SDP EDUSKUNTA

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro käsiteltäessä valtioneuvoston Afganistan-selontekoa

Jaa

Arvoisa puhemies! Suomi on osallistunut vuodesta 2002 lähtien kansainvälisen yhteisön pyynnöstä Afganistanin vakauttamiseen ja jälleenrakentamiseen. Viidentoista vuoden aikana saavutetuista edistysaskelista huolimatta Afganistan on edelleen hauras valtio. Kansainvälisen ISAF-kriisinhallintaoperaation päätyttyä ja turvallisuusvastuun siirryttyä paikallisille viranomaisille maan turvallisuustilanne on viime vuosina jälleen heikentynyt.

Afganistanin vakauttamisen vaikeuskerroin on korkea. Kriisin pitkittyessä ja turvallisuustilanteen heikentyessä on paikallaan palauttaa ne rajoitteet, jotka aina liittyvät ulkomaiseen sotilaalliseen interventioon ja läsnäoloon. Hyvistä pyrkimyksistä huolimatta maan sisäisessä vakaudessa, toimivan kansanvaltaisen hallinnon ja oikeusvaltion rakentamisessa ei ole onnistuttu.

Afganistanissa ja sen lähialueella toimii edelleen useita kansainvälisiä terroristiryhmittymiä, joiden kukistaminen edellyttää tavallisten afgaanien hyvinvoinnista huolehtimista. Tarvitaan afgaaniyhteiskunnan omaa vastuuta niin koko maan kehityksestä ja sisäisestä vuoropuhelusta.

Arvoisa puhemies!

Vierailin Afganistanissa puhemiehen roolissa vuonna 2012. Tuon matkan kokemukset olivat mieleenpainuvia. Sotilaamme tekevät suurella osaamisella ja taidolla oman osuutensa Afganistanin turvallisuuden hyväksi. Yhtä selväksi kävi, että ulkomaisten joukkojen poistuessa turvallisuustilanne tulee heikentymään, ellei maahan saada poliittista ratkaisua.

Muutos Afganistanissa edellyttää paitsi turvallisuuden takaamista myös aitoja elämisen mahdollisuuksia ja erityisesti työmahdollisuuksia nuorille ja myös hallinnon tervehtymistä. Korruption vastustamisen täytyy tapahtua aidosti - ei vain sanoissa.

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tukee Suomen pyrkimyksiä Afganistanin vakauttamiseksi ja hyväksyy vahvistetun läsnäolon Afganistanissa. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä antaa tukensa Suomen joukkovahvuuden nostamiselle 60 sotilaaseen osana Resolute Support –kriisinhallintaoperaation vahvistamista. Samalla toteamme painokkaasti, että Afganistanissa tarvitaan vuoropuhelua maan sisällä ja rauhanomainen ratkaisu kriisiin.

Arvoisa puhemies!

Sotilaallista, yksin voimaan perustuvaa ratkaisua ei ole näköpiirissä - viidentoistavuoden yhtämittaisten taistelujen jälkeen on syytä katsoa totuutta silmiin. Suomen hallituksen tulee Euroopan unionissa ja laajemmalti tehdä työtä Afganistanin sotilaallisen voiman käyttöön perustuvan strategian muuttamiseksi.

Eduskuntaryhmämme on vuosien varrella johdonmukaisesti korostanut Afganistan-politiikassaan hyvän hallinnon ja ihmisoikeuksien toteutumisen ensisijaisuutta. Jotta Afganistan voi nousta jaloilleen, tulee sen hallinnosta kitkeä korruptio ja rakentaa kestävät peruspilarit oikeusvaltion toiminnalle. Ihmisoikeuksia, erityisesti naisten ja tyttöjen asemaa parantamalla, tuetaan koko yhteiskunnan turvallisuutta ja kehitystä.

Suomi on antanut oman vahvan panoksensa Afganistanin vakauttamiseen ja kehitykseen. Kriisinhallintajoukoissa on palvellut lähes 2000 suomalaista. Kriisinhallintaan ja kehitysyhteistyöhön Suomi on käyttänyt yli 600 miljoonaa euroa. Saavutettuihin tuloksiin ei voi olla tyytyväinen. Katseet kääntyvätkin Afganistanin sisälle. Maan lähivuosina käytävät parlamentti- ja presidentinvaalit ovat seuraava koetinkivi kansallisen demokratian ja oikeusvaltion juurtumiselle ja afgaanien oman vastuun korostamiselle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Oppositio: Hallitus antaa Carunan verovälttelyn jatkua16.11.2018 13:33Tiedote

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta käsitteli tänään korkovähennysrajoitusta, jolla on tarkoitus suitsia monikansallisten suuryrtysten aggressiivista verosuunnittelua. Kolme oppositiopuoletta pahoittelee, että hallitus jättää liikaa porsaanreikiä verovälttelylle. Hallituspuolueiden edustajat kannattivat niin kutsutun tasevapautuksen säilyttämistä laissa. Kansalaisjärjestö Finnwatchin selvityksestä kävi vastikään ilmi, että sähkönsiirtoyhtiö Caruna oli välttänyt vuosittain noin 12 miljoonan euron verot hyödyntämällä nimenomaan tasevapautusta. ”Hallituksen toiminta on vastuutonta. Se antaa tietoisesti Carunan ja useiden muiden yritysten verovälttelyn jatkua. Ei ole yksinkertaisesti mitään perusteita sille, että luonnollisena monopolina toimivan yrityksen annetaan vältellä veroja. Sähköverkot eivät karkaa ulkomaille, mutta verotulojen annetaan karata”, toteaa SDP:n eduskuntaryhmän valtiovarainvastaava Timo Harakka. ”Tietenkin suurin osa yrityksistä on lainkuuliaisia. Ei ole suomalaisten yri

SDP:n Ihalainen: Liikenneinvestoinnit tukevat kilpailukykyä ja kotimaista saatavuutta15.11.2018 13:17Tiedote

Suomen suhteellinen etäisyys Eurooppaan on kasvanut. Etelä-Skandinavian mittavat investoinnit nopeisiin raideyhteyksiin ovat vieneet Ruotsin, Norjan ja Tanskan entisestään lähemmäksi toisiaan ja Eurooppaa. Pohjolan poliitikot loivat vision, että Etelä-Skandinaviasta tehdään maailman kilpailukykyisin työmarkkina-alue. Tavoitteena oli linkittää kansantaloudet nopeilla radoilla yhteen ja sysätä työvoima liikkeelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme