Kustantamo S&S

S&S:n kevään lasten- ja nuortenkirjat

Jaa

Keväällä S&S julkaisee seitsemän hienoa lasten- ja nuortenkirjaa. Mukaan mahtuu niin sarjakuva kuin aivan pienten lasten pahvikirja. S&S:n lasten- ja nuortenkirjoissa korostuu taiteellinen tinkimättömyys ja vetävät tarinat.

Kevään lasten- ja nuortenkirjat ilmestymisjärjestyksessä:

Tammikuussa

Nelli Heinimo & Tiina Konttila (kuvitus): Autojen almanakka – runoja, kuvakirja, ilmestyy 2.1.
Tunne- ja kaveritaidot tutuiksi autorunojen avulla. Veikeissä ja nokkelissa runoissa kerrotaan autojen ja muiden koneiden elämästä vuoden ympäri. Autojen almanakka tutustuttaa lukijansa – niin isot kuin pienetkin – monenmoisiin moottoriajoneuvoihin, joiden huolista, haaveista ja ilonaiheista on paljon opittavaa meillä ihmisilläkin. Ikäsuositus 2–5.

Helmikuussa

Oksana Luštševska & Dzmitryi Bandarenka: 101 majakkaa, kuvakirja, kuvitus Oksana Dratškovska, ilmestyy 24.2.
Suomentanut Santul Kosmo
Vuonna 2019 ilmestynyt herttainen kuvakirja julkaistaan paitsi kaikkien lasten iloksi myös harkovalaisen lastenkirjakustantamon ja lastenkirjailijoiden tukemiseksi. Kirja ilmestyy sekä suomeksi että kaksikielisenä suomi-ukraina-laitoksena, jota lahjoitetaan Suomessa asuville ukrainalaislapsille. Ikäsuositus 3–6.

Karoliina Pertamo: Lintu sanoo, kuvakirja, ilmestyy 28.2.
Ihastuttava lintukirja kaikkein pienimmille! Suositun Pupu tykkää kirjan kaveri! Selkeästi ja herkästi kuvitetun kirjan sivuilla tutustutaan pihapiirin, kaupunkien, metsien ja rantojen tuttuihin ja tuntemattomampiin lintuihin. Ikäsuositus 0–4.

Maaliskuussa

Ilja Karsikas: Myrsky ja Valo, kuvakirja, ilmestyy 2.3.
Klassisista lastenrunoista ammentava kaunis kuvakirja kahdesta erilaisesta ystävyksestä.  Myrsky janoaa ulos maailmaan ja jänniin seikkailuihin, Valo taas seikkailee mielikuvituksensa poluilla ja kodin turvassa. Ikäsuositus 3–6.

Miila Westin: Loputon talvi – Myyttiset 1, sarjakuva, ilmestyy 15.3.
Sarjakuvaromaani sukeltaa itämerensuomalaisten myyttien maagiseen maailmaan. Eevi tempautuu mukaan taianomaiseen seikkailuun sekalaisen haltiajoukkion kanssa päämääränään vapauttaa keväisen luonnon herättäjä, jonka Louhi on kaapannut tuonpuoleiseen. Ikäsuositus 9–12.

Sanna Pelliccioni: Kerro minulle, Antonio, kuvakirja, ilmestyy 21.3.
Liikuttavan kuvakirjan tarina rakentuu muistoille, joissa Chilestä paennut isoisä muistelee aikaansa lapsuuden kotimaassa poliittisena toisinajattelijana ja vankina, mutta myös sitä, kuinka musiikin voima kantoi hänet vaikeuksien yli. Ikäsuositus 5–7.

Huhtikuussa

Harri Veistinen: Revontuliefekti ja hyppykeppien kosto, lastenromaani, kuvitus Teemu Juhani, ilmestyy 18.4.
Vauhdikkaan ja kekseliään lastensarjan toinen osa. Eräänä aamuna syyslomapäivät tuntuvat menneen sekaisin. Ja miksi ihmiset kulkevat ympäriinsä hyppykepeillä? Todellisuuksia on selvästi sörkitty jälleen – mutta kuka on sen takana? Ikäsuositus 7–12.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustantamo S&S
Kustantamo S&S
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

https://kustantamo.sets.fi/

Kustantamo S&S – ystävien kesken S&S – julkaisee laadukasta kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuutta. S&S on osa Schildts & Söderströmsiä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S

Anu Kaajan uusi romaani juhlistaa kirjaa esineenä ja kulttuuritekona – ja sukeltaa queerin katseen maailmaan19.1.2023 10:44:27 EET | Tiedote

Anu Kaajan neljännessä, virtuoosimaisessa proosateoksessa kertoja etsii nautintoja Euroopan kaupunkien taidemuseoista, kahviloista ja teknoklubeilta. Ihastuksen väristyksiä tarjoavat niin rokokoomaalausten ryöppyävät rusettirivit kuin rakastettujen kasvoja koristavat lävistykset. Kirjasta julkaistaan värillinen luksuseditio ja perinteinen, mustavalkoinen editio. Ääni- tai e-kirjaa Rusetista ei tule.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme