Hyvinvointiala HALI ry

Soten tavoitteita ei saavuteta – epäonnistunut esitys

Jaa

Hallituksen esitys keskeisistä sote-laeista ei Hyvinvointiala HALIn mukaan saavuta lähes koko vuosituhannen valmistellun sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen keskeisiä tavoitteita. Kansalaisen näkökulmasta huolestuttavaa on, että palveluiden saatavuus on hallitukselle vasta toissijainen tavoite. Tärkeintä on keskittää sote-palveluiden tuotanto julkiselle sektorille, ei se, saavatko ihmiset tarvitsemansa palvelut oikea-aikaisesti ja jonottamatta.

Sote-uudistuksen tavoitteena koko sen valmistelun ajan on ollut palveluiden saatavuuden ja oikeudenmukaisuuden parantaminen julkisen talouden kestävyyden turvaavalla tavalla.

- Hallituksen esityksessä keskitytään julkisen palvelutuotannon suojelemiseen, ei siihen, että ihmiset saisivat tarvitsemansa palvelut oikea-aikaisesti ja jonottamatta. Esityksellä ei päästä sote-uudistukselle asetettuihin tavoitteisiin, sanoo Hyvinvointiala HALI ry:n toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas.

Kansalaisen tarpeet unohtuivat

Sote-järjestämislain mukaisesti kuntien ja kuntayhtymien sote- ja pelastuspalveluiden järjestämisvastuu siirretään perustettaville sote-maakunnille. Kyseisten palveluiden tuotanto halutaan myös keskittää sote-maakunnille. Yksityisen sektorin toimintaedellytyksiä halutaan siis rajata selvästi nykyisestä.

- Näyttää siltä, että hallitukselle on tärkeämpää se, mikä taho palvelut tuottaa, kuin se, että palvelut ovat yleensä saatavilla. Erittäin huolestuttavaa ja surullista kansalaisten näkökulmasta, Rajakangas sanoo.

Hallituksen esityksen mukaan sote-maakuntien rahoituksesta vastaa valtio. Samassa yhteydessä kunnallisveron tuotosta siirretään lähes 13 prosenttia sote-maakunnille, joille ei tule verotusoikeutta eikä mahdollisuutta ottaa pitkäaikaista lainaa.

- Hallituksen esitys ei ole taloudellisesti kestävällä pohjalla. Yksityisen sektorin palveluntuottajien hyödyntäminen on ollut kunnille ja kuntayhtymille kannattavaa: palveluiden saatavuus on parantunut kuntien omaa tuotantoa matalammilla kustannuksilla. Jos yksityisen sektorin hyödyntämistä tulevaisuudessa rajataan, karsivatko sote-maakunnat sitten palveluita, Rajakangas kysyy.

Rajakangas hämmästelee, miksei yhteiskunnassa ole selvitetty ulkoistusten onnistumisia, epäonnistumisia ja sitä, mitä ne ovat maksaneet.

- Vetää todella vakavaksi, että yksityiset palveluntuottajat tai ulkoistaneet kunnat eivät ole päässeet osallistumaan millään tavalla sote-esityksen valmisteluun, Rajakangas sanoo.

Lisätiedot:
Ulla-Maija Rajakangas, toimitusjohtaja, Hyvinvointiala HALI ry, p. 0400 374 164, ulla-maija.rajakangas@hyvinvointiala.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

09 1728 5500https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. Liitto valvoo jäsentensä yhteisiä etuja. Se myös neuvoo jäseniään työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

HALI ry: STM oikeilla linjoilla suojamateriaalien korvausasiassa2.7.2020 14:57:17 EESTTiedote

STM julkaisi 30.6.2020 Kuntainfon, jossa se otti kantaa koronavirukselta suojautumisen aiheuttamien kustannusten korvaamiseen. Ministeriön näkemyksen mukaisesti kuntien ja kuntayhtymien pitäisi korvata myös yksityisen sektorin toimijoille koronapandemialta suojautumisen kustannuksia. STM esittää, että tarvittaessa sopimuksia on avattava ja asiasta on neuvoteltava paikallisesti. Ministeriö muistuttaa tiedotteessaan, että kunnat saivat valtion neljännessä lisätalousarviossa tukea 1,4 miljardia euroa, josta osa sisältää myös suojainkustannuksia.

Suun terveydenhuolto jätettiin turhaan kustannustuen toimialalistauksen ulkopuolelle29.6.2020 13:28:34 EESTTiedote

Suun terveydenhuollon palvelut ovat ilmeisimpien ja suurimpien kärsijöiden joukossa koronakriisissä. Ei-kiireellistä hammashoitoa on lykätty viranomaissuositusten mukaisesti, mikä on pienentänyt suun terveydenhuollon palvelujen liikevaihtoa hyvin merkittävästi. Perjantaina 26.6.2020 hyväksytystä yritysten yleistä kustannustukea koskevasta asetuksesta löytyy satoja toimialoja, mutta ei hammaslääkäripalveluja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme