HSY

Sortti-asemat ovat auki toistaiseksi normaalisti – vältä asiointia koronaviruksen aikana

Jaa
HSY:n Sortti-asemien aukioloaikoja voidaan joutua rajoittamaan koronavirusepidemian aikana. Aukioloajat kannattaa tarkistaa HSY:n verkkosivuilta ennen lähtöä asemalle. Asiointia kannattaa välttää epidemian aikana.

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden Sortti-asemien aukioloaikoja voidaan joutua rajoittamaan koronavirusepidemian aikana. Aukioloajat kannattaa tarkistaa juuri ennen asemalle lähtöä verkkosivuilta www.hsy.fi/sorttiasemat. Muutoksia voi tulla saman päivän aikana nopeastikin.

- Voimme joutua rajoittamaan Sortti-asemiemme aukioloaikoja, jotta voimme palvella asukkaita parhaalla mahdollisella tavalla siitäkin huolimatta, että henkilökuntaamme saattaa olla tavallista vähemmän asemillamme. Kevät on yleensä ruuhkaisinta aikaa, joten pyrimme pitämään asemamme auki myös näinä poikkeusaikoina. Yleensä olemme palvelleet asiakkaita myös muutamana lauantaina, mutta tänä keväänä se ei ole mahdollista, kertoo HSY:n käyttöpäällikkö Marjut Mäntynen.

Sortti-asemille on hyvä tuoda kerralla suurempia lasteja, jotta asemat eivät ruuhkaannu. Pienet määrät jätettä kannattaa säilyttää kotona epidemian ajan mahdollisuuksien mukaan. Asemalla on hyvä asioida ripeästi, jotta asemalla vietetty aika olisi lyhyt ja asiakkaita olisi asemalla mahdollisimman vähän samanaikaisesti. Eniten asiakkaita on yleensä maanantaina ja perjantaina iltapäivisin ja iltaisin, joten kannattaa tulla asemalle muuna aikana.

- Pyydämme asiakkaita harkitsemaan tarkkaan, onko asiointi Sortti-asemilla välttämätöntä epidemian aikana. Toivomme, että kukaan ei tule flunssaisena Sortti-asemalle. Muistutamme myös, että asemilla tulee muistaa kahden metrin etäisyys toisiin asiakkaisiin ja henkilökuntaan, Mäntynen ohjeistaa.

Asiakkaiden kannattaa käyttää itsepalvelumaksulaitteita niillä asemilla, joilla se on mahdollista. Näin vältetään asiointia Sortti-aseman infopisteessä.

Koronavirus on vaikuttanut myös muihin HSY:n jätteen vastaanotto- ja noutopalveluihin. Vaarallisten jätteiden, metalliromun ja sähkölaitteiden keräysautokierros siirtyi syksyyn. Suurten esineiden Nouto-Sortti-palvelu on tauolla ainakin 13.4. saakka.


Lisätietoja:

HSY:n käyttöpäällikkö Marjut Mäntynen, marjut.mantynen@hsy.fi, puh. 040 0609 493.

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

HSY – Puhtaasti parempaa arkea

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

Katupölyä on nyt runsaasti ilmassa – terveetkin voivat saada ärsytysoireita9.4.2024 12:15:26 EEST | Tiedote

Katupölykausi on nyt käynnissä, ja ilmanlaatu on monin paikoin välttävä tai huono pääkaupunkiseudulla, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. THL muistuttaa, että katupölylle altistuminen esimerkiksi työ- tai koulumatkalla tai ulkoillessa aiheuttaa monelle oireita, kuten nuhaa ja silmien kirvelyä. Etenkin pienet lapset, vanhukset ja kroonisia hengityselin- ja sydänsairauksia sairastavat ovat herkkiä hiukkasten aiheuttamille haitoille.

HSY saavutti kuntien energiansäästötavoitteen etuajassa – typpioksiduulipäästö kasvatti kasvihuonekaasupäästöjä22.3.2024 10:52:16 EET | Tiedote

Päästövähennysten toimenpiteet Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) ilmastotyössä ovat edistyneet suunnitelmallisesti. Kuntien energiatehokkuussopimuksen (KETS) yhteydessä asetettu 7,5 % energiansäästötavoite saavutettiin selvästi ennen määräaikaa, vaikka toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt kasvoivatkin vuonna 2023 yli kymmenen prosenttia (13 %). Päästökertymä oli yhteensä 109 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna. Edellisvuotta suurempi päästö johtui poikkeuksellisten sääolosuhteiden aiheuttamasta typpioksiduulin päästöpiikistä Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla.

HSY:n hallituksen päätökset 22.3.202422.3.2024 10:51:35 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä vuoden 2023 tilinpäätöksen ja lähettää sen edelleen yhtymäkokouksen käsittelyyn. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Espoon Miilukorpi II vesihuollon hankesuunnitelma - Vantaan Muuran vesihuollon hankesuunnitelma - Kartongin keräys- ja kuljetustyöhön Espooseen, Kauniaisiin ja Kirkkonummelle valittiin urakoitsijaksi yhdelle osa-alueelle Remeo Oy, yhdelle osa-alueelle STP Group Oy ja kahdelle osa-alueelle Verdis Oy. Hallitus sai tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2023. Hallitus päätti jättää pöydälle asian 6, HSY:n osallistuminen Vantaan ratikan alliansseihin. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Tiedotamme kokouksen jälkeen erillisellä tiedotteella HSY:n kasvihuonekaasupäästöistä ja energiankulutuksesta vuonna 2023. Kokouksen esityslista/pöytäkirja, jossa on lisää edellisistä sekä muut käsitellyt asiat: http

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye