Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

SSO palkkaa noin 300 kesätyöntekijää – Tavoitteena tarjota yhtä monta positiivista työkokemusta

Jaa
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO työllistää kesällä 2019 noin 300 nuorta. Kaksi kolmannesta SSO:n kesäpesteistä on yli 18-vuotiaille ja tämän lisäksi tarjolla on noin sata S-Kesis-paikkaa 15-17-vuotiaille, joissa nuoret tutustuvat työelämään vähintään parin viikon mittaisella jaksolla. Kokonaisuudessaan S-ryhmä työllistää kesällä ympäri Suomen noin 14 000 nuorta myymälöissä, ravintoloissa ja hotelleissaan. Haku kesätöihin on käynnissä nyt. S-ryhmä on tänäkin vuonna yksi Vastuullinen kesäduuni -kampanjan pääyhteistyökumppaneista: ”Tulevan kesän teema on positiivisuus, kannustaminen ja palautteen anto!”



– SSO:ssa perinteeksi muodostuneet pikahaastattelutapahtumat ovat parina vuotena keränneet suuren suosion ja viime vuonnakin lähes 1000 nuorta saapui paikalle CV:n kera. Nuoria haastateltiin pari minuuttia ja heille annettiin pieni asiakaspalvelutehtävä. Kesätyöhakemuksia SSO:lle tuli jopa 2000 kappaletta, joten SSO koettiin kiinnostavana työpaikkana, iloitsee SSO:n henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo.

− Ykköstavoitteemme on tarjota nuorille myönteisiä työkokemuksia. Työelämään siirtyminen on herkkä vaihe, jolla on tutkitusti vaikutusta koko työuran onnistumiseen. Epäonnistumisella on yhteys syrjäytymiseen ja jopa työkyvyttömyyteen. Puhumme esimiestemme kanssa myös esimerkiksi perehdytyksen ja nuoren kohtaamisen tärkeydestä, henkilöstöjohtaja Susa Nikula SOK:lta kertoo.

Some-ajan nuoret haluavat palautetta

S-ryhmä on eniten nuoria työllistävä yritysryhmä Suomessa. Laajan kumppanijoukon kanssa startatussa Nuori Mieli Työssä -hankkeessa etsitään parhaillaan keinoja kehittää työelämää nuorten näkökulmasta.

− Osana hanketta toteutimme Nuorten työelämäodotukset -selvityksen, yhdessä työeläkeyhtiö Elon ja Työterveyslaitoksen kanssa. Tutkimustulosten mukaan nuoret arvostavat perinteistä hyvää esimiestyötä. Kiinnostavaa oli huomata, että he edustavat aivan uudenlaista palautekulttuuria. Nuoret haluavat saada ja osaavat antaa palautetta. Kesäläisiltä kannattaa ehdottomasti kysyä kokemuksista ja käyttää tätä tietoa toiminnan kehittämiseen, Nikula toteaa.

− Kaupan ala on silta työelämään. Haastan kaikki palvelualoilla työskentelevät esimiehet ja kesätyöntekijöitä kohtaavat työkaverit mukaan kannustamisen ja palautteen antamisen positiivisuustalkoisiin, hän lisää.

Kesätöihin SSO:lle voi hakea täältä: www.sso.fi/rekry

Avoimet kesätyöpaikat ja vinkkejä työnhakuun: www.s-ryhmä.fi/kesätyö

Vastuullinen kesäduuni -kampanja

Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen luotsaama kampanja, joka haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän ja laadukkaampia kesätyöpaikkoja. S-ryhmä on yksi kampanjan pääyhteistyökumppaneista. Lue lisää täältä. 

Nuori Mieli Työssä

Nuori Mieli Työssä on S-ryhmän kolmivuotinen, hyvän työelämän kehittämisohjelma, jonka keskiössä ovat alle 25-vuotiaat nuoret. Tavoite on tuottaa tietoa ja työkaluja nuorten työkykyisyyden, työelämätaitojen ja työelämään kiinnittymisen tukemiseksi. Hankkeen kummina S-ryhmässä toimii Osuuskauppa Hämeenmaan johtoryhmä.

Yhteistyökumppaneita ovat työeläkeyhtiö Elo, LähiTapiola, Barona, PAM, SAKU ry, Suomen Mielenterveysseura, Terveystalo, Työelämä 2020 ja Työterveyslaitos.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO, henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo, p. 044 7705 175
S-ryhmä, henkilöstöjohtaja Susa Nikula (SOK), p. 010 76 80260

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Prismantie 2
24800 Halikko

07530301000http://www.sso.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

SSO:n vaaleissa äänestettiin ennätysvilkkaasti16.4.2024 12:17:26 EEST | Tiedote

SSO:n edustajiston vaaleissa äänestys kävi ennätysvilkkaana. Ääniä annettiin yhteensä 15 780, mikä on yli tuplasti enemmän kuin edellisissä vaaleissa vuonna 2020 (6791 kpl). Äänestysprosentiksi muodostui 22,1 % (v. 2020: 9,7 %). Uusia edustajiston jäseniä, kotiseutunsa vaalijoita valittiin tällä kertaa 20. Edustajistolla on tärkeä tehtävä oman seutunsa äänitorvena huolehtia, että osuuskaupan palveluja ja etuja kehitetään omistajien toiveita kuunnellen.

Äänestäminen SSO:n osuuskauppavaaleissa alkaa – ehdolle asettunut 140 ehdokasta14.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Osuuskauppa näkyy monella tavalla jäsentensä arjessa ja kehittää oman toimialueensa elinvoimaa yhdessä asiakkaittensa kanssa. Millaisilla toimilla osuuskauppa voisi tehdä parempaa paikkaa elää ja mihin sen tulisi keskittyä edistäessään alueellista kehitystä? Mitä osuuskauppa voisi tehdä vieläkin paremmin? Näihin asioihin pääsee osaltaan vaikuttamaan osuuskaupan edustajisto, jonka jäsenten äänestäminen osuuskauppavaaleissa alkaa 18.3.2024. SSO:n asiakasomistajien keskuudesta ehdolle on asettunut 140 ehdokasta.

Kannustajat-ohjelma jatkuu 60 000 euron tukipotilla myös tänä vuonna29.1.2024 12:10:00 EET | Tiedote

Vuonna 2022 ensimmäistä kertaa käynnistetty Kannustajat-ohjelma saa jatkoa, kun tämän vuoden ensimmäinen ohjelmaan haku alkaa tammikuun lopussa. 120-vuotisjuhlavuonna 2023 SSO nosti Kannustajat-ohjelman tukipotin 60 000 euroon ja sama huima yhteissumma on jaossa myös tälläkin kertaa. Kannustajat-ohjelman kautta paikallisilla, lasten ja nuorten harrastustoiminnan ja hyvinvointia edistävän toiminnan parissa toimivilla yhdistyksillä, kulttuuritoimijoilla sekä avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöillä on mahdollisuus hakea matalalla kynnyksellä tukea toimintaansa, asiakasomistajien saadessa lopulta päättää tuen saajat äänestämällä.

Laadukkaita ja herkullisia, oman seudun osaajien tekemiä ruokia valmistava Sinun Keittiö on nyt avattu.24.1.2024 10:33:45 EET | Tiedote

Laadukkaita ja herkullisia, oman seudun osaajien tekemiä ruokia valmistava Sinun Keittiö on nyt avattu. SSO:n uusi liiketoimintamalli helpottaa arjen ruokahuoltoa tarjoamalla ravintolatasoisia valmiita ja puolivalmiita tuotteita, joita voi ostaa Lohjan, Nummelan ja Vihdin alueen marketeista sekä Lohjan Tytyrillä sijaitsevasta Puodista. Lisäksi Sinun Keittiön kautta voi tilata näyttäviä herkkuja juhliin kätevän juhlapalvelun kautta ja nauttia maittavaa lounasta arkisin Sinun Keittiön Puodissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye