DemariopiskelijatDemariopiskelijat

SONKin liittohallitus vuodelle 2019 on järjestäytynyt

Jaa

Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry:n liittohallitus on järjestäytynyt. Liiton puheenjohtajana aloittaa Topi Kytölehto.

”Tulevan kevään vaalit ovat SONKille vaikuttamisen paikka, joka ei toistu usein. Tehtävämme on tehdä vaaleista niin sivistys- kuin ilmastovaalit. Suomella ei ole enää varaa leikata tulevaisuudesta, ei ilmastosta eikä osaamisesta. Haluamme olla varmistamassa, että opiskelijoita koskevat asiat ovat näkyvästi esillä vaalien yhteydessä. Nostamme sekä opiskelijoita koskevia teemoja, että opiskelijataustaisia eduskuntavaali- ja eurovaaliehdokkaita esille viestinnässämme.”

“Henkilökohtaisesti olen todella innoissani uudesta liittohallituksesta! Meillä on loistava kattaus niin ammattikorkeakoulu-, yliopisto- kuin toisen asteen opiskelijoita, joilla on kova palo vaikuttaa koulutuspolitiikkaan. Hauskaakin osaa tämä porukka pitää!” Kytölehto kertoo. ”Tänä vuonna työryhmien sijaan toteutamme toimintaa projektiluontoisesti, se ei sido jäseniä koko vuodeksi vaan sisältää tietyn aikajänteen sekä selkeän tavoitteen. Itse johdan edustajistovaaliprojektia, joka huipentuu seuraavana syksynä.”

Varapuheenjohtaja Heidi Miettinen Espoosta johtaa kuluvana vuonna projekteja, joista toinen keskittyy SONKin kannanottojen koordinointiin ja toinen tavoiteohjelman valmistelemiseen syksyn 2019 liittokokoukselle. Tavoiteohjelman syventämisessä tullaan erityisesti keskittymään SONKin linjoihin koulutus- ja sosiaalipoliittisissa kysymyksissä. Ensimmäisenä Miettisen johtamista projekteista starttaa kuitenkin kannanottojen koordinointi, jonka tarkoituksena on tuoda vahvemmin SONKin poliittista linjaa esille sekä antaa puheenvuoro liittohallituksen jäsenille ja muille toimijoille.

“On ollut mahtavaa päästä keskustelemaan liittohallituksen jäsenten kanssa siitä, millaisia teemoja he haluavat nostaa keskusteluun tulevana vaalikeväänä. Tavoitteenamme on että SONKin poliittinen viestintä tulee tänä vuonna olemaan entistä vaikuttavampaa ja aktiivisempaa. On tärkeää nostaa keskusteluun erilaisia opiskelijan elämään vaikuttavia teemoja kuten esimerkiksi opiskelijoiden uupumus, psyykkinen oireilu ja niihin vaikuttavat tekijät”, Miettinen pohtii.

Debatin uudistamisprojektia ja uutta hyvän toiminnan opasta johtaa puolestaan varapuheenjohtaja Kalle Virtanen Tampereelta. “Vaalivuonna haluan nostaa esiin keskustelua yhteisöllisemmästä EU:sta, joka tähtää oikeudenmukaisempaan ja sosiaalisesta kestävämpään tulevaisuuteen. Monenkeskiseen keskustelukulttuuriin, joka pyrkii taistelemaan valeuutisia ja vihaa lietsovaa mielipiteenohjausta vastaan, tulee kiinnittää erityistä huomiota vaalien alla. Ihmisoikeuksien parempi sitominen talouspolitiikkaan on myös välttämätöntä tavoiteltaessa kestävää kehitystä.”

SONKin häirintäyhdyshenkilöinä toimivat puolestaan Silja Nurmi ja Kalle Virtanen. Liittohallitukseen kuuluvat myös Anniina Horto, Jarno Friimäki, Aleksanteri Gustafsson, Elias Tenkanen, Ville Kurtti. Lisäksi kansainvälisyysprojektin johtoon valittiin liittohallituksen ulkopuolelta Siiri Muhonen.

SONKin projektien hauista sekä kuluvan vuoden tapahtumista luvassa lisätietoa pian, joten kannattaa pysyä kuulolla!

Yhteyshenkilöt

Topi KytölehtoPuheenjohtaja

SONK ry:n puheenjohtaja.

Suomen historian aineenopettaja-opiskelija Jyväskylästä, jota innostaa tasa-arvo, sivistys, liikunta ja flamenco.

Puh:+358509115304topi.kytolehto@sonk.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Demariopiskelijat
Demariopiskelijat
Siltasaarenkatu 18-20
00530 Helsinki

+358451129299http://www.sonk.fi

Opiskelijat inhimillisemmän ja yhdenvertaisemman yhteiskunnan puolesta. Olemme valtakunnallinen poliittinen opiskelijajärjestö.Tavoitteenamme on edistää opiskelijoiden osallistumista poliittiseen keskusteluun, jossa painopisteenä on koulutus- ja sivistyspolitiikka. Meitä yhdistävät vapauden, yhdenvertaisuuden sekä solidaarisuuden arvot.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demariopiskelijat

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye