Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ennakkotiedote

Jaa
Lautakunnan seuraava kokous on 1. helmikuuta klo 16.15 alkaen. Lautakunta käsittelee kokouksessaan muun muassa suun terveydenhuollon kokonaishoidon palvelusetelin arvon nostamista sekä ikääntyneiden ja erityisryhmien päivätoiminnan hankintaa.

Suun terveydenhuollon kokonaishoidon palvelusetelin kehittäminen jatkuu suunnitellusti

Suun terveydenhuollossa on ollut 15.2.2021 alkaen kokonaishoidon palveluseteli. Vuoden kestäneen kokeilun aikana on todettu, että asiakaskokemus on ollut hyvä ja käyttöaste on kasvanut.

Koronapandemia on aiheuttanut hoitovelan suun terveydenhuoltoon ja palveluseteli nähdään yhtenä keinoa tilanteen helpottamiseksi. Palvelusetelin kertakorvausta ja suurihoitoisten potilaiden hoidosta maksettavan korvauksen perustetta esitetään muutettavaksi. Tällä kannustetaan lisää tuottajia tarjoamaan palveluita helsinkiläisille. 

Esitetyillä muutoksilla ei ole vaikutusta asiakkaan maksamaan omavastuuosuuteen. Asiakkaan palveluntuottajalle maksama asiakasmaksu on saman suuruinen kuin mitä hän maksaisi saadessaan vastaavan hoidon kaupungin suun terveydenhuollosta.

Lautakunta jätti asian edellisessä kokouksessa pöydälle.

Lisätietoa: ylihammaslääkäri Susanna Ilonen, p. 040 632 4697, susanna.ilonen@hel.fi

Ikääntyneiden ja erityisryhmien päivätoiminnan palvelujen kilpailutus

Lautakunnalle esitetään periaatteet, joilla ikääntyneille, ikääntyneiden erityisryhmille sekä tietyille muille erityisryhmille hankittaisiin kilpailutuksella päivätoiminnan palveluja.

Päivätoiminta on ennaltaehkäisevää ja kuntoutusta tukevaa toimintaa, jolla edistetään kotona asuvien muistisairaiden helsinkiläisten toimintakykyä, henkistä vireyttä ja sosiaalisia suhteita.

Kaupunki järjestää asiakkaille päivätoimintaa omana toimintana ja ostopalvelujana sekä tarjoaa sitä palvelusetelillä.

Palvelu esitetään kilpailutettavaksi neljän vuoden sopimuskaudeksi elokuun puolesta välistä 2022 alkaen. Helsinki ei sitoudu hankkimaan tiettyä määrää palvelua, vaan sitä ostettaisiin tarpeen mukaan.

Lisätietoa: ostopalvelupäällikkö Kristiina Matikainen, ostopalvelupäällikkö, p. 09 310 42207, kristiina.l.matikainen@hel.fi

Kokouksen päätöstiedote julkaistaan verkkosivuilla heti kokouksen jälkeen.

Yhteyshenkilöt

Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240


Markus Snellman
viestintäasiantuntija
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki

09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe

Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye