SDP EDUSKUNTA

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro lähetekeskustelussa valtion vuoden 2021 talousarviosta

Jaa
Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Arvoisa puhemies,

Ryhdymme käsittelemään talousarvioesitystä tilanteessa, jossa maailma jatkaa edelleen kamppailua koronavirusta vastaan. OECD:n arvion mukaan talous saattaa tänä vuonna supistua euroalueella jopa 12 prosenttia. Valtiovarainministeriön mukaan Suomessa voidaan kuitenkin päästä ensi vuonna kasvu-uralle.

Pääministeri Sanna Marinin hallitukselta ei työlistaa puutu. Tämän keltaisen kirjan esityksillä vastataankin moneen yhtäaikaiseen haasteeseen. Koronan testaus varmistetaan, riskiryhmiä suojellaan, hoitovelkaa puretaan ja samalla ikäihmisten hoivan epäkohtiin tartutaan. Työpaikkoja vaalitaan, yrittäjiä autetaan ja samalla luodaan eväitä tulevaisuuden kasvulle. 

Talousarvio on 10.8 miljardia alijäämäinen. Se on kiistatta suuri summa.

Aina kun valtio velkaantuu, herättää se monenlaisia näkemyksiä, sillä velkaantumiseen ja elvytykseen voi suhtautua eri tavoilla. Nojaan seuraavassa erääseen viime vuosien talouspolitiikan vaikuttajaan.

”Kyllähän elvytys jatkuu massiivisella tavalla koko ajan. Sen keskeisin elementti on se, että me olemme yhdessä päättäneet, että annamme valtion velkaantua, 13 miljardia tänä vuonna. Se menee eri puolille yhteiskuntaa ja elvyttää mitä parhaimmalla tavalla.”

Tätä arviota velkaantumisen vaikutuksista ei esittänyt Sanna Marin tai Antti Rinne. Ei Matti Vanhanen tai Li Andersson. Tämän arvion esitti edustaja Petteri Orpo vuonna 2010, jolloin valtion budjetin alijäämä ei ollut 10 miljardia, vaan siis peräti 13 miljardia.

Arvoisa puheenjohtaja Orpo, silloin te piditte tätä järkevänä politiikkana.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin ollaan taas tilanteessa, jossa talouden kasvua pitää tukea ja koronan hoitoon tarvitaan iso pelastuspaketti. Se on vastuullista työpaikoista ja ihmisistä huolehtimista. Ihan kuten elvytys finanssikriisin jälkeen vuosina 2009 ja 2010.

Ärade talman,

Den ekonomiska tillväxten måste stödjas och coronan kräver ett stort räddningspaket. Det är att ta ansvar för att värna om arbetsplatser och våra medmänniskor.

Loputtomiin ei kuitenkaan voi velkaantua ja siksi on tärkeää tehdä työllisyyden ja tulevan kasvun kannalta oikeita tulevaisuuteen suuntautuvia päätöksiä.

Arvoisa puhemies,

Viime keväänä Suomi selvisi vähemmillä vaurioilla kuin suurin osa Euroopan maita. Yhteiskunnassa säilyi luottamus, josta hoitajat, opettajat, nuorisotyöntekijät ja kaikki ammattilaiset kunnissa ja alueilla pitävät päivittäin huolta. Siksi varmistamme peruspalveluiden toimivuuden 1.45 miljardin kuntapaketilla. Myös korvaamatonta työtä tekevien järjestöjen toiminta turvataan ensi vuonna.

Arjen turvallisuudesta pidetään huolta lisäämällä poliisien määrää 300:lla vaalikauden aikana ja vahvistamalla oikeuslaitoksen resursseja.

Arvoisa puhemies,

Budjettiriihessä hallitus teki työllisyyden eteen sen, minkä lupasi.

Vuosia on puhuttu, että tarvitsemme paremmat ja yksilöllisemmät työllisyyspalvelut. Siksi Suomessa siirrytään pohjoismaisen työnhaun malliin.

Työllisyyden kannalta on tärkeää, että jokainen nuori saa toisen asteen koulutuksen, eikä yhdenkään opiskelu tyssää lompakon paksuuteen.  Siksi oppivelvollisuutta laajennetaan ja toisesta asteesta tehdään aidosti maksuton.

Työn vastaanottamista helpotetaan alentamalla päivähoitomaksuja 70 miljoonalla eurolla. Panostus lisää esimerkiksi sairaanhoitajan ja bussikuskin kahden lapsen perheen käytettävissä olevia tuloja vuodessa 2000 eurolla, joka on viisi kertaa enemmän kuin mitä perhe hyötyisi miljardin euron yleisestä tuloveronkevennyksestä. Päivähoitomaksujen alennus on myös seitsemän kertaa tehokkaampi työllisyystoimi kuin veroale. 

Viime viikon välikysymyskeskustelussa oikeisto-oppositio – kokoomus ja nyt myös perussuomalaiset vaativat vuorotteluvapaan, ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja työttömien eläkkeiden leikkaamista. Onnellista on, etteivät nämäkään kuulu Marinin hallituksen esityksiin.

Yli 55-vuotiaden työllisyyden parantamisessa katseet kohdistuvat työmarkkinajärjestöihin. Sosialidemokraatit odottavat näistä neuvotteluista tasapainoista kokonaisuutta, joka voi tarkoittaa esimerkiksi ikääntyneempien työsuhdeturvan parantamista tai osaamisen päivittämistä. Sosialidemokraatit ovat valmiita puolustamaan turvallisia työsuhteita ja sopimusyhteiskuntaa.

Arvoisa puhemies,

Suomalaisen teollisuuden menestyminen on hyvinvoinnin kannalta ratkaisevan tärkeää. Siksi sähkövero lasketaan EU:n sallimaan minimiin.

Hallitus myös tukee teollisuuden uudistumista. Sellaisiakin äänenpainoja on kuultu, että päästöjen vähentämistavoitteet pitää koronan takia laittaa hyllylle. Mietitäänpäs, mitä se tarkoittaisi.

Maailmalla pääomat hakeutuvat kiihtyvällä vauhdilla kohti hiilivapaita ratkaisuja. On valittava, pidämmekö kiinni vanhasta fossiilitaloudesta ja näivetymme sen mukana vai uudistummeko kohti päästöttömyyttä ja tartumme uusiin mahdollisuuksiin.

Nyt Suomessa lukuisat modernit yritykset ovat investoineet valtavia summia uusiin innovatiivisiin ratkaisuihin luottaen siihen, että maailma kulkee kohti päästöttömyyttä. Kannonkoskella tehdään ekobetonia, joka tuottaa vain kymmenesosan hiilidioksidipäästöjä tavanomaiseen betoniin verrattuna. Hollolassa tarjotaan ratkaisuja hukkalämmön varastointiin ja päästöjen vähentämiseen.

Varmin tapa estää näiden yritysten investoinnit ja pärjääminen maailman markkinoilla, olisi perääntyminen päästötavoitteista. Kuunnellaan suomalaisia eturivin yrityksiä, kuten Fortumia, Wärtsilää ja SSAB:ta: kunnianhimoinen ilmastopolitiikka mahdollistaa sen, että uusista investoinneista tulee kannattavia.

Sosialidemokraatit ovat vahvasti sitoutuneet ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen. Samalla me haluamme, että suomalaiset yritykset pääsevät kiinni miljardien dollarien puhtaan teknologian markkinoihin. Myös EU:n elvytysvälineen varat on suunnattava kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.

Arvoisa puhemies,

Luottamus on koko yhteiskuntaa koossa pitämä liima. Sen menestystekijän varassa selviämme yhdessä kriisistä ja rakennamme parempaa huomista yli kriisin pitkälle tulevaisuuteen.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Antti LindtmanEduskuntaryhmän puheenjohtaja

Puh:040 577 6255

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Hallituksen avovankien kuntouttavaan työtoimintaan kohdistuvat säästöt uhkaavat heikentää Suomen kansallispuistoja28.3.2024 12:00:37 EET | Tiedote

Suomen kansallispuistojen kävijämäärät ovat olleet viime vuodet kasvussa. Leikkaukset avolaitosrahaan heikentäisivät Luontopalvelujen edellytyksiä ylläpitää ja kehittää suomalaisten virkistysmahdollisuuksia luonnossa. Samalla heikentyvät avovankien mahdollisuudet saada työkokemusta. Joukko SDP:n kansanedustajia on tehnyt aiheesta kirjallisen kysymyksen.

SDP:n Eskelinen ihmettelee ministeri Ranteen käsitystä avoimuudesta Länsiradan suhteen27.3.2024 13:43:53 EET | Tiedote

Ministeri Lulu Ranteen (ps) vastaus kansanedustajien jättämään kirjalliseen kysymykseen Länsiradan rakentamisesta ihmetyttää. Ministeri toteaa että hankkeen muutoksista suunnitteluratkaisuihin ja rahoitukseen keskustellaan asianomaisten kesken ja kansanedustajilla on mahdollisuus kysyä asiasta eduskunnan kyselytunnilla. Ministeri lisää, että osakassopimuksessa hankeyhtiöltä edellytetään avointa viestintää.

SDP:n Lauri Lyly: Todellisuus ja laskennalliset toiveet ristiriidassa26.3.2024 14:49:00 EET | Tiedote

Hallituksen tavoite yli 100 000 lisätyöllisestä meni viime kuussa ennätyksellisille pakkaslukemille. Orpon hallitus sai ennätysmäisen korkean työllisyysasteen perinnökseen. Koko ajan mennään vain huonompaan suuntaan. Työnhakijoita oli helmikuussa noin 290 000 ja avoimia työpaikkoja oli noin 66 000. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi yli 31 000 henkilöllä vuoden takaisesta. Kokonaisuudessaan lomautettuna on n. 46 000 työllistä. - Viimeksi lauantaina pääministeri Orpo hehkutti valtiovarainministeriön arviota, jonka mukaan hallituksen jo tekemät uudistukset tuovat Suomeen 74 000 työpaikkaa. Todellisuus ei nyt vastaa näitä laskennallisia toiveita, kertoo kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly. - Suunta työpaikoista on aivan eri kuin hallitus puheissaan toiveikkaasti todennut. Nyt pitäisi ensin neuvotellen rauhoittaa työmarkkinat ja hakea sopua niissä pöydissä. Olisi hyvä tietää, minkä hinnan Suomi joutuu maksamaan hallituksen jääräpäisyydestä. T

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye