Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Sörnäistentunnelin hankesuunnitelma Helsingin kaupunginvaltuuston käsittelyyn

Jaa

Sörnäistentunnelin hankesuunnitelma etenee Helsingin kaupunginvaltuuston käsittelyyn. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Sörnäistentunnelin hankesuunnitelman ja sen toteuttamisen vaiheittain.

Havainnekuva Sörnäistentunnelin suuaukolta Sörnäisten rantatieltä / Lindroos Architects ja Sitowise
Havainnekuva Sörnäistentunnelin suuaukolta Sörnäisten rantatieltä / Lindroos Architects ja Sitowise

Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan Sörnäistentunnelin pohjoinen betonitunneliosuus sekä siihen liittyvien ajoramppien maanalaiset rakenteet Kalasatamasta Pasilaan raitiotien ja Hermannin rantatien peruskorjauksen yhteydessä vuosina 2022-2024. Ensimmäisen vaiheen kustannusarvio on 50 miljoonaa euroa elokuun 2021 kustannustasossa. Toisessa vaiheessa rakennettavan Sörnäistentunnelin loppuosan suunnittelua ja toteutuksen valmistelua jatketaan ja osuutta koskeva kustannusarvio tuodaan erikseen päätettäväksi.

Sörnäistentunneli on 1,6 kilometriä pitkä autoliikenteen tunneli, jossa on yksi kaista kumpaankin suuntaan. Tunneli yhdistää Hermannin rantatien ja Sörnäisten rantatien. Toteutuessaan Sörnäistentunneli parantaa Kalasataman alueen jalankulkuympäristön viihtyisyyttä sekä tekee tilaa lisääntyville joukkoliikenneyhteyksille. Sörnäistentunnelin hankesuunnitelman kokonaiskustannusarvio on noin 180 miljoonaa euroa ja vuotuiset käyttökustannukset noin kaksi miljoonaa euroa.

Kaikki kaupunginhallituksen kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.

Ilona Turtola
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 040 192 90 03
ilona.turtola@hel.fi

Avainsanat

Kuvat

Havainnekuva Sörnäistentunnelin suuaukolta Sörnäisten rantatieltä / Lindroos Architects ja Sitowise
Havainnekuva Sörnäistentunnelin suuaukolta Sörnäisten rantatieltä / Lindroos Architects ja Sitowise
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittaa uusia rajoituksia yleisötilaisuuksiin29.11.2021 15:00:00 EET | Tiedote

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että pääkaupunkiseudulla sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärä rajataan 20 henkilöön. Lisäksi ryhmä suosittaa sekä yleisölle avoimien tilojen että rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitettujen tilojen osalta niiden käyttöä järjestettäväksi siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä.

Helsingillä useita valtteja startup-kaupunkien mittelössä – Slush tuo välivuoden jälkeen kasvuyrittäjät taas yhteen Messukeskukseen29.11.2021 13:00:00 EET | Tiedote

Helsingin kaupungilla ja kasvuyritysalan tapahtuma Slushilla on yhteinen tavoite: tukea kasvuyrityskenttää ja lisätä tietoisuutta Helsingistä. Kohteena ovat erityisesti ne kansainväliset kasvuyrittäjät, jotka haluavat elää myös toimivaa ja hyvää arkea. Slush järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 1.–2. joulukuuta ja Helsingin kaupunki on tapahtuman yhteistyökumppani. Slushin yhteydessä Helsinki esittelee myös uuden, kaupungin kansainvälistä tunnettuutta kasvattavan, Helsinki Partners -yhtiön.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme