HSY

Sortti-asemat palvelevat kolmena lauantaina toukokuussa

Jaa
HSY:n Sortti-asemat ovat avoinna toukokuussa myös kolmena lauantaina: 11.5., 18.5. ja 25.5. kello 9–16. Asemille voi tuoda maksutta muun muassa sähkölaitteita, kodin vaarallista jätettä, metallia ja kuution verran painekyllästettyä puuta.

Kevätviikonloput ovat monesti pihojen, puutarhojen ja varastojen siivoamisen aikaa, jolloin syntyy paljon erilaista jätettä. Helsingin seudun ympäristöpalveluiden Sortti-asemat ovat juuri siksi keväällä avoinna kolmena lauantaina: 11.5., 18.5. ja 25.5. kello 9–16. Muutoin asemat palvelevat arkisin kello 7–21.
 
- Asiakasmäärämme kasvavat vuosi vuodelta. Viime vuonna asemilla kävi reilu 470 000 asiakasta, mikä on lähes kahdeksan prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Selvä piikki kävijämäärässä on keväisin, joten haluamme helpottaa arki-iltojen kiireitä tarjoamalla asukkaillemme mahdollisuuden päästä eroon jätteistään myös lauantaina, kertoo HSY:n toimintovastaava Eetu Keinänen.

Vilkkainta Sortti-asemilla on maanantaisin ja perjantaisin. Ruuhkia saattavat lisätä Kivikon Sortti-aseman kunnostustyöt, jotka kestävät syyskuun loppuun. Ne voivat hankaloittaa asiointia asemalla, joten remontin aikana voi käyttää myös toisia Sortti-asemia.
 
- Meiltä on toivottu, että pitäisimme Sortti-asemamme avoinna myös viikonloppuisin. Selvitämme mahdollisuutta aloittaa kokeilu Helsingin Konalan Sortti-asemalla jo ensi syksynä, jatkaa Keinänen.

Haravointijäte ja risut viiden euron kuormahinnalla

Sortti-asemille voi tuoda maksutta monia kodeissa kertyneitä jätteitä, kuten sähkölaitteita, kotien vaarallista jätettä, metalliromua, kartonkia, pahvia, paperia, lasipurkkeja ja kuution verran painekyllästettyä puuta.

Haravointijäte- tai risukuorma maksaa Sortti-asemalla viisi euroa. Myös kannoista ja puunrungoista pääsee eroon viiden euron kuormahinnalla. Risut ja oksat asiakkaan pitää lajitella erilleen haravointijätteestä, sillä ne haketetaan ennen käsittelyä. Puutarhajätettä ei saa viedä metsiin tai puistoihin. Ämmässuon ja Kivikon Sortti-asemalta voi ostaa mukaan Metsäpirtin multaa omalle pihalle.

Sortti-asemille voi tuoda muutakin maksullista jätettä, kuten puujätettä, kipsiä ja sekajätettä. Asemilta voi vuokrata peräkärryn jätteiden kuljettamiseen. Vuokraus maksaa viisi euroa, kun jätteet tuodaan Sortti-asemalle. Maksuvälineenä käy pankki- ja luottokortti tai lasku, ei käteinen. Tarkemmat tiedot löytyvät verkkosivuilta www.hsy.fi/sorttiasemat.

Kivikon Sortti-asemalle pääsee nyt helpommin myös pyörällä tai kävellen, sillä kevyelle liikenteelle on rakennettu oma kaista Savikiekontien puolelta. Sortti-asemille ei voi tuoda jätettä kuorma-autolla.

Sortti-asemien sijainnit:

• Ämmässuo, Ämmässuontie 8, Espoo
• Kivikko, Kivikonlaita 5, Helsinki
• Konala, Betonitie 3, Helsinki
• Jorvas, Jorvaksentie 10, Kirkkonummi
• Ruskeasanta, Klemmintie 7, Vantaa

Lisätietoja:

Sortti-asemista: www.hsy.fi/sorttiasemat
Peräkärryn vuokraamisesta: www.hsy.fi/perakarry
Mediakyselyt: toimintovastaava Eetu Keinänen, puh. 050 383 2646, eetu.keinanen@hsy.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

HSY – Puhtaasti parempaa arkea

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

Katupölyä on nyt runsaasti ilmassa – terveetkin voivat saada ärsytysoireita9.4.2024 12:15:26 EEST | Tiedote

Katupölykausi on nyt käynnissä, ja ilmanlaatu on monin paikoin välttävä tai huono pääkaupunkiseudulla, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. THL muistuttaa, että katupölylle altistuminen esimerkiksi työ- tai koulumatkalla tai ulkoillessa aiheuttaa monelle oireita, kuten nuhaa ja silmien kirvelyä. Etenkin pienet lapset, vanhukset ja kroonisia hengityselin- ja sydänsairauksia sairastavat ovat herkkiä hiukkasten aiheuttamille haitoille.

HSY saavutti kuntien energiansäästötavoitteen etuajassa – typpioksiduulipäästö kasvatti kasvihuonekaasupäästöjä22.3.2024 10:52:16 EET | Tiedote

Päästövähennysten toimenpiteet Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) ilmastotyössä ovat edistyneet suunnitelmallisesti. Kuntien energiatehokkuussopimuksen (KETS) yhteydessä asetettu 7,5 % energiansäästötavoite saavutettiin selvästi ennen määräaikaa, vaikka toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt kasvoivatkin vuonna 2023 yli kymmenen prosenttia (13 %). Päästökertymä oli yhteensä 109 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna. Edellisvuotta suurempi päästö johtui poikkeuksellisten sääolosuhteiden aiheuttamasta typpioksiduulin päästöpiikistä Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla.

HSY:n hallituksen päätökset 22.3.202422.3.2024 10:51:35 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä vuoden 2023 tilinpäätöksen ja lähettää sen edelleen yhtymäkokouksen käsittelyyn. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Espoon Miilukorpi II vesihuollon hankesuunnitelma - Vantaan Muuran vesihuollon hankesuunnitelma - Kartongin keräys- ja kuljetustyöhön Espooseen, Kauniaisiin ja Kirkkonummelle valittiin urakoitsijaksi yhdelle osa-alueelle Remeo Oy, yhdelle osa-alueelle STP Group Oy ja kahdelle osa-alueelle Verdis Oy. Hallitus sai tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2023. Hallitus päätti jättää pöydälle asian 6, HSY:n osallistuminen Vantaan ratikan alliansseihin. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Tiedotamme kokouksen jälkeen erillisellä tiedotteella HSY:n kasvihuonekaasupäästöistä ja energiankulutuksesta vuonna 2023. Kokouksen esityslista/pöytäkirja, jossa on lisää edellisistä sekä muut käsitellyt asiat: http

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye