Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ennakkotiedote 11.1.

Jaa
Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan vuoden ensimmäinen kokous on tiistaina 16. tammikuuta klo 16.15 alkaen.

Uusia ruoka-avun tarjoamistapoja selvitetään

Lautakunta antaa pyydetyn lausunnon kaupunginhallitukselle valtuutettu Maria Ohisalon leipäjonoja koskevasta toivomusponnesta. Siinä edellytetään, että kaupunki selvittää yhteistyössä ruokaa jakavien tahojen keinoja, joilla leipäjonoissa jonottamista voidaan vähentää.

Lausuntoehdotuksessa esitetään, että helsinkiläisiä tulee ohjata leipäjonoista heille sopivan sosiaalisen ja taloudellisen tuen piiriin. Tämän vuoksi sosiaalialan ammattilaiset ovat jalkautuneet leipäjonoihin.

Sosiaali- ja terveystoimi on käynnistänytkin jo joulukuussa selvityksen, jossa kartoitetaan yhdessä elintarvikkeita jakavien toimijoiden kanssa uusia ruoka-avun tarjoamisen mahdollisuuksia. Osana selvitystyötä on tutustuttu muun muassa Vantaan Yhteinen pöytä -hankkeeseen.

Myös lautakunta kiinnitti asiaan huomiota, kun se myönsi tälle vuodelle järjestöavustuksia elintarvikejakeluun. Lautakunta totesi, että järjestöjen tulee elintarvikejakelussa pyrkiä siihen, ettei asukkaiden tarvitse jonottaa ruoka-apua ulkona.

Helsingissä yhdistykset, säätiöt ja seurakunnat jakavat maksutta elintarvikkeita tai järjestävät maksuttomia tai edullisia yhteisruokailuja niitä tarvitseville. Ruoka-apua järjestävät toimijat voivat hakea toimintaansa avustusta sosiaali- ja terveyslautakunnalta.

Lisätietoa: perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja Maarit Sulavuori, p. 09 310 62401, maarit.sulavuori@hel.fi

Lautakunta kokoontuu pääsääntöisesi joka toinen tiistai

Lautakunnan kevään kokousajat löytyvät verkkosivuilta.

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista liitteineen on sosiaali- ja terveystoimen verkkosivuilla. Päätöstiedote julkaistaan verkkosivuilla heti kokouksen jälkeen. Lähettäjä: Jaana Juutilainen-Saari, viestintäpäällikkö, p. 050 380 9738, jaana.juutilainen-saari@hel.fi

Yhteyshenkilöt

Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240


Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki

09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe

Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye