Hyvinvointiala HALI ry

Sote-keskuskokeilut ovat nopeuttaneet hoitoon pääsyä perusterveydenhuoltoon

Jaa
Sote-keskuskokeiluissa on pystytty parantamaan perusterveydenhuollon palvelujen saatavuutta. Sote-keskusten korvausmalleja on kuitenkin hiottava ja tietojärjestelmäongelmia ratkaistava. Hyvinvointiala HALI ry:n mukaan kokeiluista on saatu hyvää oppia tulevaan.

Uuden sote-järjestelmän valinnanvapautta on kokeiltu eri puolilla Suomea kahden vuoden ajan. Laajimmin on kokeiltu sote-keskusten toimivuutta.

Suomen terveydenhoitojärjestelmän suurimpia ongelmia on palvelujen heikko saatavuus. Kansalaiset odottavat asian ratkaisemista sote-uudistuksessa.

- Sote-keskuskokeiluissa yksityiset ovat tarjonneet perusterveydenhuollon palveluita niin, että ihmiset pääsevät hoitoon entistä nopeammin. Näin paine päivystyksen ja erikoissairaanhoidon käytölle vähenee. Lisäksi yksityiset ovat antaneet tiukemmalla seulalla lähetteitä erikoistason hoitoon, sanoo Mehiläisen perusterveydenhuollon johtaja Joonas Turunen.

Saatavuus ei parane, ellei palveluntuottajia hakeudu valinnanvapausjärjestelmään mukaan.

- Tietojärjestelmähaasteet ovat vielä suuria. Potilastietojärjestelmät eivät keskustele keskenään, eivätkä esimerkiksi kokeiluissa tavoitellut digipalvelut ole vielä mahdollisia valinnanvapausasiakkaille, sanoo Terveystalon kehitysjohtaja Karita Reijonsaari. Kansallisissa tietojärjestelmähankkeissa edetään kuitenkin jatkuvasti. Joitakin asioita, kuten tärkeä ostopalveluvaltuutuksen käyttöönotto voidaan ratkaista myös paikallisesti järjestäjän ja tuottajien vuoropuhelulla.

Käytännössä kaikki tahot ovat kantaneet huolta pienten palveluntuottajien toimintaedellytyksistä uudistuksen jälkeen. Palveluntuottajien huolet ovat hyvin käytännönläheisiä ja samansuuntaisia. Korvausten tulee olla paikalliseen väestöpohjaan ja muihin alueellisiin eroihin tarkasti sovitettuja eikä tietoteknisten asioiden saa antaa nousta pienille toimijoille ylittämättömiksi esteiksi. 

- Potilastyö on kokeiluissa pääosin yhtä antoisaa ja monipuolista kuin muutoinkin. Ongelmia tuottavat epäselvät sopimuskirjaukset. Mitä tarkoittaa, jos sopimuksessa lukee, että on tarjottava ”yleislääkäritasoisia palveluja”? Järjestäjän tulisi kirjata selkeästi, mitä tuottajalta vaaditaan. Haasteita on myös henkilöstön rekrytoinnissa, ihan toimintaympäristön epäselvyydenkin vuoksi, sanoo Vääksyn lääkärikeskuksen toimitusjohtaja, yrittäjä Tiina Wangel.

Hyvinvointiala HALI ry:n mukaan vain yhteistyössä toteutettu sote-uudistuksen toimeenpano voi onnistua.

- Tulevilla maakunnilla on sote-uudistuksen toimeenpanon suhteen erittäin laajasti valtaa. Järjestäjän on istuttava alusta asti ja säännöllisesti samaan pöytään tuottajien kanssa pohtimaan palvelutuotannon yksityiskohtia. Sama koskee valtakunnan tason päätöksentekoa. Kun ministeriöt laativat maakunnille valinnanvapauslain toimeenpanon ohjeistuksia, mukaan kannattaa ottaa yksityiset palveluntuottajat kaikissa vaiheissa. Vain palveluntuottaja voi tietää, miten eri ratkaisut palveluntuottajaan vaikuttavat, asiantuntija Eveliina Vigelius muistuttaa.

Lisätietoja:

Joonas Turunen, johtaja, perusterveydenhuolto, Mehiläinen

joonas.turunen@mehilainen.fi, p. 040 542 5935

Karita Reijonsaari, kehitysjohtaja, Terveystalo

karita.reijonsaari@terveystalo.com, p. 050 387 8119

Tiina Wangel, toimitusjohtaja, Vääksyn lääkärikeskus

tiina.wangel@tiimikke.fi, p. 0400 487 992

Eveliina Vigelius, asiantuntija, Hyvinvointiala HALI ry

eveliina.vigelius@hyvinvointiala.fi, p. 044 511 4411

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

Yritykset mukaan erikoissairaanhoidon jonojen purkuun – STM:n selvitys vaatii jatkotyötä11.1.2024 16:47:58 EET | Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama virkatyöryhmä julkaisi tänään ehdotuksensa sairaaloiden ja ympärivuorokautisten päivystysten porrastamisesta, työnjaosta ja yhteistyöstä. Hyvinvointiala HALI ry pitää tärkeänä terveydenhuollon työnjaon kehittämistä. Se on tärkeää erityisesti siksi, että sote-ammattilaisten saatavuus on lähivuosina yhä kriittisemmässä roolissa palvelujen varmistamisessa koko Suomessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye