Espoon kaupunki - Esbo stad

Sote-uudistus heikentäisi toimintaedellytyksiä merkittävästi

Jaa

Espoo arvioi yhdessä muiden suurten kaupunkien kanssa, että hallituksen esittämä sote-uudistus heikentäisi toimintaedellytyksiä merkittävästi. Edellisen lausuntokierroksen jälkeen hallituksen esitykseen ei ole tehty sellaisia muutoksia, jotka parantaisivat esityksen hyväksyttävyyttä kaupunkien näkökulmasta.

Useat uudistuksen epäkohdat kohdistuvat erityisen voimakkaina pääkaupunkiseutuun ja Espooseen. Rahoituksellisesti esitys ei ole kaupunkien näkökulmasta hyväksyttävissä.

Hallituksen esitys keskittyy ensisijaisesti ratkomaan kuntarakenteen hajanaisuuden ja eriytymisen ongelmia sote-palvelujen järjestämisessä kaupunkialueiden ulkopuolella. Kaupunkien näkökulmasta uudistuksen suurin heikkous on se, ettei kokonaisuus sisällä uskottavaa suunnitelmaa kaupunkien toimintaedellytysten turvaamisesta tai pikemminkin vahvistamisesta tulevaisuudessa.

”Ulkopuolisten asiantuntijoiden arviointiraportissaan esiin tuoma kritiikki on murskaavaa. Huolestuttavaa on sekin, että hallituksen oman esityksenkin mukaan uudistus heikentää julkista taloutta seuraavien noin 10 vuoden ajan”, kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä toteaa.

”Lainsäädännön arviointineuvosto on todennut, että esitysluonnoksessa tulisi käsitellä tarkemmin kuntien verotulojen kaventumisen mahdollisia vaikutuksia kuntien investointeihin ja elinkeinopolitiikan edellytyksiin. Siitä huolimatta esityksen vaikutusarvioinneissa ei ole analysoitu sitä, millaiset mahdollisuudet kaupungeilla ja kunnilla on selviytyä tehtävistään, veloistaan ja velvoitteistaan sote-uudistuksen toteutuessa. On välttämätöntä, että uudistuksen vaikutukset kasvaviin kaupunkeihin arvioidaan”, Mäkelä tarkentaa.

Hallituksen sote-esitys leikkaa kaupungin rahoitusta ja muuttaa rahoituksen rakennetta kasvukaupunkien kannalta vahingollisesti. Keskeisimmät vaikutukset ovat seuraavat:

  1. Julkisten sektorin vastuunkanto kaupungeissa hajaantuu
  2. Julkisen talouden hallinnan keinot ja kannustimet heikkenevät paikallisella tasolla
  3. Talouden rakenteelliset muutokset heikentävät lainanhoito ja -investointikykyä
  4. Suorat ja epäsuorat leikkaukset heikentävät lainanhoito- ja investointikykyä

”Espoon näkökulmasta ongelma on, että kaikki muutokset ovat heikennyksiä. Olisi koko maan tappio, jos kasvavien kaupunkien investointikyky heikkenisi”, hallinto- ja kehittämisjohtaja Markus Syrjänen toteaa.

Espoon osalta on olemassa suuri riski sille, että sote-uudistus heikentää kaupungin elinkeinopolitiikan edellytyksiä, kilpailukykyä sekä mahdollisuuksia investoida kestävään kasvuun. Vaikutukset ulottuvat tätä kautta merkittävästi koko kansantalouteen, julkisiin palveluihin ja Espoossa erityisesti sivistystoimen palveluihin ja investointeihin. Espooseen kohdistuva suora leikkaus on -60 euroa/asukas eli 17 Me. Rahoitusmallin muut ongelmat käytännössä tuplaavat nämä leikkaukset.

Espoon näkemyksen jakavat muut suuret kaupungit. Suomen 21 suurinta kaupunkia ovat toistuvasti pitäneet näitä haasteita esillä.

Kuusi suurinta kaupunkia arvioivat vaikutuksia avoimessa seminaarissa

Helsingin, Espoon, Tampereen, Vantaan, Turun ja Oulun kaupunkien 12.3.2021 järjestämässä seminaarissa nostetaan esiin eri näkökulmia sote-uudistuksen taloudellisista vaikutuksista kuntiin ja kaupunkeihin. Seminaari on katsottavissa suorana lähetyksenä 12.3.2021 klo 13-15 sekä tallenteena kahden viikon ajan Helsinki-kanavalla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Jokaiselle jatko-opiskelupaikka – haku Espoon lukioihin ja ammatilliseen koulutukseen ollut vilkasta9.4.2021 16:19:22 EEST | Tiedote

Espoon kaupungin suomenkielisiin lukioihin on tänä keväänä ensisijaisia hakijoita yhteensä 2 527. Viime vuonna hakijoita oli 2 170, joten hakijoiden määrä nousi 16,5 %. Viime vuonna hakijamäärä nousi 8,3 %. Aloituspaikkoja kohden ensisijaisia hakijoita on 1,28 (vuonna 2020 vastaava luku oli 1,19). Myös Omnian ammatillisen koulutuksen hakijamäärä kasvoi. Ruotsinkielisen Mattlidens gymnasiumin hakijamäärä edelleen korkea. Kaikille nuorille tarjotaan jatkopaikka.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme