Hyvinvointiala HALI ry

Sote-sopu ei korjannut valuvikoja

Jaa
Hyvinvointiala HALI ry:n mukaan hallituksen lausuntokierroksen jälkeisissä neuvotteluissa yksityiskohtia viilattiin, mutta suuret linjat eivät muuttuneet. On hyvin todennäköistä, että sote-uudistukselle asetetut tavoitteet eivät toteudu.

Hallituksen sote-esityksen pitää luoda edellytykset sote-järjestelmän uudistamiselle asetettujen tavoitteiden toteutumiselle. Näitä ovat muun muassa hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen, palvelujen parempi saatavuus ja kustannusten kasvun hillintä. HALI katsoo, että tavoitteet toteutuvat vain, jos sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmämme on nykyistä vaikuttavampi, tehokkaampi ja tuottavampi.

- Esityksestä puuttuu keskeisiä keinoja vaikuttavuuden ja tuottavuuden lisäämiseksi. Järjestämisvastuun siirto kuntarakennetta laajemmille alueille tarjoaa parhaimmillaan tavoitteisiin pääsylle paremman alustan, mutta ei yksinään ole tae muutokselle, muistuttaa HALI:n toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas.

HALI:n mukaan tuottavuutta on kasvatettava, jos halutaan päästä parempiin vaikutuksiin pienemmällä kustannusten kasvulla. Lakeihin pitää kirjata velvoite julkisen palvelutuotannon kustannusten läpinäkyvyyteen. Tavoitteisiin pääsemiseksi hyvinvointialueilla pitää olla vähintään samankaltaiset mahdollisuudet hyödyntää kumppanuuksia yksityisten palveluntuottajien ja järjestöjen kanssa kuin kunnilla nykyään.

- Yritysten ja järjestöjen merkittävät satsaukset julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen, kuten digitaalisiin palveluihin, ovat vieneet koko sote-sektoria eteenpäin ja mahdollistaneet suomalaisille paremmat palvelut. Tähän yhteiskehittämiseen ja yhteistyöhön esitys ei kannustaisi eikä mahdollistaisi sitä edes nykyisessä määrin, Rajakangas sanoo.

Riittävän oman tuotannon vaatimus vinoutti lähtökohdat – muutos jäi kysymysmerkiksi

Hallituksen tiedotustilaisuuden perusteella jäi avoimeksi, miten esitys on muuttunut lausunnoilla olleeseen versioon, jossa vaatimus järjestäjän riittävästä omasta tuotannosta oli kohtuuttoman laaja.

Perustuslakivaliokunta katsoi viime kaudella, että silloinen valinnanvapausesitys olisi voinut vaarantaa palvelujen saatavuuden, jos ihmiset olisivat valinneet aina yksityisen tuottajan. Perustuslakivaliokunnan huoli oli, että palvelujen saatavuutta ei olisi pystytty turvaamaan, jos yksityinen toimija olisi esimerkiksi mennyt konkurssiin.

- Järjestäjän oma tuotanto ei ole ainoa mahdollisuus turvata palvelujen saatavuus häiriötilanteissa. Järjestäjä voi esimerkiksi ottaa palvelutuotannon resurssit käyttöönsä välittömästi, jos yksityinen toimija lopettaisi toimintansa yllättäen. Sopimusjärjestelyin on jo nyt laajasti varauduttu erilaisiin häiriötilanteisiin, Rajakangas kertoo.

Lausuntokierroksella olleeseen versioon verrattuna hyvinvointialueiden itsehallintoa on jonkin verran selkeytetty koskien sosiaali- ja terveysministeriön kanssa käytäviä neuvotteluja. Yksityisen sektorin hyödyntämistä erityisesti päivystyksissä on helpotettu aiempaan esitykseen verrattuna. Samoin sopimusten mitätöintipykälää on lievennetty.

- Nämä ovat hyviä uutisia suhteessa lausunnoilla olleeseen esitykseen. Silti esityksessä mennään nykytilannetta rajoittavampaan ja näin ollen myös sote-järjestäjän mahdollisuuksia enemmän sitovaan suuntaan. Yksityisen sektorin osalta hallituksen neuvotteluissa onkin ollut kyse siitä, kuinka paljon enemmän yritysten ja järjestöjen hyödyntämisen mahdollisuuksia rajoitetaan suhteessa nykytilaan.

- Positiivista on, että hallituksen tiedotustilaisuuden mukaan hoitotakuuta kiristävä lainsäädäntö etenee, Rajakangas sanoo.

Jatkovalmistelussa laajennettava kuulemista ja vaikutusarviointeja

HALI muistuttaa seuraavien askelten tärkeydestä.

- Vaikutusten arviointi on luonnoksen valmistelussa ollut varsin ohutta. Lainsäädännön arviointineuvostolla ja oikeuskanslerilla on edessään merkittävä työ. Lausuntokierroksen ja luonnoksen viimeistelyssä tapahtuneiden asianosaisten kuulemisen puutteiden vuoksi myös eduskunnan on varauduttava kuulemaan laajasti eri sidosryhmiä, jotta hyvän lainsäädännön valmisteluperiaatteet toteutuvat, Rajakangas pohtii.

Lisätietoja:

Ulla-Maija Rajakangas                                                                      
toimitusjohtaja, Hyvinvointiala HALI ry                                       
ulla-maija.rajakangas@hyvinvointiala.fi                                   
p. 040 0374164                                                                                     

Eveliina Vigelius
johtaja, Hyvinvointiala HALI ry
eveliina.vigelius@hyvinvointiala.fi
p. 044 5114411

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

Yritykset mukaan erikoissairaanhoidon jonojen purkuun – STM:n selvitys vaatii jatkotyötä11.1.2024 16:47:58 EET | Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama virkatyöryhmä julkaisi tänään ehdotuksensa sairaaloiden ja ympärivuorokautisten päivystysten porrastamisesta, työnjaosta ja yhteistyöstä. Hyvinvointiala HALI ry pitää tärkeänä terveydenhuollon työnjaon kehittämistä. Se on tärkeää erityisesti siksi, että sote-ammattilaisten saatavuus on lähivuosina yhä kriittisemmässä roolissa palvelujen varmistamisessa koko Suomessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye