MessukeskusMessukeskus

Span22 -puusiltakilpailun voittajat

Jaa
Rakennustekniikan ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoille suunnatun SPAN-siltakilpailun tavoitteena on aktivoida alan opiskelijoita rakennesuunnittelun pariin ja edistää tulevien opiskelijoiden kiinnostusta alaa kohtaan. SPAN-siltakilpailu järjestettiin tänä vuonna jo kuudetta kertaa.
Kuva:Messukeskus
Kuva:Messukeskus

Päätuomarina toimineen Pekka Talaskiven (RIL, Tekninen johtaja) mukaan SPAN-siltakilpailu on tärkeä verkostoitumiskeino tuleville sillanrakentamisen ammattilaisille. Rakentaminen sujui erityisen hyvässä hengessä kilpailijoiden kannustaessa toinen toisiaan. Kaikki kilpailijat olivat valmistautuneet hyvin. Mukana oli kolme joukkuetta. Turun Ammattikorkeakoulun Siltakeisarit sekä Siltamaakarit, Aalto-yliopiston edustuksena Vääntö.

Palkintokategorioina ovat suunnittelu, esteettisyys ja kestävyys. Esteettisimmän sillan tittelin sai Siltamaakarit. Heidän siltansa palkittiin 1500 euron stipendillä. Voittoa perusteltiin siroudella ja tarkalla viimeistelyllä.

Joukkue, jonka sillan ennalta arvioitu kantavuus on lähimpänä koestuksen tulosta, niin ikään Siltamaakareiden silta palkittiin 1500 euron stipendillä. Kantavuuden ero alkuperäiseen laskelmaan oli 13,2 prosenttia.

Kestävin silta, Siltakeisareiden silta, sai 2000 euron stipendin. Sillan kantavuus oli 254,1 kg.

Aalto-yliopiston joukkue Vääntö sai tuomaristolta erityismaininnan turvallisimman sillan suunnittelusta, sillä kestävyys oli yli 50 prosenttia parempi kuin laskelmissa.

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat teknologiapäällikkö Joona Pulkkinen (Sweco), projektipäällikkö Miro Kierros (Ramboll), toimittaja Daniel Wallenius (Rakennuslehti), Mika Keskisalo (Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry) ja tekninen johtaja Pekka Talaskivi (RIL)

FinnBuild on rakentamisen ja talotekniikka-alan suurin tapahtuma Suomessa niin osallistuvien yritysten, kävijöiden lukumäärällä kuin näyttelypinta-alalla mitattuna. Se järjestetään normaalioloissa joka toinen vuosi. Vuonna 2018 tapahtumassa vieraili yli 25 000 kävijää.

finnbuild.fiLinkedInTwitter

Lisätiedot: Messukeskus, tiedottaja Anu-Eveliina Mattila, anu-eveliina.mattila@messukeskus.com, puh. 050 555 6183, raadin puheenjohtaja, Pekka Talaskivi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva:Messukeskus
Kuva:Messukeskus
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye