Suomen Sopimuspalokuntien Liitto ry

Sopimuspalokunnat valmiudessa myös koko kesän

Jaa
Suomi hiljenee suurelta osin kesänviettoon viimeistään heinäkuussa virastojen ja tuotantoteollisuuden kovimman kesälomakauden ollessa käynnissä. Pelastustoimen palvelut toimivat kuitenkin vuoden jokaisena päivänä, kellon ympäri. Kesäaikaan maasto- ja metsäpalot ovat merkittävässä roolissa hälytystehtävistä, metsäpaloista noin puolet saa alkunsa ihmisen toiminnasta, joko tahallisesti tai tahattomasti.
Maastopalon sammutus
Maastopalon sammutus

Suuret rakennuspalot ja maastopalot ovat pitkäkestoisia tehtäviä ja vaativat paljon henkilöstöä sammutustoimintaan. Pyhärannassa 2018 tai Muhoksella 2020 sattuneet metsäpalot työllistivät pelastushenkilöstöä yli viikon ajan sammutustöiden osalta, lisäksi toimintaan liittyivät mittavat tukitoiminnot kuten ruokahuolto ja käytetyn kaluston huolto.

Päätoimisen ammattihenkilöstön lisäksi Suomessa on noin 700 sopimuspalokuntaa, joissa henkilöstö osallistuu pelastustoimintaan oman päätoimensa ohessa omasta tahdostaan. Sopimuspalokunnat osallistuvat tuoreimman tiedon mukaan noin 60 % maamme yli 100 000 vuosittaisesta pelastustoimen hälytystehtävästä. Sopimuspalokuntalaiset ovat koulutettuja valtakunnallisen koulutusjärjestelmän mukaisesti ja kykenevät suorittamaan suuren osan pelastustoimen hälytystehtävistä itsenäisesti pelastusviranomaisen toimiessa lain vaatimana ylimpänä pelastustoiminnan johtajana.

Voidaankin turvallisesti todeta, että Suomessa ei pelastustoimi pystyisi toimimaan tehokkaasti ilman laajaa ja aktiivista sopimuspalokuntakenttää, toteaa Suomen Sopimuspalokuntien Liiton järjestöpäällikkö Aleksi Peurala. Suuressa osassa maata sopimuspalokunta on alueensa ainut tai ensimmäinen pelastustoimen edustaja hälytystilanteissa, suurissa kaupungeissakin päätoimisen henkilöstön yksiköille annettava tuki on merkittävä.

Sopimuspalokuntien hälytystoiminnassa toimii noin 15 000 koulutettua henkilöä, jotka hälytyksen saatuaan osallistuvat toimintaan henkilökohtaisen tilanteen salliessa. Tehokas ja koko maan kattava pelastustoimi edellyttää sopimuspalokuntien toiminnan aktiivisena pysymistä ja hälytystoimintaan osallistuvan henkilöstön riittävän suurta määrää. Koulutus ja varusteet ovat osallistujalle ilmaisia, osassa maata toimintaan osallistumisesta myös maksetaan henkilökohtaista palkkaa. Lähes jokaiselta paikkakunnalta Suomesta löytyy sopimuspalokunta, johon yhteyttä ottamalla voi tutustua toimintaan ja liittyä mukaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Maastopalon sammutus
Maastopalon sammutus
Lataa
Lisävedenotto luonnonlähteestä
Lisävedenotto luonnonlähteestä
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Sopimuspalokuntien Liitto ry
Suomen Sopimuspalokuntien Liitto ry
Männistöntie 2
04500 Kellokoski

0505675179http://www.sspl.fi

Suomen Sopimuspalokuntien Liitto - Finlands Avtalsbrandkårers Förbund ry (SSPL) on sopimuspalokuntien ja niiden taustalla toimivien palokuntayhdistysten liitto, jonka jäsenyhteisöt ovat vapaaehtoisia palokuntayhdistyksiä (VPK), henkilökohtaisen sopimuksen palokuntien (HSPK) palomiesyhdistyksiä ja laitos-/tehdaspalokuntia, jotka toimivat myös sopimuspalokuntina.

Suomessa on 706 sopimuspalokuntaa. Hälytyskelpoisen pelastustoimen sopimushenkilöstön määrä sopimuspalokunnissa on hieman yli 14 000 henkeä. He muodostavat Suomen suurimman pelastushenkilöstön ryhmän.

Palokuntayhdistyksissä on myös muita sopimuspalokuntatoimintaa tukevia jäseniä, jotka eivät osallistu hälytystoimintaan. Heidän toimintaansa kutsutaan pelastustoimen vapaaehtoistoiminnaksi. Yhteensä palokuntalaisia on noin 33 500.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Sopimuspalokuntien Liitto ry

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye