Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto (STKL)

Sosiaaliturvan kultainen kunniamitali seitsemälle sosiaalialan vaikuttajalle

Jaa

Sosiaaliturvan kultainen kunniamitali on Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton (STKL) korkein kunniamerkki, joita liitto myöntää joka toinen vuosi sosiaaliturvan, sosiaali- ja terveydenhuollon ja ihmisten hyvinvoinnin kehittäjinä erityisesti ansioituneille henkilöille. Tänään 12.8. kunniamitali luovutetaan 7 alan vaikuttajalle valtakunnallisilla Sosiaali- ja terveysturvan päivillä Rovaniemellä.

Kunniamitalin saavat tohtori Pentti Arajärvi Helsingistä, sosiaalineuvos Elisabet Hakkola Porvoosta, yhteiskuntatieteiden maisteri Risto Harpela Rovaniemeltä, toiminnanjohtaja Ristenrauna Magga Inarista, toiminnanjohtaja Pertti Paakkinen Tuusulasta, ohjelmajohtaja Maija Perho Turusta ja toimialajohtaja Erkki Torppa Jyväskylästä.

Sosiaaliturvan kultainen kunniamitali on STKL:n korkein kunniamerkki.

Pentti Arajärvi on tehnyt merkittävän uran perusoikeuksien ja sosiaalipolitiikan kehittäjänä ja puolustajana, jonka ominta aluetta ovat perus- ja ihmisoikeudet sekä toimeentuloturvan kehittäminen. Hän on toiminut mm. tutkijana, opettajana, virkamiehenä sekä lukuisissa alan valtakunnallisissa asiantuntijatehtävissä. Nykyisin oikeustieteen tohtori Arajärvi toimii mm. sosiaali- ja koulutusoikeuden professorina Joensuun yliopistossa.

Elisabet Hakkola on tehnyt pitkän uran lastensuojelun kehittäjänä pitäen aktiivisesti esillä lasten parasta ja oikeuksia. Hänen asiantuntemustaan on käytetty hyväksi alan valtakunnallisissa työryhmissä ja hän on ollut mukana myös kansainvälisessä yhteistyössä. Hän toimi pitkään Barnavårdsföreningen i Finland -järjestön toiminnanjohtajana sekä luottamustehtävissä useissa alan järjestöissä.

Risto Harpela on laaja-alainen asiantuntija, joka on edistänyt lappilaisten hyvinvointia, vaikuttanut Lapin kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen sekä tukenut kuntien ja järjestöjen yhteistyön kehittämistä. Pääosan työurastaan hän on tehnyt Lapin lääninhallituksessa osastopäällikkönä, lääninsosiaaliohjaajana ja läänin sosiaalitarkastajana.

Ristenrauna Magga on tehnyt monipuolisen uran saamelaisten perusoikeuksien puolustajana ja heidän sosiaali- ja terveyspalvelujensa kehittäjänä nostaen saamelaisten tarpeet myös valtakunnalliseen keskusteluun. Hän on työskennellyt Lapin kunnissa, koulutusorganisaatioissa, Saamelaisvaltuuskunnassa ja Saamelaiskäräjillä työ- ja luottamustehtävissä. Tällä hetkellä hän on SámiSoster ry:n toiminnanjohtaja.

Pertti Paakkinen on kuntoutuksen ja kansalaisjärjestöjen toiminnan merkittävä kehittäjä sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Hän on ollut aktiivinen luottamushenkilö Järvenpään ja Tuusulan kunnallispolitiikassa, Uudenmaan liitossa ja Suomen Kuntaliitossa sekä useissa valtakunnallisissa järjestöissä. Hän työskentelee nykyisin Hengitysliitto Heli ry:n toiminnanjohtajana.

Maija Perho on kunnallisen ja kansallisen sosiaali- ja terveyspolitiikan merkittävä kehittäjä. Hän on toiminut mm. Turun kaupungin sosiaalitoimen johtajana, kansanedustajana ja sosiaali- ja terveysministerinä sekä useiden alan valtakunnallisten organisaatioiden luottamustehtävissä. Tällä hetkellä Perho työskentelee sosiaali- ja terveysministeriössä terveyden edistämisen politiikkaohjelman ohjelmajohtajana.

Erkki Torppa on tehnyt mittavan uran kunnallisen sosiaalipolitiikan ja palvelujen kehittäjänä puolustaen aktiivisesti huono-osaisten ihmisten oikeuksia. Kansallisella tasolla hän on toiminut asiantuntijana useissa ministeriöiden työryhmissä. Torppa on lisäksi ollut aktiivinen vaikuttaja useissa valtakunnallisissa järjestöissä. Hän on vuorotteluvapaalla Hämeenlinnan perusturvan toimialajohtajan tehtävistä ja asuu Jyväskylässä.

Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Riitta Särkelä, STKL, puh. 050 63 663
tiedottaja Sirkku Immonen, STKL, puh. 050 558 7470

Sosiaali- ja terveysturvan päivien tiedotteet ja puheenvuorot verkossa:
http://www.stkl.fi/sotu_2009/

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto (STKL) on valtakunnallinen asiantuntija- ja yhteistoimintajärjestö, jonka tärkeimpiä tavoitteita ovat tasa-arvon ja sosiaalisten oikeuksien, erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen ja toimeentuloturvan kehittäminen sekä köyhyyden, syrjäytymisen ja huono-osaisuuden vähentäminen. STKL:n jäseninä on 138 valtakunnallista sosiaali- ja terveysjärjestöä, 16 alueellista sosiaali- ja terveysturvayhdistystä sekä 90 kuntaa.

Tietoja julkaisijasta

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto (STKL)
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto (STKL)



30.11.2011 Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto purettiin, tilalle SOSTE. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton (STKL) 95-vuotinen toiminta päättyy vuoden 2011 lopussa. Toiminnan purkava liittokokous pidettiin Helsingissä tiistaina 29.11. Toiminta jatkuu 1.1.2012 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:ssä, jonka STKL on perustanut yhdessä Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTYn ja Terveyden edistämisen keskuksen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto (STKL)