Helsingin yliopisto

Sosiaalinen oppiminen auttaa kotitalousopetuksessa

Jaa
Kotitalousopetusta voidaan kehittää kannustamalla oppilaita vuorovaikutukseen ja yhdessä ajatteluun. Jaana Taar analysoi väitöstutkimustaan varten oppilaiden vuorovaikutusta virolaisessa peruskoulussa.

Virolainen kotitalousopetus on muuttunut paljon viimeisten vuosikymmenten aikana. Oppisisältöjen ja oppimiskäsityksen muuttumisen vuoksi opettajat ovat kokeneet opetussuunnitelman vaatimusten täyttämisen haasteelliseksi.

Jaana Taarin väitöstutkimuksen tavoitteena on kehittää kotitalousopetusta tarkastelemalla erityisesti oppilaiden vuorovaikutusta heidän ratkoessaan tutkimusta varten suunniteltuja oppimistehtäviä. Aineisto kerättiin neljältä oppilasryhmältä yhdestä virolaisesta peruskoulusta.

Oppilasryhmien keskustelujen tallenteista analysoitiin heidän yhdessä ajatteluaan (interthinking). Samalla tutkittiin, miten oppilaat käytävät kieltä oppimisen välineenä vuorovaikutusta edellyttävissä oppimistehtävissä.

Yhdessä ajattelua pitää harjoitella

Oppilaiden yhdessä ajattelun syvällisyys vaihteli oppimistehtävien ratkaisemisen aikana. Opiskelutaidot vaikuttavat oppilaiden yhdessä ajattelun syvällisyyteen. Riittämättömät opiskelutaidot estävät laadukkaan keskustelun opiskelutovereiden kanssa ja vaarantavat oppilaiden edistymisen opiskeltavassa aineessa. Siksi taitoja tulee opetella ja harjoitella kaikissa oppiaineissa.

Tutkimuksessa havaittiin, että oppimistehtävissä tulee vastaan monenlaisia kriittisiä hetkiä, joissa oppilaiden pitää muuttaa toimintaansa tai ajatteluaan. Tällaisissa tilanteissa apua saa toiselta oppilaalta tai opettajalta.  Tämä vahvistaa havaintoa kielen tärkeydestä informaation ja tiedon välittäjänä oppimistehtävien ratkaisemisessa.

Kotitalousopetuksen oppimisympäristö tarjoaa runsaasti erilaisia välineitä, joista opiskelija saa vihjeitä ongelmanratkaisuun. Taito käyttää kognitiivisia ja psykologisia välineitä parantaa oppimisen laatua tutkituissa oppimistehtävissä.

Pitkä yhteistyö Suomen ja Viron välillä

KM Jaana Taar on ensimmäinen virolainen kotitalousopettaja, joka väittelee maassaan kotitalousopetuksen kehittämisestä. Hän on samalla myös ensimmäinen Helsingin yliopistossa kotitalousopetuksesta tohtoriksi väitellyt ulkomaan kansalainen. Tutkimusaihe on laajemminkin tärkeä kotitalousopetuksen kehittämisen kannalta, sillä se vastaa kotitalouden opetussuunnitelman täytäntöönpanon haasteisiin, joita kohdataan kaikissa Pohjoismaissa.

Kasvatustieteen maisteri Jaana Taar väittelee kasvatustieteellisessä tiedekunnassa 24. marraskuuta klo 12 aiheesta Yhdessäajattelu virolaisessa kotitalousopetuksessa. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Siltavuorenpenger 10, sali 229. Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa E-thesis-verkkopalvelussa

Väittelijän yhteystiedot: Jaana Taar, puh. +372 53 468 578, jaana@tlu.ee

Yhteyshenkilöt

Viestinnän asiantuntija Suvi Uotinen, puhelin 02941 24021, suvi.uotinen@helsinki.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Se on toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye