Keskuskauppakamari

Sote-uudistus vietävä maaliin - paluu lähtöruutuun olisi surkea vaihtoehto

Jaa
Ehdotettu sote-uudistus ei ole täydellinen ratkaisu sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseksi pitkällä aikavälillä. Uudistuksen toteuttaminen on kuitenkin huomattavasti parempi vaihtoehto kuin sen kaataminen. “Sote-uudistus vie tilannetta parempaan suuntaan nykytilaan verrattuna. Se luo myös hyvän pohjan kehittää palveluiden tuottavuutta ja laatua tulevaisuudessa. Sen takia uudistus on parempi toteuttaa, kuin palata alkuruutuun”, toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa

Romakkaniemen mukaan nykyisellä sote-mallilla ei ole varaa jatkaa. Kustannukset kasvavat kestämätöntä vauhtia ja samanaikaisesti palveluiden laatu sekä saatavuus rapautuvat.

“Uudistuksen lykkääminen hamaan tulevaisuuteen aiheuttaisi myös huomattavaa epätietoisuutta sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajien keskuudessa, sekä julkisella että yksityisellä puolella”, Romakkaniemi sanoo.

Osaa sote-uudistusta kohtaan esitetystä kritiikistä Romakkaniemi pitää perusteltuna. Eri tahoilla, kuten puolueilla, yksittäisillä poliitikoilla ja kaupungeilla, on jokaisella omiin lähtökohtiinsa perustava ideaalimalli, jota pitää esitettyä kompromissia parempana. Esimerkiksi viisi tai kuusi sote-aluetta ja täysi tilaaja-tuottaja malli johtaisi asiantuntijoiden ja selvitysten perusteella todennäköisesti parempaan tulokseen kustannussäästöjen, kilpailun, palveluiden laadun ja tasa-arvoisuuden kannalta.

“Suomeen sopivasta ideaalimallista ei olla kuitenkaan päästy yhteisymmärrykseen, vaikka useampi hallituskokoonpano ja kaikki eduskuntapuolueet ovat sitä yrittäneet. Päätöksen pitää tässä tilanteessa perustua arvioon siitä, viekö nyt esitetty malli sosiaali- ja terveyshuoltoa parempaan suuntaan vai ei. Vastaus on tässä tapauksessa ehdottomasti kyllä”, Romakkaniemi sanoo.

Uudistuksessa on Romakkaniemen mukaan kyse järjestelmätason muutoksesta, joka parantaa sote-kokonaisuutta kahdessa keskeisessä asiassa: palveluiden järjestäjille luodaan leveämmät hartiat ja tuottajien välille syntyy aito kilpailutilanne.

Nyt annettu lakipaketti on vasta kehys uudistukselle. Keskeistä uudistuksen onnistumisen kannalta on sen toimeenpano ja kustannussäästöistä kiinnipitäminen. “Lakien tehokas toimeenpano uusissa maakunnissa ratkaisee vähintään yhtä paljon lopputuloksesta kuin lait itse”, Romakkaniemi sanoo.

Sote-uudistus parantaa kustannusten läpinäkyvyyttä, mikä edesauttaa tuottavuuskehityksen seuraamista ja säästötavoitteiden toteutumista. Riittävän laatu- ja kustannustason saavuttaminen edellyttää, että maakunnat ja tulevat hallitukset seuraavat tarkasti miten kilpailu eri tuottajien välillä toteutuu.

“Valtiovarainministeriön täytyy pitää huoli siitä, että lain tavoitteena olevat kustannussäästöt löydetään ja siten sote-sektorin menojen kasvu saadaan hallintaan. Myös lainsäädännössä ilmenevät mahdolliset puutteet on syytä korjata sitä mukaa kuin uudistuksen toimeenpano etenee”, Romakkaniemi sanoo. “Oma arvioni on, että järjestävien maakuntien määrä pienenee tulevaisuudessa kohti asiantuntijoiden esittämiä lukuja.”

Sote-uudistukseen liittyy myös EU-oikeudellinen ulottuvuus. Siinä on kyse lähinnä toimijoiden kilpailuneutraliteetista. Komissiolle notifiointi ei kuitenkaan anna asiaan mitään lopullista oikeusvarmuutta. Jos asia joskus päätyisi EU-tuomioistuimeen, on Romakkaniemen mukaan todennäköisesti edessä paluu hallituksen aiempaan malliin, jossa julkisesti omistetut toimijat on yhtiöitettävä.

“Julkisten toimijoiden yhtiöittäminen parantaisi järjestelmän läpinäkyvyyttä ja asettaisi kaikki palveluntuottajat samalle viivalle. Perustuslakivaliokunnan päätös tämän mallin hylkäämiselle oli näkemykseni mukaan enemmän poliittinen kuin juridinen. EU-tuomioistuimen päätös saattaisi kuitenkin korjata tämän asian”, Romakkaniemi sanoo.

Lisätietoja:

Juho Romakkaniemi
toimitusjohtaja, Keskuskauppakamari
040 050 5269

Johanna Sipola
johtaja, Keskuskauppakamari
050 352 1172

Patrik Lindfors
viestintäjohtaja, Keskuskauppakamari
050 512 4005

Avainsanat

Kuvat

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Kaivatut ratkaisut helpottamaan osaajapulaa jäivät kehysriihessä toteuttamatta17.4.2024 09:01:43 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari pitää huojentavana, että hallitus säästi kehysriihessä koulutuksen merkittäviltä leikkauksilta vaikeassa taloustilanteessa, mutta samalla uupumaan jäivät myös kaivatut panostukset osaavan työvoiman saatavuuteen. Keskuskauppakamarin osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä jo lähes 70 prosenttia kokee, että osaajapula on muodostunut niille kasvun esteeksi.

Keskuskauppakamari: Leikkaukset ymmärrettäviä - panostukset kasvuun välttämättömiä16.4.2024 16:42:21 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihessä päättämät säästöt ja veronkorotukset ovat Keskuskauppakamarin mukaan välttämättömiä, jotta hallitus onnistuu taittamaan valtion velkaantumisen hallitusohjelman suunnitelmien mukaan. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että sopeutustoimien ja veronkiristysten rinnalla hallitus päätti myös kasvua tukevista toimista, joilla voidaan kääntää Suomen suunta.

Keskuskauppakamari: Kehysriihessä on löydettävä lisää kasvun eväitä – pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät Suomea pelasta15.4.2024 06:48:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari painottaa, että tulevassa kehysriihessä on löydettävä uusia kohdennettuja keinoja talouden kasvun edistämiseksi. “Vaikka nykyiset sopeutustoimet ovat tarpeellisia julkisen talouden tasapainottamiseksi, pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät yksin riitä kääntämään Suomen taloutta kasvu-uralle", toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi.

Kauppakamarien tilasto: Vienti romahti maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuodesta – ”lakkojen vaikutus selkeä”9.4.2024 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaakaupan vienti väheni maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkuvuonna eli tammi-helmikuussa vienti vielä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. ”Maaliskuun luvuissa näkyy selkeästi se, mitä poliittinen lakko teki Suomen viennille: romahdutti sen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye