Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Stadin HYTEBAROMETRI – vuosikooste 2018 julki

Jaa
Vuoden 2018 hytebarometri on tiivistetty kooste hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta kuvaavista tilasto- ja tutkimustiedoista. Vuosittain tuotettava Stadin hytebarometri sisältää jatkossa tietoja myös Helsingin hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön onnistumisista sekä haasteista.

Vuoden 2018 hytebarometri on tiivistetty kooste hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta kuvaavista tilasto- ja tutkimustiedoista. Vuosittain tuotettava Stadin hytebarometri sisältää jatkossa tietoja myös Helsingin hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön onnistumisista sekä haasteista.

Hyvinvointi- ja terveyserot ovat tutkimusten mukaan usein yhteydessä sosioekonomisiin taustatekijöihin. Monet tutkimukset antavat viitteitä siitä, että hyvinvoinnin ja terveyden eriarvoisuus ei ratkea ilman puuttumista eriarvoisuuden juurisyihin: työttömyyteen, köyhyyteen, yksinäisyyteen ja sairauksiin.

Helsingin työttömyysaste on laskussa, se oli 9 prosenttia, helmikuussa 2019. Helsingin työttömistä noin kolmasosa on kuitenkin pitkäaikaistyöttömiä. Työttömyys näkyy erityisesti lapsiperheköyhyytenä. Esimerkiksi vuonna 2017 Helsingissä asui 12 382 lasta pienituloisissa perheissä. Tämä vaikuttaa lasten hyvinvointiin, toimintamahdollisuuksiin, sosiaalisiin suhteisiin ja harrastusmahdollisuuksien kaventumiseen.

Peruskoululaisista ja toisen asteen opiskelijoista suuri osa on tyytyväisiä nykyiseen elämänlaatuunsa. Tosin Helsingin peruspiirien välisiä eroja on havaittavissa. Toisaalta huonoksi koettu terveys näyttäisi usein olevan yhteydessä kaupunkilaisten heikkoon osallistumisaktiivisuuteen, yksinäisyyteen ja tyytymättömyyteen julkisten palvelujen osalta.

Näistä syistä johtuen Helsingin kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön tulevaisuuden tavoitteena on vaikuttaa helsinkiläisten arkeen ja arkiympäristöihin siten, että kaikissa kaupunginosissa on edellytykset hyvään elämänlaatuun ja aktiiviseen osallistumiseen.

#stadinhyte

Lue lisää:

Stadin HYTEBAROMETRI – vuosikooste 2018. (Infografiikka toimii parhaiten Chrome-selaimella.)

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Stina Högnabba, erityissuunnittelija ja hyte-koordinaattori, Helsingin kaupunginkanslia, talous- ja suunnitteluosasto, strategiat ja kehitys, GSM 050 402 0817, stina.hognabba@hel.fi


Viestinnän yhteyshenkilö: tiedottaja Nina Rintala, Helsingin kaupunginkanslian viestintäosasto, GSM 040 6857690, nina.rintala@hel.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus sai katsauksen Ilmalan hallin tilanteeseen28.3.2024 11:01:11 EET | Tiedote

Helsingin kaupunginhallitus kuuli kokouksessaan 28. maaliskuuta katsauksen Ilmalan hallin tilanteesta. Ilmalan halli on ollut suljettuna vuoden 2022 helmikuun lopusta lähtien, jolloin Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa. Tilanne on pitkittyessään monella tapaa haastava. Hallin auki saamisella on tärkeä merkitys kulttuuri- ja liikunta-aloille sekä suurtapahtumille ja muulle elinkeinoelämälle.

Helsingin kumppaneina pohjoismaisten Michelin-ravintoloiden julkistamistilaisuudessa ovat Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo27.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjoismaisten ravintoloiden Michelin-tähdet julkistetaan Helsingissä 27. toukokuuta 2024 MICHELIN Guide Ceremony Nordic Countries -tilaisuudessa. Helsingin kanssa yhtä ravintola-alan tärkeimmistä tapahtumista ovat toteuttamassa Visit Finlandin rinnalla Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye