Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimiala

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ennakkotiedote

Jaa

Lautakunnan vuoden 2021 ensimmäinen kokous on tiistaina 19. tammikuuta klo 16.15. alkaen. Lautakunnalle esitellään tässä kokouksessa Sutjakka Stadi -toimenpideohjelman loppuraportti sekä toimialan uudistettu kaksikielisyyssuunnitelma.

Sutjakka Stadi -toimenpideohjelman loppuraportti 

Lautakunnalle esitellään Sutjakka Stadi –lihavuuden ehkäisyn ja hoidon vuonna 2015 alkanut  ja vuoden 2020 loppuun ulottuneen toimenpideohjelman loppuraportti.

Ohjelman taustalla oli THL:n kansallinen lihavuusohjelma ja sen tavoitteena oli vähentää ylipainoa ja lisätä helsinkiläisten mahdollisuuksia tehdä aktiivisia ja terveellisiä valintoja arjessaan, tukea lihavuuden itse- ja omahoitoa, tehostaa lihavuuden hoitoa sekä kaventaa väestöryhmien välisiä terveys- ja hyvinvointieroja.

Toimenpideohjelman aikana on tehty monia lihavuuden ehkäisyyn ja hoitoon liittyviä toimenpiteitä eri toimialoilla. Ohjelman aikana ylipainon puheeksiottoa on lisätty neuvoloissa ja raskausdiabeetikoille on järjestetty ryhmämuotoista neuvontaa ja ohjausta. Kaikki ala- ja yläasteen koulut ovat Liikkuvia kouluja. Yläasteikäisille järjestetään Koulu-PT-toimintaa (personal trainer) ja ravitsemus ja liikunta otettiin vuonna 2017 hyväksyttyyn Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan.

Edellä kuvatuista ja monista muista ohjelmaan liittyneistä toimenpiteistä huolimatta ylipaino ja lihavuus ovat lisääntyneet Helsingissä. Vaikka ohjelma päättyi lihavuuden ehkäisyn ja hoidon kehittämistä tulee jatkaa Helsingissä monialaisena yhteistyönä ja terveellisten elintapojen (ravitsemus ja liikkuminen) edistäminen tulee sisällyttää seuraavaankin kaupunkistrategiaan ja hyvinvointisuunnitelmaan.

Lisätietoa: erityissuunnittelija Taija Puranen, p. 09 310 21352, taija.puranen@hel.fi 

Sosiaali- ja terveystoimialan kaksikielisyyssuunnitelma on uudistettu

Lautakunnalle esitellään toimialan uudistettu kaksikielisyyssuunnitelma. Kaksikielisenä kuntana Helsingillä on lakisääteinen velvollisuus palvella kaupunkilaisia heidän äidinkielellään joko suomeksi tai ruotsiksi.

Kaksikielisyyssuunnitelmalla turvataan asiakkaiden lakisääteiset kielelliset oikeudet sosiaali- ja terveyspalveluissa, ohjataan kaksikielisyyden toteuttamista ja tuetaan ruotsinkielisten sote-palvelujen kehittämistä.

Uudistettu kaksikielisyyssuunnitelma tukee toimialan työntekijöitä palvelemaan ruotsinkielisiä asiakkaita heidän omalla äidinkielellään sekä huomioimaan kielikysymykset palvelujen kehittämistyössä.

Toimialan voimavara on sitoutunut, innostunut ja motivoitunut henkilöstö, joka käyttää aktiivisesti ruotsin kieltä kohtaamisissa. Kielitaitoinen henkilöstö palvelee kuntalaisia ruotsiksi ja ohjaa tarvittaessa ruotsinkielisiin palveluihin. Sosiaali- ja terveystoimen ruotsin kielen taitoisen henkilöstön saatavuutta edistetään monin eri tavoin, ja kielitaitoisen henkilöstön turvaamiseksi tiivistetään muun muassa yhteistyötä ruotsinkielisten oppilaitosten kanssa.

Lisätietoa: erityissuunnittelija Outi Forsström, erityissuunnittelija, p. 09 310 25651, outi.forstrom@hel.fi


Kokouksen esityslista liitteineen on sosiaali- ja terveystoimialan verkkosivuilla.

Kokouksen päätöstiedote julkaistaan verkkosivuilla heti kokouksen jälkeen.

Yhteyshenkilöt

Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240

Tero Manninen
yksikön päällikkö
tero.manninen@hel.fi
p. 09 310 28885

Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimiala
Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimiala
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki

09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sote

Sosiaali- ja terveystoimi - hyvinvointia, terveyttä ja sosiaalista turvallisuutta helsinkiläisille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimiala

Helsingissä koronavirustartuntojen määrissä raju nousu28.2.2021 15:36:05 EETTiedote

Helsingissä todettiin eilen 274 uutta koronatartuntaa. Tartuntamäärä on selkeästi suurin yhtenä päivänä todettu määrä koko epidemia-aikana. Viime aikoina edellisin suurin päiväkohtainen tartuntamäärä on ollut 202 tartuntaa. Tällä hetkellä on syytä käydä koronatestissä hyvin herkästi, jos on pienempiäkin koronavirustartunnalle tyypillisiä oireita. Yhtään oireisena ei saa mennä töihin, kouluun tai päiväkotiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme