SKV Kiinteistönvälitys Oy

SKV-Barometri: Välittäjät ennustavat kevään omakotitalokaupan pysyvän viime vuoden tasolla

Jaa

Kysyimme SKV Kiinteistönvälityksen välittäjiltä kevään ja kesän omakotitalokaupan näkymistä. Valtaosa välittäjistä uskoo omakotikaupan kehittyvän viime vuoden tapaan. Eniten kysyntää on 5–10 vanhoille omakotitaloille hyvällä sijainnilla. Omakotitalon lämmitysmuoto on entistä tärkeämpi kriteeri kiinteistökaupassa.

SKV-Barometriin vastanneista välittäjistä 63 % ennustaa tulevan vuoden omakotitalokaupan noudattelevan viime vuoden lukuja.

”Kysyntää omakotitaloille on, mutta hinnan, kunnon ja sijainnin pitää olla kohdillaan. Asuntomarkkinoiden eriytyminen ja kaupungistuminen heijastuvat vahvasti omakotitalokauppaan. Kysyntä ja myyntiajat vaihtelevat voimakkaasti alueen mukaan”, kertoo SKV Kiinteistönvälityksen liiketoimintajohtaja Anu-Elina Hintsa.

Kun tarkastellaan alkuvuotta, Suomessa tehtiin tammikuussa 2019 yhteensä 850 vanhojen omakotitalojen kauppaa välitysliikkeiden kautta. Pääkaupunkiseudulla omakotitalokauppoja tehtiin 1,3 % enemmän kuin vuosi sitten tammikuussa, muualla Suomessa vanhojen omakotitalojen kauppamäärät laskivat 1,9 %.

Kysytyimpiä ovat 120-150 m2 omakotitalot

Kysytyimpiä omakotitalon ominaisuuksia olivat barometriin vastanneiden mukaan hyvä kunto (76 %), palveluiden kuten kauppojen ja koulujen läheisyys (63 %) ja kolmantena lämmitysmuoto (41 %). Oikeanlainen lämmitysmuoto koettiin tärkeämmäksi omaisuudeksi omakotitalolle kuin esimerkiksi autotalli (24 %).

”Asumisen kustannukset ja energiatehokkuus ovat jatkossa entistä tärkeämpiä kriteereitä omakoti- ja rivitaloa etsittäessä”, Hintsa huomauttaa.

Kooltaan kysytyimpiä omakotitaloja olivat 120–150m2 talot (72 % vastaajista). Iältään 5-10 vuotta sitten valmistuneet eli melko uudet omakotitalot kiinnostivat ostajia välittäjien mukaan eniten (58 % vastaajista).

Välittäjien mukaan isoimpana huolenaiheena omakotitalon myyjällä ovat tyypillisesti kiinteistön kuntoon ja myyjän vastuisiin liittyvät seikat; ostajaa taas kunnon lisäksi arveluttaa kiinteistön arvon säilyminen.

”Omakotitalon kunto vaikuttaa sijainnin ohella eniten siihen, miten helposti kohde saadaan myytyä. Barometriimme vastanneista puolet (50 %) kertoi, etteivät remonttia vaativat omakotitalot mene kaupaksi heidän alueellaan. Toki jos sijainti on hyvä ja hinta kohdallaan, myös huonompikuntoiselle kiinteistölle löytyy useimmiten ostaja. Näin on erityisesti isoimmissa kaupungeissa”, Hintsa sanoo.

Hintsan mukaan kiinteistökaupassa asiantuntevan välittäjän rooli korostuu.

”Myyjän tiedonantovelvollisuus ostajalle kaupan kohteen ominaisuuksista sekä tiedon dokumentoimisen tarve on kiinteistöjen kohdalla todella laaja. Siksi moni kokee turvallisimmaksi käyttää asiantuntevaa välittäjää apuna kaupanteossa”, Hintsa huomauttaa.

Yhteyshenkilöt

Anu-Elina Hintsa, liiketoimintajohtaja, SKV Kiinteistönvälitys Oy ja Huoneistokeskus Oy
anu-elina.hintsa@skv.fi
puh. 050 482 3807

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SKV Kiinteistönvälitys Oy
SKV Kiinteistönvälitys Oy
Valimotie 9
00380 Helsinki

http://www.skv.fi/yhteystiedothttp://www.skv.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SKV Kiinteistönvälitys Oy

SKV Mökkibarometri: Hyväkuntoisille rantamökeille riittää kysyntää – mökin myyjän hyvä varautua jätevesiasetuksen voimaantuloon1.4.2019 07:30:00 EESTTiedote

SKV Kiinteistönvälityksen Mökkibarometrin mukaan tulevan kevään ja kesän mökkikauppa tulee kauppamääriltään ja hinnoiltaan noudattelemaan viime vuoden lukuja. Tänä vuonna mökin myyntiä suunnittelevan kannattaa aloittaa myyntitoimenpiteet ajoissa, ja huomioida myös lokakuussa voimaan tulevan jätevesiasetuksen vaatimukset.

SKV-Barometri: Sosiaalisen median hyödyntäminen, kaupunkien sisäinen eriytyminen sekä ostajien uudenlainen arvomaailma olivat kiinteistönvälityksen isoimpia trendejä vuonna 201814.12.2018 07:30:00 EETTiedote

Kysyimme SKV Kiinteistönvälityksen välittäjiltä, millaisia trendejä kiinteistönvälityksessä on ollut nähtävillä kuluvana vuonna. Isoimmiksi välityksen ilmiöiksi ovat välittäjien mukaan nousseet sosiaalisen median käyttö sekä myynnin että asunnon etsimisen välineenä, sekä kaupungin sisäinen eriytyminen ja ostajien uudenlainen arvomaailma. Tulevaisuudessa kiinteistönvälityksessä onkin entistä tärkeämpää ymmärtää asiakkaiden yksilölliset tarpeet ja pystyä tarjoamaan niihin sopivat ratkaisut.

Muutoksia SKV Kiinteistönvälityksen johdossa – Anu-Elina Hintsa SKV:n liiketoimintajohtajaksi16.1.2018 14:39:35 EETTiedote

SKV Kiinteistönvälitys Oy:n ylimmässä johdossa tapahtuu muutos, kun KTM, VTM Anu-Elina Hintsa aloittaa SKV:n liiketoimintajohtajana 3.2.2018 nykyisen toimitusjohtaja Timo Kaislan siirtyessä konsernin ulkopuolelle. Samalla Realia Group -konserniin kuuluva SKV Kiinteistönvälitys siirtyy ylimmän johdon tittelin osalta muiden konserniyhtiöiden kanssa yhtenäiseen käytäntöön, jossa yhtiötä johtaa liiketoimintajohtaja. Anu-Elina Hintsa on viimeksi toiminut Realia Group -konsernin strategia- ja integraatiojohtajana, ja hän jatkaa uudessa tehtävässään Realia Group -konsernin johtoryhmän jäsenenä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme