SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

SOSTE kannustaa sote-järjestöjä ilmastotoimiin – ilmastonmuutoksella on terveyteen ja hyvinvointiin arvaamattomat vaikutukset

Jaa
SOSTE aloittaa ilmastotoimet ja kannustaa sosiaali- ja terveysalan järjestöjä mukaan.

Ilmastonmuutos on suuri uhka ihmisten hyvinvoinnille ja terveydelle. Tämä haastaa myös suomalaisen sote-sektorin. 

“Ilmastonmuutos on armoton. Eniten ilmastonmuutoksesta kärsivät ne, joilla on vähiten resursseja sopeutua siihen. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että sosiaali- ja terveysalan järjestöt ovat mukana keskustelemassa, miten ilmastonmuutosta torjutaan reilusti ja miten ilmastonmuutokseen varaudutaan erilaiset ihmiset huomioiden”, arvioi SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas

Kuluvana vuonna ilmestyi Kansallinen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelman 2022 toimeenpanon väliarviointi. Siitä kävi ilmi, että heikoin tietotaso ilmastonmuutoksesta ja ilmastoriskeistä oli sosiaali- ja terveysalalla. Alaan kohdistuvista suorista ja epäsuorista ilmastovaikutuksista kaivattiin lisää tietoa. Esimerkiksi Uudellamaalla tietoisuus ilmastonmuutoksen riskeistä nähtiin olevan vielä vajavaista erityisesti yksityisen ja kolmannen sektorin palveluntuottajilla.

“Ilmastonmuutos pyritään jatkossa huomioimaan SOSTEn kaikessa toiminnassa. Tarvitsemme lisää tietoa, jotta voimme tukea ja kouluttaa sosiaali- ja terveysalan järjestöjä. Lisäksi alamme tarkastella oman toimintamme ilmastovaikutuksia ja pyrimme pienentämään hiilijalanjälkeämme. Haluamme olla tässä esimerkkinä”, toteaa Kiukas. 

SOSTElaiset osallistuvat myös ilmastolakkoon tänä perjantaina.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Yliopistonkatu 5
00100 HELSINKI

http://www.soste.fi

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallinen kattojärjestö, joka kokoaa yhteen yli 290 sosiaali- ja terveysalan järjestöä ja yhteisöä. SOSTEn tavoitteena on sosiaalisesti eheä, terve ja aidosti osallistuva yhteiskunta, jossa järjestöillä on vahva rooli. Sosiaali- ja terveysjärjestöissä toimii 1,3 miljoonaa jäsentä, 0,5 miljoonaa vapaaehtoista, 260 000 vertaistukijaa ja 50 000 ammattilaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

SOSTEn laskelmat: Näin sosiaaliturvan kumuloituvat leikkaukset vaikuttavat käteen jääviin tuloihin – köyhyys lisääntyy18.9.2023 08:18:54 EEST | Tiedote

SOSTEn tuoreet laskelmat osoittavat, että hallituksen suunnittelemat indeksijäädytykset sekä työttömyysturvaan ja asumistukeen kohdistuvat leikkaukset lisäävät köyhyyttä. Pienituloisten määrä tulee kasvamaan vuonna 2024 noin 40 000 henkilöllä. Heistä noin 12 700 on lapsia. Ensisijaisten etuuksien leikkaukset kasvattavat toimeentulotuen saajien määrää noin 47 000 henkilöllä. Toimeentulotuki on kaikkein byrokraattisin etuus ja siihen liittyy suurimmat kannustinloukut.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye