Skarta Energy Oy

Skarta Energy Oy tähtää merkittäväksi toimijaksi Pohjoismaissa uusiutuvan energian moniosaajana - ”Sähkönsiirron lähiverkoista merkittävät hyödyt kunnille ja teollisuudelle”

Jaa

Energiamurros on synnyttänyt tarpeen toimijoille, jotka sekä kuntien että teollisuuden kumppaneina auttavat asiakkaitaan kohti päästötöntä energiantuotantoa. Skarta Energy on uusi, täysin kotimaisessa omistuksessa oleva yritys, joka tarjoaa palveluita päästöttömän energian koko arvoketjussa. Yhtiön päänavaus kuntakentässä on Utajärven kunnan kanssa solmittu aiesopimus, johon sisältyy muun muassa sähkönsiirron sisäverkon rakentaminen kunnan teollisuusalueelle.

Skarta Energy tähtää merkittäväksi tuulivoimarakentajaksi ensi vaiheessa Suomessa ja Ruotsissa. Kuva: Jorma Uusitalo
Skarta Energy tähtää merkittäväksi tuulivoimarakentajaksi ensi vaiheessa Suomessa ja Ruotsissa. Kuva: Jorma Uusitalo

Utajärvellä teollisuusalueelle on tarkoitus rakentaa tuulivoimalla tuotetulle sähköenergialle oma sisäverkko, jonka ansiosta teollisuusalueella toimivat yritykset saavat edullista sähköenergiaa. Energiantuotanto ja sisäverkko toteutetaan osuuskuntapohjalta hyödyntämällä tuulivoimaan erikoistuneen Salpatuuli-osuuskunnan osaamista ja toimintamalleja.

- Euroopan unioni pyrkii vaikuttamaan siihen, että keskitetyn sähkönjakelun rinnalle saadaan muitakin vaihtoehtoja. Skarta Energy tuo markkinoille muun muassa juuri tällaisen paikallisen älyverkkoratkaisun, jonka kautta asiakkaille voidaan jakaa päästötöntä energiaa halvalla siirtomaksulla. Tämä parantaa merkittävästi teollisuuden kilpailukykyä ja tuo kustannussäästöjä julkiselle sektorille, painottaa Skarta Energy Oy:n toimitusjohtaja Kari Tuominen.

Hän on iloinen Utajärven kunnan päätöksestä hyödyntää Skarta Energyn uutta liiketoimintamallia, joka on kunnille helppo ja kustannustehokas tapa siirtyä päästöttömiin energiaratkaisuihin älykkääseen jakeluverkkoon yhdistettynä.

- Emme ole kuntien kumppani ainoastaan projektin valmistumiseen saakka. Haluamme jatkaa yhteistyötä senkin jälkeen, ja toimia asiantuntijana vaikkapa tilanteessa, jolloin asiakkaan pitää tehdä energian varastoimiseen liittyviä ratkaisuja.

Skarta Energy syntyi markkinoiden tarpeeseen

Kari Tuomisen mukaan Skarta Energy on perustettu markkinoiden tarpeeseen, koska energia-alalla on kysyntää taholle, joka kykenee toimimaan päästöttömän energian koko arvoketjussa hankekehityksestä rakentamiseen ja energian myymiseen.

- Skarta Energyn tausta on Andament-konsernissa, jolla on erittäin pitkä kokemus ja leveät hartiat energiarakentamisesta. Tuulivoimarakentaminen kasvaa nopeasti Pohjoismaissa, ja samalla projektien koot kasvavat moninkertaisiksi nykyisestä. Skarta Energyn vahvuutena on erityisesti projektien nopea läpimenoaika, koska meillä on hallussamme projektin kaikki vaiheet. Asiakkaille tämä tarkoittaa ennen kaikkea parempaa kustannustehokkuutta.

Skarta Energy hakee kasvua kotimaan lisäksi muualta Pohjoismaista.

- Lyhyellä aikavälillä tavoitteemme on olla merkittävä tuulivoimarakentaja Suomessa ja Ruotsissa, minkä jälkeen laajennamme toimintaa uusille markkina-alueille. Samalla viemme eteenpäin Vierivoima-konseptiamme, jolla kehitetään asiakkaiden energiaomavaraisuutta ja elinvoimaisuutta, Kari Tuominen toteaa.

Yhteyshenkilöt

Kari Tuominen, toimitusjohtaja
Skarta Energy Oy
puh. 040 507 1181
www.skarta.fi
kari.tuominen@skarta.fi

Kuvat

Skarta Energy tähtää merkittäväksi tuulivoimarakentajaksi ensi vaiheessa Suomessa ja Ruotsissa. Kuva: Jorma Uusitalo
Skarta Energy tähtää merkittäväksi tuulivoimarakentajaksi ensi vaiheessa Suomessa ja Ruotsissa. Kuva: Jorma Uusitalo
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Skarta Energy Oy
Skarta Energy Oy



https://www.skarta.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.