Vihreät Euroopan parlamentissaVihreät Euroopan parlamentissa

Sopu maakohtaisesta veroraportoinnista on tärkeä ensimmäinen askel kohti veroavoimuutta

Jaa
Euroopan komissio, neuvosto ja parlamentti saavuttivat viimeinkin sovun suuryritysten maakohtaisesta veroraportoinnista. Komission esitys tehtiin jo vuonna 2016, mutta direktiivi oli jumissa neuvostossa viiden vuoden ajan. Uusi direktiivi edellyttää, että monikansalliset yritykset, joiden liikevaihto ylittää 750 miljoonaa euroa kahtena peräkkäisenä vuonna, raportoivat tuloksestaan, maksamistaan veroista sekä työntekijöidensä määrästä EU-maissa sekä ns. veroasioissa yhteistyöhaluttomissa mustan tai harmaan listan maissa.

Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja ja vihreiden europarlamentaarikko Heidi Hautala,  joka toimi Vihreät/EVA-ryhmän neuvottelijana oikeusasioiden valiokunnassa kommentoi sopua:

“Monikansallisten yritysten verotuksen avoimuus on tärkeä askel kohti oikeudenmukaista verotusta. Kansalaisilla on oikeus tietää kuinka paljon yritykset tekevät voittoa ja kuinka paljon tästä maksetaan veroa. EU:n jäsenmaiden ei myöskään tulisi sortua haitalliseen verokilpailuun, jossa kaikki häviävät. Monikansallisten yrityksien epäterveet verojärjestelyt tapahtuvat usein pienten ja keskisuurten yrityksien kustannuksella. Julkinen maakohtainen veroraportointi tekee pelisäännöistä reilummat kaikille, niin pienille kuin suurillekin yrityksille.”

“EU-maiden osuus maailmanlaajuisesta verohävikistä on yli kolmannes, arviolta yli 120 miljardia euroa vuodessa. 80% voittojen siirroista EU:ssa kohdistuu EU:n sisäisiin veroparatiiseihin, kuten Irlantiin, Luxemburgiin ja Alankomaihin. Tulevaisuudessa kaikkien järjestelyiden on kestettävä päivänvaloa. On selvää, että EU-direktiivillä on valtava vaikutus niin EU:ssa kuin sen ulkopuolella.”

Euroopan parlamentti vaati, että tiedot raportoitaisiin maakohtaisesti ja maailmanlaajuisesti, mutta neuvosto vastusti parlamentin vaatimuksia viimeiseen asti. Neuvosto vaati lainsäädäntöön “varmuuslausekkeen”, jonka avulla yritykset voivat tietyin edellytyksin välttää raportointivelvoitteensa. Samassa yhteydessä sovittiin kuitenkin, että direktiivin sisältöön palataan viiden vuoden kuluttua.

Vihreät ovat tiukasti vaatineet toimia, joilla EU puuttuisi verovälttelyyn ja haitalliseen verokilpailuun jäsenmaiden välillä sekä lisäisi avoimuutta monikansallisten yrityksien toiminnasta EU:ssa. Julkinen maakohtainen veroraportointi esitettiin alun perin vastaukseksi LuxLeaksin ja Panaman papereiden kaltaisiin verovälttelyskandaaleihin. 

“Tämä direktiivi olisi tarvittu jo vuosia sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Veroavoimuus auttaa varmistamaan, että monikansalliset yritykset toimivat reiluin pelisäännöin. Julkinen raportointi kannustaa yrityksiä pidättäytymään aggressiivisesta verosuunnittelusta ja keinotekoisesta voittojen siirtelystä. Se myös tuo päivänvaloon epämääräisiä verojärjestelyitä yrityksien ja jäsenmaiden välillä. Tämä on erityisen tärkeää nyt kun koronapandemia on kurittanut niin EU:n, jäsenmaiden kuin yrityksienkin taloutta. Maakohtainen veroraportointi tarkoittaa, että ihmiset saavat tietää, kuinka paljon suuryritykset maksavat veroja ja minne. Tämä lainsäädäntö on kansalaisten voitto ja osoittaa, että EU:lla on vaikutusvaltaa.”

“EU tekee pioneerityötä yritystoiminnan avoimuuden ja kestävyyden lisäämiseksi. Kuukausi sitten komissio teki esityksen yrityksien kestävyysraportoinnista (Corporate Sustainability Reporting Directive), ensi syksynä julkaistaan esitys kestävästä hallinnoinnista (Sustainable Corporate Governance). Nämä ja tänään maaliin saatu maakohtainen veroraportointi tukevat toinen toisiaan ja tukevat EU:n kestävyys- ja ilmastotavoitteita”, Hautala toteaa.

Lisätietoja: Heidi Hautala, heidi.hautala(at)europarl.europa.eu

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Vihreät Euroopan parlamentissa
Vihreät Euroopan parlamentissa



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa

MEP Ville Niinistön aloitteesta 65 meppiä vaatii EU-johtajia kieltämään kaikki Venäjän energiatuotteet markkinoillaan2.3.2024 12:25:01 EET | Tiedote

Euroopan parlamentin jäsen Ville Niinistö vaatii välitöntä täyskieltoa tuontienergialle Venäjältä EU:n markkinoille. Niinistö lähetti yhteensä 65 mepin allekirjoittaman kirjeen aiheesta EU-komission puheenjohtajalle ja EU:n neuvoston puheenjohtajamaa Belgialle. Allekirjoittajat ovat kaikista keskeisistä poliittisista ryhmistä. Sanktioista päätösvalta on jäsenmaiden ministerineuvoston käsissä.

Yli sata europarlamentaarikkoa vetoaa UNRWA:n rahoituksen puolesta: “Rahoituksen keskeyttämisen vaikutukset osuvat viattomiin siviileihin Gazassa, jotka jo nyt ovat täysin epäinhimillisissä oloissa keskellä sotaa.”27.2.2024 13:45:46 EET | Tiedote

Suomalainen vihreiden MEP Alviina Alametsä allekirjoitti europarlamentaarikkojen yhteisen kirjeen, jossa vedotaan palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA-rahoituksen puolesta. Kirje osoitettiin muun muassa Euroopan komission, Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan parlamentin puheenjohtajille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye