Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistus etenee Helsingissä

Jaa
Helsinki vastaa ainoana kuntana Manner-Suomessa sosiaali- ja terveystoimen sekä pelastustoimen järjestämisestä vastedeskin. Helsingissä kaupunginvaltuusto on myös tulevaisuudessa kaupunkilaisten sote-asioiden päättäjä, mutta sote-rahoitus tulee jatkossa valtiolta. Sote-uudistusta koskevien palveluiden piiriin kuuluu Helsingissä lähivuosina jopa 700 000 asukasta ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen yhteenlaskettu vuosibudjetti on noin 2,350 miljardia euroa.

Helsinki vastaa Manner-Suomen ainoana kuntana jatkossakin sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä eikä kuulu mihinkään hyvinvointialueeseen, mutta valtio tulee vuoden 2023 alusta lukien rahoittamaan sosiaali- ja terveystoimen sekä pelastustoimen palvelut myös Helsingissä.

Uudistuksen myötä Helsingin talouden volyymi puolittuu ja puolet kaupungin veropohjasta leikataan valtion veropohjaksi.  Veropohjan kaventuminen uhkaa heikentää kasvavan kaupungin kykyä kantaa laaja-alaista vastuuta kestävästä kasvusta ja investoinneista sekä elinkeinopolitiikan edellytyksistä. Lisäksi on ongelmallista, että sote-uudistuksen rahoituksessa ei ole riittävästi tunnistettu metropolialueen keskuskaupungin sosiaalisten ja terveydellisten erityisongelmien moninaisuutta ja laajuutta. Jatkossa sote-rahoituksen laskentamallia ja sen kriteereitä onkin päivitettävä ja otettava edellä mainitut kysymykset huomioon nykyistä paremmin. 

Sote-uudistuksen valmistelu on käynnissä Helsingissä. Valmisteluun kuuluu muun muassa sosiaali- ja terveystoimen ja pelastustoimen yhdistäminen sekä talouden eriyttäminen kaupungin talousarviossa ja tilinpäätöksessä.

Helsinki on yksi Uudellemaalle muodostuvasta viidestä alueesta. Muut alueet ovat Länsi-Uusimaa, Itä-Uusimaa, Keski-Uusimaa ja Vantaa-Kerava. Erikoissairaanhoidosta vastaa Uudellamaalla jatkossakin pääosin HUS-yhtymä, joka järjestäytyy uudelleen, ja jonka omistajajäsen myös Helsinki on.

Sote-uudistuksen päätökset tekee Helsingissä kaupunginvaltuusto

Helsingissä ei järjestetä aluevaaleja, vaan kaupunginvaltuusto toimii Helsingissä ylimpänä päätöksentekijänä vastedeskin. Kesäkuun 2021 kuntavaalit olivat Helsingin tapauksessa siis jo aluevaalit. Uudistuksessa Helsingin kaupungin henkilökunta jatkaa edelleen kaupungin työntekijöinä.

Sote-uudistuksen valmistelua koskeva päätöksenteko keskittyy Helsingissä kaupunginvaltuustoon, jolle kaupunginhallitus tuo sote-uudistusta koskevat esitykset. Kaupunginhallitukselle esityksiä valmistelee vuoden 2022 loppuun asti toimiva kaupunginhallituksen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistusjaosto. Virkamiesvalmistelusta vastaa kansliapäällikön vetämä kaupunkitasoinen koordinaatioryhmä, jossa ovat edustettuina kaupunginkanslian, toimialojen, pelastuslaitoksen ja henkilöstön edustajat.

Sosiaali- ja terveystoimialalla uudistukseen valmistaudutaan myös Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hankkeessa.

HUS-yhtymän uutta perussopimusta ja hallintosääntöä valmistelee väliaikainen valmisteluryhmä, jossa on jäsenet Helsingistä ja neljältä Uudenmaan hyvinvointialueelta sekä HUSista.

Helsingissä uudistus koskee lähivuosina jopa 700 000 asukasta

Helsingillä on sote-uudistuksessa erityispiirteitä: muuta maata voimakkaampi väestönkasvu, maahanmuuton keskittyminen pääkaupunkiseudulle, kasvavat lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin tuen tarpeet sekä asukkaiden hyvinvointierot.

  • Ennusteen mukaan Helsingin väestö kasvaa nykyisestä 656 920 asukkaasta
    700 000 asukkaaseen vuoteen 2028 mennessä
  • Vuonna 2050 Helsingin väkiluku on ennusteen mukaan 820 000
  • Vuonna 2035 arviolta joka neljäs helsinkiläisistä on vieraskielinen
  • Varhaiskasvatusikäisten sekä peruskoululaisten ikäluokat kasvavat
  • yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa nopeasti
  • Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen yhteenlaskettu vuosibudjetti on noin 2,350 MRD €

Lisätietoja:

Sote-uudistus Helsingissä

Lisätietoja sote-toimialan hankkeista

Väestöennuste

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pormestari Juhana Vartiainen, erityisavustaja Teresa Salminen, p. 040 8656961, teresa.salminen@hel.fi


Apulaispormestari Daniel Sazonov, erityisavustaja Elisa Tarkiainen, p. 0400 774789, elisa.tarkiainen@hel.fi


Apulaispormestari Anni Sinnemäki, erityisavustaja Julianna Kentala, p. 040 1828243, julianna.kentala@hel.fi


Kansliapäällikkö Sami Sarvilinna, p. 09 310 36050, sami.sarvilinna@hel.fi


Sosiaali- ja terveystoimialan johtaja Juha Jolkkonen, p. 050 547 2428, juha.jolkkonen@hel.fi

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus sai katsauksen Ilmalan hallin tilanteeseen28.3.2024 11:01:11 EET | Tiedote

Helsingin kaupunginhallitus kuuli kokouksessaan 28. maaliskuuta katsauksen Ilmalan hallin tilanteesta. Ilmalan halli on ollut suljettuna vuoden 2022 helmikuun lopusta lähtien, jolloin Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa. Tilanne on pitkittyessään monella tapaa haastava. Hallin auki saamisella on tärkeä merkitys kulttuuri- ja liikunta-aloille sekä suurtapahtumille ja muulle elinkeinoelämälle.

Helsingin kumppaneina pohjoismaisten Michelin-ravintoloiden julkistamistilaisuudessa ovat Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo27.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjoismaisten ravintoloiden Michelin-tähdet julkistetaan Helsingissä 27. toukokuuta 2024 MICHELIN Guide Ceremony Nordic Countries -tilaisuudessa. Helsingin kanssa yhtä ravintola-alan tärkeimmistä tapahtumista ovat toteuttamassa Visit Finlandin rinnalla Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye