Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimiala

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ennakkotiedote

Jaa

Lautakunta aloittaa huomisessa 14. joulukuuta klo 16.15 alkavassa kokouksessa sosiaali- ja terveystoimen ensi vuoden toimintasuunnitelman ja tulosbudjettien käsittelyn sekä jatkaa järjestöavustusten käsittelyä.

Vuoden 2022 toimintasuunnitelma

Sosiaali- ja terveyspalveluissa puretaan ensi vuonna koronapandemian aiheuttamaa hoito- ja palveluvelkaa ja valmistaudutaan sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen uudistukseen. Helsinki vastaa ainoana kuntana itse 2023 alkaenkin sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä kaupunkilaisille.

Koronapandemian akuutin tilanteen hoito sekä pandemian aiheuttaman hoito- ja palveluvelan purkaminen tulevat jatkumaan koko ensi vuoden ja pidempäänkin. Kaupunginvaltuusto on myöntänyt sosiaali- ja terveystoimelle tähän 45 miljoonan euron lisämäärärahan. Koronapalautumisessa on keskeistä palvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden parantaminen.

”Hyödynnämme hallitusti muita palveluntuottajia. Hankimme kahden terveysaseman palvelut yksityisiltä palveluntuottajilta ja tarjoamme asiakkaillemme palveluseteliä sujuvana vaihtoehtona. Luomme muun muassa uusia palveluseteleitä suun terveydenhuoltoon”, kertoo terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen.

Koronapandemian aiheuttamasta epävarmuudesta huolimatta Helsingissä jatketaan määrätietoisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämistä. Osana Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hanketta kehitetään moniammatillisia, digitaalisia ja jalkautuvia palveluja.

Uusien perhekeskusten ja terveys- ja hyvinvointikeskusten rakennushankkeita edistetään Haagaan ja Malmille. Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskuksen laajennusta ja Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen suunnittelua jatketaan. Uusia seniorikeskuksia puolestaan suunnitellaan eri puolelle kaupunkia. Laaksoon rakennettavan uuden sairaala-alueen suunnittelu ja toteuttaminen jatkuu yhdessä HUSin kanssa.

Sosiaali- ja terveystoimen toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten helsinkiläisten sosiaali- ja terveyspalveluja uudistetaan ja miten sosiaali- ja terveystoimi toteuttaa uutta kaupunkistrategiaa palveluissaan vuonna 2022.

Toimintasuunnitelmaesityksen liitteenä ovat sosiaali- ja terveystoimen palvelukokonaisuuksien tulosbudjetit ensi vuodelle. Kaupunginvaltuusto hyväksyi 8.12.2020 Helsingin kaupungin talousarvion vuodelle 2022 ja taloussuunnitelman vuosille 2023−2024.

Sosiaali- ja terveystoimen kokonaismenot ovat 2 408,3 miljoonaa euroa ja kokonaistulot 166,8 miljoonaa euroa. Menot kasvavat vuoden 2021 talousarvioon verrattuna 110 miljoonalla eurolla ja tulot pienenevät 9,5 miljoonalla eurolla.

Lisätietoa: vs. toimialajohtaja, terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen, p. 09 310 52481, leena.turpeinen@hel.fi

Järjestöavustusten käsittely jatkuu - lautakunta tukee järjestöjä 6,6 miljoonalla eurolla

Sosiaali- ja terveyslautakunta myöntää vuosittain avustuksia järjestöille, joiden toiminta tukee ja täydentää sosiaali- ja terveystoimen palveluja. Avustuksilla järjestöjä kannustetaan edistämään helsinkiläisten terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä selviytymistä.

Avustuksia kohdennetaan myös toimintaan, jolla pyritään vähentämään helsinkiläisten sosiaalisia ongelmia ja syrjäytymistä. Lautakunta haluaa lisäksi tukea järjestöjä, jotta ne pystyvät auttamaan haavoittuvassa asemassa olevia ja tukemaan maahanmuuttajien kotoutumista, vapaaehtoistyötä ja kansalaistoimintaa.

Aikaisempien vuosien tapaan lautakunta päättää suuremmista avustuksista. Näitä avustushakemuksia saapui 115. Pienemmistä, enintään 10 000 euron avustuksista päättää toimialajohtaja. Näitä hakemuksia tuli 96.

Järjestöavustuksiin on varattu ensi vuodelle 6,66 miljoonaa euroa, mikä on saman verran kuin tälle vuodelle myönnettiin avustuksia.

Lautakunta jätti asian 30.11. kokouksessa pöydälle.

Lisätietoa järjestöille vuodelle 2022 esitettävistä avustuksista:

  1. Avustushakemukset ja ehdotetut avustustukset lasten ja lapsiperheiden terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseen
  2. Avustushakemukset ja ehdotetut avustustukset nuorten ja aikuisten terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseen
  3. Avustushakemukset ja ehdotetut avustustukset ikäihmisten terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseen
  4. Avustushakemukset ja ehdotetut avustustukset kansanterveysjärjestöjen tukemiseen
  5. Avustushakemukset ja ehdotetut avustustukset mielenterveystyön ja päihdetyön tukemiseen
  6. Avustushakemukset ja ehdotetut avustustukset vammais- ja kehitysvammatyön tukemiseen
  7. Avustushakemukset ja ehdotetut avustustukset maahanmuuttajatyön tukemiseen
  8. Avustushakemukset ja ehdotetut avustustukset monialayhdistysten toiminnan tukemiseen

Lisätietoa medialle: talouspäällikkö Armi Vadèn, p. 09 310 15970, armi.vaden@hel.fi

Kokouksen esityslista liitteineen on sosiaali- ja terveystoimialan verkkosivuilla.

Kokouksen päätöstiedote julkaistaan verkkosivuilla heti kokouksen jälkeen.

Yhteyshenkilöt

Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240

Markus Snellman
viestinnän asiantuntija
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimiala
Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimiala
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki

09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sote

Sosiaali- ja terveystoimi - hyvinvointia, terveyttä ja sosiaalista turvallisuutta helsinkiläisille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimiala

Vapaaehtoiset lasten ja nuorten rinnallakulkijoina – tavallisia asioita ja tärkeää yhdessäoloa11.1.2022 08:28:33 EET | Tiedote

Vapaaehtoistoimintaa lasten, nuorten ja perheiden parissa tehdään jälleen näkyväksi #olentukena -kampanjassa 10.–17.1. Viikon aikana vapaaehtoisten tarinoita jaetaan sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla #olentukena ja #jagstöder. Uusille vapaaehtoisille on toiminnoissa tarvetta. ”Lähdin mukaan vapaaehtoiseen tukihenkilötoimintaa, kun puolisoni luki pari vuotta sitten lehtijutun aiheesta ja vinkkasi siitä minulle, todeten että voisin olla hyvä tukihenkilö. Luin itse jutun pariin kertaan, nukuin yön yli ja lähetin hakemuksen.” kertoo vapaaehtoinen tukihenkilö Samuli Pahkala Helsingin kaupungin tukihenkilötoiminnasta. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden kuormitus on lisääntynyt viime aikoina ja vapaaehtoisen aikuisen tuella voi olla suuri merkitys. Samuli Pahkala yllättyi kuinka vaivatonta ja luontevaa tukisuhteessa toimiminen on. ”Meillä synkkasi tuettavani kanssa heti ensi tapaamisesta asti, ja meille on rakentunut hyvä keskinäinen luottamus. Toiminta mahdollistaa tuettavalle asioita,

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme