SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Sokos-ketjun syksyä siivittäneet kovat myynnin kasvut

Jaa
S-ryhmän tammi–syyskuun veroton vähittäismyynti oli 8 694 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 1,7 prosenttia. Koko vuoden parasta kasvuvauhtia pitänyt matkailu- ja ravitsemiskauppa sai nyt kovan kirittäjän tavaratalo- ja erikoisliikekaupasta, jonka myyntiä kasvatti erityisesti Sokos-ketjun viime kuukausien hyvä myyntivire.

– Sokos-ketjun myynnin kasvu erityisesti viimeisen kolmen kuukauden aikana on ollut erittäin hyvää. Se osoittaa, että Suomessa on mahdollista pärjätä myös haastavassa tavaratalokaupan markkinassa. Ketjussa on tehty vuosien ajan määrätietoista kehitystyötä muun muassa valikoimien osuvuuden parantamiseksi ja se tuottaa nyt tulosta, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä korostaa.

Sokos-ketjuun avattiin myös uusi tavaratalo, kun ketju teki syyskuun alussa paluun Lohjalle muutaman vuoden tauon jälkeen. Myös S-ryhmän erikoisliikekaupan toinen menestystarina, kosmetiikkaan erikoistunut Emotion-ketju, vahvistaa asemiaan oman lajinsa ykkösenä. Vuoden loppuun mennessä myymälöitä on jo 38, kun pääkaupunkiseudun kauppakeskukset Tripla ja Ainoa saavat lähiaikoina omat myymälänsä.

S-ryhmän päivittäistavarakaupassa syksyn näkyvin tapaus oli Suomalainen menestysresepti -tuotteiden lanseeraus. Moniin tämän hetken kulutustrendeihin osuvien tuotteiden menekki on ylittänyt kaikki odotukset. Etenkin innovaatiokilpailun voittajatuotteen, kaura-siemenpyörykkä Boltsin, myynti ampaisi heti kirkkaasti kasvispyöryköiden kärkeen. On täysin poikkeuksellista, että uutuustuote myy moninkertaisesti aikaisempaa markkinajohtajaa enemmän.

Kokonaisuutena S-ryhmän Suomen päivittäistavarakaupan myynti kasvoi 1,5 prosenttia ja oli 5 497 miljoonaa euroa.

S-ryhmän veroton vähittäismyynti 1–9/2019

Liiketoiminta-alue

Myynti (milj. €, sis. koko S-ryhmä)

Muutos 1–9/2018 (%)

Marketkauppa*

6 081,5

+1,5

Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa

1 303,1

+0,3

Matkailu- ja ravitsemiskauppa**

621,3

+3,7

Tavaratalo- ja erikoisliikekauppa

208,2

+3,1

Muut

480,2

+5,1

S-ryhmä yhteensä

8 694,2

+1,7

* Luvussa on marketyksiköiden päivittäis- ja käyttötavaroiden myynti Suomessa, Venäjällä ja Virossa.
** Luvussa on hotellien ja ravintoloiden myynti Suomessa, Venäjällä ja Virossa.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Pääjohtaja Taavi Heikkilä, SOK, p. 010 76 80200
Johtaja, CFO, Jorma Vehviläinen, p. 010 76 80608

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.

Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmän päivittäistavarakauppa vastasi asiakkaiden tarpeisiin ja kasvatti edelleen markkinaosuuttaan27.3.2024 09:01:00 EET | Tiedote

S-ryhmän päivittäistavarakauppa onnistui vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin viime vuonna niin hyvin, että S-ryhmä kasvatti ainoana kaupparyhmänä markkinaosuuttaan vuonna 2023. S-ryhmän päivittäistavarakaupan myynti kasvoi 8,9 prosenttia vuonna 2023. Nielsenin myymälärekisterin mukaan S-ryhmän päivittäistavarakaupan markkinaosuus oli viime vuonna 48,3 prosenttia (+1,3 %-yks.). S-ryhmä on myös ruoan verkkokaupan markkinajohtaja.

S-ryhmän ravintoloiden asiakkaiden suositteluhalukkuus paras 10 vuoteen – ravintoloiden ja henkilöstön vuoden 2023 parhaat onnistujat palkittiin27.3.2024 08:48:26 EET | Tiedote

Asiakkaiden aito kohtaaminen ja henkilökohtainen huomioiminen ovat merkittävä osa asiakaskokemusta. S-ryhmän ravintoloissa asiakaspalvelu on yksi systemaattisen kehitystyön painopisteistä. Ryhmän ravintoloiden asiakastyytyväisyys ja suositteluhalukkuus nousivat kymmenettä vuotta perättäin ja ovat kiitettävällä tasolla. Ravintola-alan ammattilaisia palkittiin hienosta vuodesta ja erityisen hienoista onnistumisista ravintoloiden vetovoiman ja asiakaskokemuksen edistämiseksi valtakunnallisessa tapahtumassa 26. maaliskuuta 2024 Original Sokos Hotel Triplassa.

Vuosi- ja vastuullisuuskatsaus 2023 – ”Entistä tiiviimpää yhdessä tekemistä arvoketjussa”26.3.2024 15:07:33 EET | Tiedote

Katsaus S-ryhmän viime vuoteen, liiketoimintoihin ja vastuullisuuteen on nyt julkaistu. Vastuullisuuden saralla S-ryhmässä ollaan ylpeitä muun muassa siitä, että tavoite omien päästöjen vähentämiseen täyttyy etuajassa. Ilmastotyössä sitouduttiin asettamaan kunnianhimoinen Net Zero 2050 -tavoite ja luontotyötä edistettiin yhteistyössä kumppaneiden kanssa.

Uusi jätelaki sai suomalaiset ryntäämään kauppaan – kompostoreiden myynti tuplaantunut lyhyessä ajassa26.3.2024 08:25:00 EET | Tiedote

Viime vuodesta alkaen asteittain Suomessa voimaan tuleva jätelain muutos on saanut suomalaiset suuntaamaan kiihtyvällä tahdilla kaupoille. Prisman myyntidatan mukaan muun muassa kompostoreiden ja kodin jätelajittelujärjestelmien myynti on noussut jopa kaksinkertaiseksi viimeisen kolmen kuukauden aikana. Kysyntä on ollut viime vuodesta lähtien niin suurta, että lämpökompostorit jopa hetkeksi loppuivat kaupoista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye