Kustannusosakeyhtiö Otava

SL-Mediat siirtyy Otava-konsernin omistukseen

Jaa

Tänään allekirjoitetulla sopimuksella Otavan Uudet Liiketoiminnat Oy on ostanut SL-Mediat Oy:n osakekannan Janne Virtaselta ja hänen omistamiltaan yrityksiltä.

SL-Mediat on vuonna 1981 perustettu kustannusyhtiö, joka julkaisee ammattimedioita työ- ja maatalouskone- sekä kuljetus- ja konepaja-aloille. Yhtiön tuotteita ovat mm. Konepörssi, Urakointi Uutiset, Ammattiautot ja Konekuriiri, jotka ovat vakiinnuttaneet asemansa omien aihepiiriensä johtavina sisältö- ja ilmoitusmedioina. Yhtiön liikevaihto on n. 5 M€.

”SL-Medioilla on erittäin mielenkiintoinen markkina-asema kone- ja kuljetusalan yrittäjien sekä kalustovalmistajien ja –myyjien keskuudessa. Nyt sovittu yrityskauppa vahvistaa asemaamme erikoisalojen markkinapaikkatoimijana ja laajentaa liiketoimintaamme ammattimediakustantajaksi”, kertoo Otavan Uusien Liiketoimintojen Jaakko Haapakangas.

”Olen tehnyt pitkän matkan SL-Medioiden kanssa ja on hienoa, että olen saanut seurata yhtiön kehitystä vuosien varrella. Haluan kiittää yhtiön henkilökuntaa upeasta työstä”, sanoo Janne Virtanen.

”Uskon, että yhdessä Otavan kanssa pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä laadukkaampia sisältö- ja näkyvyysratkaisuja sekä vastaamaan paremmin monikanavaisuuden tarpeisiin”, toteaa SL-Medioiden toimitusjohtajana jatkava Jussi Lehtonen.

Lisätietoja

Otavan Uudet Liiketoiminnat: Johtaja Jaakko Haapakangas, jaakko.haapakangas@otava.fi, 040-5045240

SL-Mediat: Toimitusjohtaja Jussi Lehtonen, jussi.lehtonen@sl-mediat.fi, 0400-630607

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Pajtim Statovci ensimmäisenä suomalaiskirjailijana maailman arvostetuimpia kirjailijoita edustavaan Wylie-kirjallisuusagentuuriin13.8.2018 13:00Tiedote

Kirjailija Pajtim Statovcin (s. 1990) tuotannon kansainvälisestä edustuksesta vastaa jatkossa useita kirjallisuuden nobelisteja, kuten Orhan Pamukia, Mo Yania, Bob Dylania ja José Saramagoa, edustava The Wylie Agency -kirjallisuusagentuuri. Wylie edustaa satoja 1900- ja 2000-lukujen merkittävimpiä kirjailijoita. New Yorkissa ja Lontoossa toimivan agentuurin kirjailijoihin kuuluvat lisäksi mm. Chimamanda Adichie, Milan Kundera, Salman Rushdie, Karl Ove Knausgård, Linn Ullman ja Ali Smith sekä hiljattain edesmennyt Philip Roth. ”Aloitan yhteistyön Wylie Agencyn kanssa suurella ilolla ja mielenkiinnolla. Olen otettu heidän kiinnostuksestaan kirjojani kohtaan. Yhä useampaa suomalaista kirjailijaa edustaa ulkomainen agentti siksi, että Suomessa agentuuritoimintaa on vielä varsin vähän”, Statovci kommentoi sopimusta. Pajtim Statovci on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimpiä kirjailijoita. Statovcin esikoisromaani Kissani Jugoslavia nousi kansainväliseksi arvostelumenestykseksi, ja siitä

Taavi Soininvaaran Ratamo-kirjoista vakoilutrillerisarja – uusi dekkari ilmestyy 10.8.8.8.2018 13:47Tiedote

Jännityskirjailija Taavi Soininvaaran Ratamo-dekkareiden nimeä kantava Ratamo-vakoilutrillerisarja nähdään syksyllä MTV:n suoratoistopalvelu C Moren alkuperäissarjana. Sarja pohjautuu Arto Ratamo -kirjojen maailmaan ja hahmoihin. Ratamo on toiminnantäyteinen, merkittävä kansainvälisen tason tuotanto, jota ei ole tällaisessa mittakaavassa aikaisemmin MTV:n draamahistoriassa nähty. Sarjan tapahtumat käynnistyvät, kun Supo saa tutkittavakseen äärimmäisen tulenaran jutun, johon näyttää sotkeutuneen myös Suomen pääministeri. Ratamo-sarjaa tähdittävät muun muassa Samuli Vauramo, Saara Kotkaniemi ja Jukka Puotila. Taavi Soininvaaran Ratamo-kirjasarjan uusin dekkari, Darwinin seitti, ilmestyy 10. elokuuta. Darwinin seitti on Ratamo-sarjan neljästoista osa. Kirjasarjan ensimmäinen osa, Ebola-Helsinki, ilmestyi vuonna 2000. Hyytävässä trillerissä vuosikymmenien ajan kudottu verkko kiristyy ja uhkaa Suomea ja koko länttä. Suomalaisen huippukirurgin potilaana oleva IMF:n irlantilainen johtaja hour

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme