Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

SSO:lle haki ennätysmäärä kesätyöntekijöitä ”Mahdollistamme kesätyöpaikan reilulle neljällesadalle nuorelle”

Jaa
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n kesätöihin haki tänä keväänä yhteensä 2375 nuorta, joka on reilut 500 hakijaa enemmän kuin viime vuonna. SSO työllistää kesällä 2023 noin 400 nuorta. Kesätyöpaikoista noin puolet on yli 18-vuotiaille ja puolet S-Kesiksille eli 15¬–17-vuotiaille. Haku kesätöihin päättyi helmikuun 26. Jokainen hakija saa tiedon valinnasta 14.4. mennessä.

Kesätyö on tärkeä kokemus nuorille, silloin otetaan ensiaskeleita elämänmittaiselle työuralle.− Ykköstavoitteemme on tarjota nuorille myönteisiä työkokemuksia ja monipuolisia palvelualan tehtäviä SSO:ssa, kertoo SSO:n henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo.

Nuoret työllistyvät matkailu- ja ravitsemus-, liikennekauppa- ja polttoneste- sekä päivittäis- ja käyttötavarakaupan toimialoille.
– Kaupan ala on silta työelämään. Monet meillä nyt työskentelevistä ovat hyvän kesätyökokemuksen myötä saaneet kipinän lähteä opiskelemaan alaa ja hakeutuneet meille myöhemmin töihin, toteaa Somersalo.

Yhdessä tekeminen tuo varmuutta tekemiseen ja iloa työpäivään

SSO:lla kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin, eikä kenenkään tarvitse olla seppä syntyessään. Jokainen opastetaan alkuun, annetaan aikaa harjoitella sekä tulla kohdatuksi omana itsenään.
– Huolehdimme, että kaikki perehdytetään huolella yritykseen, työympäristöön sekä työtehtäviin ja kesätyöntekijät pääsevät nopeasti osaksi toimipaikan hyvää työporukkaa, Somersalo kertoo.

SSO:n marketkaupassa ja liikennekaupassa työskentelee neljä valmentajaa, joiden päätyönä on perehdyttää uudet työntekijät tehtäviinsä. Nämä valmentajat toimivat yksiköiden esihenkilöiden tukena myös kesätyöntekijöiden perehdytyksissä.

Kesätyöntekijöille Suur-Seudun Osuuskaupan asiakasomistajuus

SSO:n tarjoaa täysi-ikäisille kesätyöntekijöille lahjaksi Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n jäsenyyden. Asiakasomistajana kesätyöntekijät saavat S-Etukortin ja voivat kerätä Bonuksia nykyiseen talouteen tai itselleen.

SSO on myös tänä vuonna mukana Vastuullinen Kesäduuni 2023 –kampanjassa.

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO, henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo, p. 044 7705 175

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Prismantie 2
24800 Halikko

07530301000http://www.sso.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

SSO haluaa osaltaan lisätä tietoisuutta luonnon monimuotoisuudesta - SSO tuo Original Sokos Hotel Rikalaan puuhakirjan täydeltä sanataidetta ja lähiluontotietoa lapsiperheasiakkaille21.5.2023 12:00:00 EEST | Tiedote

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO toteutti yhdessä Original Sokos Hotel Rikalan kanssa luovan luontovihkosen, joka tuo sanataiteen keinoin lähiluontoa tutuksi hotellin lapsiperheasiakkaille.Luontovihko otetaan käyttöön Original Sokos Hotel Rikalassa 22.5., kansainvälisenä luonnon monimuotoisuuden päivänä.

SSO:n ABC-latausasemien määrä lisääntyy vauhdilla12.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

S-ryhmän osuuskauppojen valtakunnallisen ABC-latausverkoston rakentaminen alkoi keväällä 2021, ja vuoden 2022 lopussa se on jo yli 200 latausaseman laajuinen. SSO:n alueen ensimmäinen ABC-lataus avattiin tammikuussa 2023 ABC Piihoviin ja sittemmin Saukkolan Salelle. Nyt toukokuussa vuorossa ovat ABC Lohja sekä ja Sale Hiidensalmi. Suomen vilkkaimman väylän ykköstien varrelta ABC Lohjalta löytyy nyt huipputehokas 800 voltin latausasema. Lohjan ABC-latausasemalla vietetään avajaistapahtumaa 13.5.2023 klo 11-15.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme