Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ennakkotiedote

Jaa
Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta kokoontuu syyskauden ensimmäiseen kokoukseen tiistaina 15.8. klo 16.15 alkaen. Lautakunta käsittelee tässä kokouksessa muun muassa toimialan toiminnan ja talouden ennustetta.

Kaupungin helsinkiläisille tuottamat sosiaali- ja terveyspalvelut ja toimialalle asetetut tavoitteet ovat toteutumassa lähes suunnitellun mukaisesti.

"Sote-palvelujen uudistaminen etenee Helsingissä hyvin ja palvelurakenteemme kevenee suunnitellusti. Monialainen tiimityö esimerkiksi lisääntyy niin kuin on tarkoituskin. Monialainen tiimityö takaa asiakkaille tarvittaessa monen ammattilaisen avun ja tuen", toimialajohtaja Juha Jolkkonen kuvaa tilannetta.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen budjetissa on suhteessa toimialan kokoon nähden pieni, noin 2,9 miljoonan euron menojen ylityspaine. Tämä liittyy muun muassa palvelujen kysynnän vaihteluun, mikä tasaantuu vielä loppuvuoden aikana.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) Helsingille tähän asti tuottamien erikoissairaanhoidon palvelumäärien perusteella näyttää siltä, että kustannukset tulevat ylittymään suunnitellusta noin 34 miljoonalla eurolla.

Sosiaali- ja terveystoimen tämän vuoden budjetti on yhteensä noin 2,2 miljardia euroa, josta sosiaali- ja terveyspalvelujen osuus on 1,4 miljardia euroa, toimeentulotuki 26,6 miljoonaa, vastaanottokeskusten toiminta 15,5 miljoonaa ja HUS 534,8 miljoonaa euroa. Asiakas- ja potilastietojärjestelmähankkeelle (Apotti) on tälle vuodelle budjetoitu 2,7 miljoonaa euroa.

Toiminnan ja talouden ennuste on tehty talouden osalta toukokuun lopun tietojen pohjalta. 

Lisätietoa: toimialajohtaja Juha Jolkkonen, p. 09 310 42215, juha.jolkkonen@hel.fi

Kokouksen esityslista liitteineen löytyy sosiaali- ja terveystoimialan verkkosivuilta. Päätöstiedote julkaistaan verkkosivuilla heti kokouksen jälkeen.

Lähettäjä: Jaana Juutilainen-Saari, viestintäpäällikkö, p. 09 310 42240, jaana.juutilainen-saari@hel.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240


Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki

09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe

Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye