Stark Suomi Oy

STARK tehostaa logistiikkatoimintoja – keskusvarasto ja tuotanto siirtyvät Postille

Jaa
DT Finland Oy (STARK-ketju) siirtää Lahden keskusvarastonsa sekä varastopalvelujen tuotannon Postille. Stark-ketjun keskusvarastot siirtyvät Postin varastokeskukseen Orimattilan Pennalaan vuoden 2018 alussa. Yhteistyösopimuksen myötä keskusvaraston toiminnoissa työskentelevät henkilöt siirtyvät vanhoina työntekijöinä 1.10.2017 Postin sisälogistiikkaan erikoistuneeseen tytäryhtiöön, Flexo Palvelut Oy:n.


–Yhteistyösopimuksen myötä Posti vastaa tulevaisuudessa Starkin tuotevarastoinnista, varastointiin liittyvästä käsittelystä ja varastoinnin kehittämisestä kokonaispalveluna, kertoo DT Finland Oy:n toimitusjohtaja Harri Päiväniemi.

-Yhdistämällä logistiikkaosaamisensa Postin kanssa, Stark vahvistaa palvelutasoaan, sen laatua ja tehokkuutta entisestään ketjutoiminnassaan, sekä luo edellytykset monikanavaisen kaupan kehittämiseen, sanoo ostojohtaja Kari Wahlman DT Finlandilta.

– Toimiva logistiikka on asiakaslupauksemme keskiössä. Tarvitsemme luotettavan yhteistyökumppanin, joka pystyy tarjoamaan meille kokonaisvaltaisen ratkaisun. Sujuvan yhteistyön avulla voimme Starkissa keskittyä ydinliiketoimintaamme ja keskittyä palvelemaan asiakkaitamme tehokkaasti ja joustavasti, lisää Wahlman.

Postin Toimitusketjuratkaisut -liiketoiminnan johtaja Harri Kämppä toivottaa Starkin ja siirtyvän henkilöstön lämpimästi tervetulleeksi.

-Yhteistyösopimus Starkin kanssa on meille suuri kunnia. Toivotamme Starkilta siirtyvän henkilöstön lämpimästi tervetulleeksi ja voimme tarjota henkilöstölle oman ammattinsa, eli logistiikan, mukaista monipuolista työtä.

Kämppä uskoo, että Posti rautakauppalogistiikan markkinajohtajana pystyy tarjoamaan logistiikassa Starkin liiketoimintaa vahvistavan palvelukokonaisuuden.

Lahden keskusvaraston nykyinen henkilökunta siirtyy Flexo Palvelut Oy:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä 1.10. alkaen.

Yhteistyösopimuksen taustalla ovat myös Lahden kaupungin suunnitelmat kehittää nykyisen keskusvaraston aluetta, sekä vanhojen varastorakennusten mittaviksi arvioidut korjaus- ja investointitarpeet.

Yhteyshenkilöt

Ostojohtaja Kari Wahlman
puh. 050 560 5180
DT Finland Oy (STARK-ketju)



Posti MediaDesk
puh. 020 452 3366 (ma-pe klo 9.00-16.30)

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Stark Suomi Oy
Olarinluoma 15
02200 ESPOO

09 3541 0000https://yritys.stark-suomi.fi/

STARK (DT Finland Oy) on sujuvan rakentamisen mahdollistaja. Kattava rakennustarvikkeiden tuotevalikoima, täsmällinen ja joustava logistiikka sekä rakennustarvikkeiden erikoisosaajamme palvelevat rakentamisen ja teollisuuden ammattilaisia sekä kuluttajia. Starklaisia on noin 1000 ympäri Suomen ja valtakunnallinen 27 myymälän myymäläverkosto ja verkkokauppa palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta www.stark-suomi.fi. STARK kuuluu Pohjoismaiseen STARK Group -konserniin.

 

Posti on palveluyritys, joka toimittaa markkinoiden älykkäimmät ja asiakaslähtöisimmät postin ja logistiikan ratkaisut. Posti kasvaa uusille palvelualueille ja on entistä merkityksellisempi asiakkaidensa arjessa. Meillä on toimintaa 11 maassa, liikevaihtomme vuonna 2016 oli 1,6 miljardia euroa ja henkilöstömme määrä on noin 20 500. Liiketoimintamme kattavat myös logistiikkapalveluja tarjoavan Itella Venäjän ja sähköiseen liiketoimintaan keskittyvän OpusCapitan. www.posti.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Stark Suomi Oy

Tutkimus: Mökkiä ostettaessa jätetään ”remontointivara” huomattavasti useammin kuin kotia hankittaessa17.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

Vain kymmenes suomalaisista ostaisi uudeksi kodikseen oman budjettihaarukkansa alapäässä olevan kohteen, joka vaatii paljon remonttitöitä, kun taas noin seitsemän kymmenestä kallistuisi hieman kalliimpaan vaihtoehtoon, jossa ei olisi akuutteja remonttitarpeita. Mökkiä ostettaessa remontointia ei siis vieroksuta läheskään yhtä paljon, selviää Stark Suomi Oy:n teettämästä tuhannen vastaajan Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2024 -tutkimuksesta.

Stark selvitti, mistä syystä suomalaiset remontoivat – kauneus on 7 kertaa tärkeämpää kuin muutokset pohjaratkaisuun4.4.2024 09:25:00 EEST | Tiedote

Tuhannesta suomalaisesta kolme neljästä vastaa asuntonsa olevan vähintäänkin pienen remontin tarpeessa, selviää Stark Suomi Oy:n teettämästä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2024 -tutkimuksesta. Remontointitarve kumpuaa ensisijaisesti (63 %) halusta saada asunnosta silmää miellyttävämpi. Hieman alle puolet vastaajista puolestaan kokee paikkojen käyttöiän tulevan jo vastaan. Ainoastaan noin joka kymmenes haluaa remontoida siksi, että he kokevat asunnon pohjaratkaisun kömpelöksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye