meille on tärkeää olla aktiivisesti mukana uusien potentiaalisten kohteiden selvityksessä, Skarta Energyn varatoimitusjohtaja Vikke Saarelainen toteaa.
”Business Tornion strategisena tavoitteena on saada aikaan konkreettisia toimenpiteitä ja investointeja, jotka kehittävät alueen elinvoimaa ja yrityksiä. Tulevaisuuden teollisuus on kokonaisuutena teema, johon liittyen yhtiö tekee pro-aktiivista Invest in -työtä. Toimenpiteiden ja selvitysten osalta nyt käynnistyvä investointipäätökseen tähtäävä selvitystyö yhdessä Skarta Energyn kanssa on juuri sellainen askel, johon me aina kehittämistyössä pyrimme”, Business Tornio Oy:n toimitusjohtaja Marko Alamartimo tähdentää.
Toteutuessaan noin 100 hehtaarin suuruisen aurinkoenergialaitoksen, arvioitu paneeliteho olisi noin 80 MWp, investoinnin suuruus olisi noin 60 Milj. €, työllistämisvaikutukset noin 5 henkilöä, rakentamisen aikaiset työllisyysvaikutukset olisivat noin 100 henkilöä ja lisäksi kaupungille kertyisi hankkeen valmistuttua merkittäviä verotuloja. Ensimmäinen selvitysvaihe on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2023 loppuun mennessä. Tarkempien suunnitelmien, lupien ja valmistelevien töiden arvioidaan vievän aikaa noin 12–18 kuukautta ja varsinaisen rakentaminen noin 24kk tarvittavien lupien myöntämisestä. Tämänhetkisen arvion mukaan energiantuotanto Torniosta voisi siis käynnistyä vuoden 2027 aikana.
Business Tornio Oy on Tornion kaupungin ja paikallisien yritysten omistama elinkeinoyhtiö, jonka tehtävänä on elinkeinoelämän kehittäminen ja monipuolistaminen, työllisyyden edistäminen sekä matkailun kehittämispalvelut. Toiminnan pääpaino on eri kehitysvaiheissa oleville yrityksille tarjottavat yrityskehityspalvelut. Lisäksi Business Tornio Oy osallistuu aktiivisesti yritysten ja toimintaympäristön kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.
Skarta Energy on suomalainen uusiutuvan energian kehittäjä ja tuottaja. Yritys on erikoistunut päästöttömiin teollisen mittakaavan aurinkovoimahankkeisiin, joita täydennetään energian varastoinnilla, tuulivoimalla ja vetyratkaisuilla luotettavan ja toimitusvarman tulevaisuuden energian takaamiseksi. Yritys on kehittämässä Suomen suurimpiin kuuluvia aurinkovoimahankkeita esimerkiksi yli sadan hehtaarin käytöstä poistetuille turvesuoalueille Utajärvellä sekä Hituran ja Pyhäsalmen vanhoille kaivosalueille Pohjois-Pohjanmaalla. Skarta Energyn omistavat vahvat, listautuneet yhtiöt Capmanin hallinnoima rahasto rahoitusalan erityisosaajana ja NYAB Oyj energiarakentamisen osaajana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marko AlamartimotoimitusjohtajaBusiness Tornio Oy
Puh:040 025 1350marko.alamartimo@tornio.fiVikke SaarelainenvaratoimitusjohtajaSkarta Energy Oy
Puh:040 75 444 29vikke.saarelainen@skarta.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
NYAB on puhtaan tulevaisuuden rakentaja, jolla on vuosikymmenien kokemus vaativista rakennushankkeista. Olemme mahdollistamassa Pohjoismaiden vihreää siirtymää tarjoamalla uusiutuvaa energiaa ja kestävää infrastruktuuria koskevia suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon palveluita julkisen ja yksityisen sektorin asiakkaille. NYABin pääkonttori sijaitsee Oulussa ja sillä on noin 380 työntekijää eri toimipisteissä Suomessa ja Ruotsissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta NYAB Oyj
NYAB tecknar två nya kontrakt med Svenska kraftnät26.5.2023 13:00:21 EEST | Tiedote
NYAB och Svenska kraftnät tecknade i december 2022 ett avtal för att förbereda byggnationen av en ny växelströmsledning mellan Sverige och Finland. Aurora Line ska öka överföringskapaciteten, förbättra leveranssäkerheten och möjliggöra en ökning av förnybar energiproduktion i Norden och Baltikum. NYAB och Svenska kraftnät har nyligen tecknat ett betydande tilläggskontrakt där parterna överenskommit att inte offentliggöra uppskattat monetärt värde.
Skarta Energy and Business Tornio plan an industrial-scale solar farm in Tornio12.5.2023 16:07:27 EEST | Press release
Business Tornio Oy, a Tornio-based development company, and Skarta Energy Oy have signed a letter of intent on the preparation of a feasibility plan for a solar power plant in Tornio. If implemented, the investment in the approximately 100-hectare solar farm would amount to about EUR 60 million.
NYAB voittaa noin 6 MEUR sopimuksen Arlandan lentokentän rullausteiden laajentamisesta8.5.2023 09:32:12 EEST | Tiedote
Ruotsissa infratoimijana nopeasti kasvava NYAB on tehnyt sopimuksen Ruotsin lentokenttiä hallinnoivan Swedavian kanssa Arlandan lentokentän rullausteiden laajentamisesta. Sopimuksen arvo on 66 miljoonaa Ruotsin kruunua.
NYAB wins SEK 66 million contract at Arlanda for Swedavia8.5.2023 09:30:00 EEST | Press release
NYAB – a fast-growing infrastructure player with Sweden as its largest market, has entered into an agreement with Swedavia for widening taxi runways at Arlanda. The value of the contract is SEK 66 million.
NYAB vinner uppdrag värt 66 miljoner kronor på Arlanda åt Swedavia8.5.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
NYAB, en snabbväxande infrastrukturaktör med Sverige som största marknad, har vunnit ett uppdrag på Arlanda åt Swedavia avseende att bredda taxibanor. Avtalet är värt 66 miljoner kronor.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme