Vaasan kaupunki - Vasa stad

Sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt tiukemmista toimista koronavirustilanteen pahenemisen vuoksi

Jaa

Sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt kieltää yli 50 hengen tilaisuudet 25.10.2020 asti. Lautakunta suosittaa vahvasti, että joukkueurheilussa ja joukkueurheilun kilpailutoiminnassa pidetään tauko 25.10.2020 saakka. Samoin suositellaan, että yli 20 hengen kokoontumisia ei pidetä sisä- eikä ulkotiloissa. Vahva suositus maskin käytöstä joukkoliikenteessä yli 15-vuotiailla jatkuu. Sosiaali- ja terveyslautakunta on toiminut tartuntatautilain mukaisena viranomaisena tehdessään päätöksiä.

Koronavirustartuntojen määrä Vaasassa on viikonlopun aikana lisääntynyt 150 prosentilla. Tartunnat ja altistumiset kohdistuvat tällä hetkellä nuoriin, opiskeleviin aikuisiin.

– On kuitenkin vaarana, että tartunnat ja altistukset saavuttavat vapaa-ajalla asukkaita myös muista ikäryhmistä sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilöstöä. Näin tartunnat etenevät sairaaloihin, terveysasemille sekä ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksiköihin ja niiden riskiryhmiin, kertoo tartuntataudeista vastaava lääkäri Heikki Kaukoranta.

Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on toiminut tartuntatautilain mukaisena viranomaisena 5.10.2020 ja päättänyt seuraavista toimenpiteistä:

  • Vaasan kaupungin alueella järjestettävät yli 50 hengen kokoukset ja julkiset tilaisuudet kielletään tartuntatautilain mukaisesti 25.10.2020 saakka.
  • Joukkueurheilulle ja joukkueurheilun kilpailutoimintaan annetaan vahva suositus, että toiminnassa pidetään tauko 25.10.2020 saakka.
  • Vahva suositus annetaan sille, että yli 20 hengen kokoontumisia ei järjestetä sisä- eikä ulkotiloissa. Suositus on voimassa 25.10.2020 saakka.
  • Vahva suositus annetaan sille, että julkisissa kulkuvälineissä yli 15-vuotiaat matkustajat käyttävät kasvomaskia. Suositus on voimassa toistaiseksi.

Vaasan sairaanhoitopiiri on eilen antanut sairaanhoitopiriin väestölle ohjeita koronavirustartuntojen välttämiseksi ja epidemian laannuttamiseksi. Sosiaali- ja terveyslautakunta on esittänyt tarkentavat vahvat suositukset tartuntalain perusteella.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksien vaikutukset näkyvät muun muassa seuraavissa palveluissa

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut:

  • Lokakuun kirjailijavierailut (mm. Paula Nivukoski ja Panu Rajala) perutaan
  • LittFestiä valmistellaan siirrettäväksi kokonaan verkkoon, eli kaikki esitykset striimataan (aiemmin tiedotettiin, että osa esityksistä striimataan)
  • Vaasan kaupungin museoissa ei toistaiseksi järjestetä yleisöopastuksia.

Vaasan kaupungin liikuntapalvelut:

  • Ryhmäliikuntatunnit, vesijumpat ja perheliikunta ovat huonontuneen koronatilanteen vuoksi tauolla viikot 41-43
  • Liikuntaryhmät eivät kokoonnu eikä perheliikuntaa pidetä 5.-25.10. välisenä aikana
  • Myös peruskouluissa järjestettävät Action-liikuntakerhot ovat tauolla. Syysloman ajaksi suunnitellut koululaisten liikuntaleirit on myös peruttu.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksissä:
Heikki Kaukoranta, tartuntataudeista vastaava lääkäri, Vaasan kaupunki, puh. 06 325 1625, heikki.kaukoranta@vaasa.fi
Sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtaja, Jukka Kentala, puh. 040 718 3660, jukka.kentala@vaasa.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme