HSY

Sortti-asemien kävijämäärät huipussaan kevättalkoiden aikaan

Jaa
HSY:n Sortti-asemilla on ollut vilkasta viime viikkoina. Kävijäennätys rikottiin helatorstain jälkeisenä perjantaina.

Taloyhtiöiden kevättalkoot näkyvät Helsingin seudun ympäristöpalveluiden Sortti-asemilla. Sortti-asemilla on käynyt asiakkaita noin 11 000 enemmän tähän mennessä kuin viime vuonna. Erityisen vilkasta oli helatorstain jälkeisenä perjantaina 11.5., jolloin Sortti-asemilla kävi yhteensä reilu 4200 asiakasta, mikä on yli puolet enemmän kuin yleensä. Tavallisesti kaikilla Sortti-asemilla käy yhteensä päivittäin keskimäärin 1800 asiakasta. Ruskeasannan Sortti-asemalla aikaisempi kävijäennätys rikkoutui 300 kävijällä.

- Koko kevät on ollut erittäin vilkasta aikaa. Vilkkaimmat päivät Sortti-asemilla ovat olleet maanantait ja perjantait. Tällöin on syntynyt jonkin verran jonoja, mutta asiat ovat hoituneet hienosti yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Sortti-asemille on tuotu erityisesti puutarhajätettä ja risuja sekä vaarallista jätettä, kertoo HSY:n toimintovastaava Eetu Keinänen.

Tänä vuonna Sortti-asemilla on käynyt paljon asiakkaita myös niinä kolmena lauantaina, jolloin asema on ollut auki. Kaikilla Sortti-asemilla kävi niinä lauantaina yhteensä lähes 4900 asiakasta, mikä on melkein puolet enemmän kuin viime vuonna. Ihmiset lajittelevat jätteensä yhä paremmin ja tuntevat HSY:n Sortti-asemat. Myös uuden Sortti-aseman avaaminen Jorvakseen Kirkkonummelle on parantanut HSY:n palveluita ja lisännyt kävijämääriä.

- Meiltä on toivottu, että Sortti-asemat olisivat auki ympäri vuoden myös lauantaisin. Olemme selvittäneet asiaa, ja aloitamme aukioloaikakokeilun ensi vuonna, Keinänen jatkaa.

Kivikon Sortti-asema on suljettuna 21.–25.5. piharemontin vuoksi. Asukkaita palvelevat edelleen muut neljä Sortti-asemaa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kirkkonummella.

Haravointijäte- tai risukuorman voi tuoda viidellä eurolla

Sortti-asemille voi tuoda maksutta monia kodeissa kertyneitä jätteitä, kuten sähkölaitteita, kotien vaarallista jätettä, metalliromua, kartonkia, pahvia, paperia, lasipurkkeja ja kuution verran painekyllästettyä puuta.

Haravointijäte- tai risukuorma maksaa Sortti-asemalla viisi euroa. Myös kannoista ja puunrungoista pääsee eroon viiden euron kuormahinnalla. Lisäksi Sortti-asemille voi tuoda muutakin maksullista jätettä, kuten puujätettä, kipsiä ja sekajätettä. Asemilta voi vuokrata peräkärryn jätteiden kuljettamiseen. Vuokraus maksaa viisi euroa, kun jätteet tuodaan Sortti-asemalle.

Sortti-asemille ei voi tuoda jätettä kuorma-autolla. Maksuvälineenä käy pankki-, luotto- tai maksukortti, ei käteinen.

Lisätietoja:
Sortti-asemista: www.hsy.fi/sorttiasemat
Toimintovastaava Eetu Keinänen, eetu.keinanen(at)hsy.fi, puh. 050 3832 646

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

HSY – Puhtaasti parempaa arkea

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

Katupölyä on nyt runsaasti ilmassa – terveetkin voivat saada ärsytysoireita9.4.2024 12:15:26 EEST | Tiedote

Katupölykausi on nyt käynnissä, ja ilmanlaatu on monin paikoin välttävä tai huono pääkaupunkiseudulla, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. THL muistuttaa, että katupölylle altistuminen esimerkiksi työ- tai koulumatkalla tai ulkoillessa aiheuttaa monelle oireita, kuten nuhaa ja silmien kirvelyä. Etenkin pienet lapset, vanhukset ja kroonisia hengityselin- ja sydänsairauksia sairastavat ovat herkkiä hiukkasten aiheuttamille haitoille.

HSY saavutti kuntien energiansäästötavoitteen etuajassa – typpioksiduulipäästö kasvatti kasvihuonekaasupäästöjä22.3.2024 10:52:16 EET | Tiedote

Päästövähennysten toimenpiteet Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) ilmastotyössä ovat edistyneet suunnitelmallisesti. Kuntien energiatehokkuussopimuksen (KETS) yhteydessä asetettu 7,5 % energiansäästötavoite saavutettiin selvästi ennen määräaikaa, vaikka toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt kasvoivatkin vuonna 2023 yli kymmenen prosenttia (13 %). Päästökertymä oli yhteensä 109 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna. Edellisvuotta suurempi päästö johtui poikkeuksellisten sääolosuhteiden aiheuttamasta typpioksiduulin päästöpiikistä Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla.

HSY:n hallituksen päätökset 22.3.202422.3.2024 10:51:35 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä vuoden 2023 tilinpäätöksen ja lähettää sen edelleen yhtymäkokouksen käsittelyyn. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Espoon Miilukorpi II vesihuollon hankesuunnitelma - Vantaan Muuran vesihuollon hankesuunnitelma - Kartongin keräys- ja kuljetustyöhön Espooseen, Kauniaisiin ja Kirkkonummelle valittiin urakoitsijaksi yhdelle osa-alueelle Remeo Oy, yhdelle osa-alueelle STP Group Oy ja kahdelle osa-alueelle Verdis Oy. Hallitus sai tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2023. Hallitus päätti jättää pöydälle asian 6, HSY:n osallistuminen Vantaan ratikan alliansseihin. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Tiedotamme kokouksen jälkeen erillisellä tiedotteella HSY:n kasvihuonekaasupäästöistä ja energiankulutuksesta vuonna 2023. Kokouksen esityslista/pöytäkirja, jossa on lisää edellisistä sekä muut käsitellyt asiat: http

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye