Suomen startup-yhteisö

Startup-yhteisön liikevaihto kasvussa 4,8 mrd. euroon tänä vuonna – T&K-investoinnit kolminkertaistuvat vuoteen 2025 mennessä

Jaa
Suomen startup-yhteisön tänään julkaistun startup-barometrin mukaan yhteisön jäsenyritysten liikevaihdon odotetaan nousevan jopa 4,76 miljardiin euroon tänä vuonna. Kotimaisten kasvuyritykset suhtautuvat myös positiivisesti tulevaan kasvuun; esimerkiksi T&K-investointien arvioidaan nousevan merkittävästi jopa ennätykselliseen 592M€ vuoteen 2025 mennessä.
Youssef Zad, SSY:n ekonomisti
Youssef Zad, SSY:n ekonomisti

Neljä kertaa vuodessa tehtävän startup-barometrin mukaan Suomen startup-yhteisön jäsenet suhtautuvat positiivisesti tulevaisuuteen ja oman liiketoimintansa kasvuun huolimatta ympäröivästä talous- ja turvallisuustilanteesta. 

Erityisesti yritykset panostavat tutkimus- ja kehitystoimintaan. Yhteisön jäsenyritykset arvioivat vuonna 2021 investoineensa tutkimukseen -ja kehitykseen noin 203 miljoonaa euroa ja arvio vuodelle 2025 on jopa ennätykselliset 592 miljoonaa. 

“Epävarmuustekijöistä huolimatta suunta on selvä; kotimaiset kasvuyritykset tulevat jatkossa panostamaan merkittävästi tutkimus- ja kehitystoimintaan. Vuoden 2025 tavoitteet ovat ennätykselliset ja kertovat yhteisömme jäsenten positiivisesta uskosta tulevaisuuteen”, summaa Suomen startup-yhteisön ekonomisti Youssef Zad. “Investointi- ja kasvupotentiaali on niin valtava, että nykyisen ja tulevien hallitusten tulisi varmistaa, että toimintaympäristöä kehitetään myönteiseen suuntaan ja 4% tavoite Suomen T&K-investoinneissa saavutetaan. Samaan aikaan tulee muistaa osaajien rooli T&K-investoinneissa. Jos T&K-raha on formula-auto, tarvitsemme Suomeen osaavia kuskeja – huippuosaajia maailmalta”, jatkaa Zad. 

Luotto ympäröivään taloustilanteeseen romahtanut, mutta usko kasvuun säilyy 

Barometrin tulosten mukaan Suomen startup-yhteisön jäsenten näkemys omasta taloustilanteesta säilyy vahvana, mutta luotto ympäröivään taloustilanteeseen on heikentynyt merkittävästi, jopa romahtanut.

“Suomalaiset startup-yritykset uskovat vahvasti omaan kykyynsä selviytyä. Kotimaiset startupit ovat reagoineet nopeasti sopeuttamalla toimintaansa ja pyrkineet parantamaan kannattavuuttansa, joka on johtanut siihen, että kotimainen kasvuyrityskenttä voi hyvin ja kasvaa. Tästä kannattaa nyt päättäjien ottaa onkeensa ja mahdollistaa suomalaisten yrittäjien kasvutahto rakentamalla Suomesta aidosti maailman paras maa perustaa ja kasvattaa yrityksiä. Tulevaisuudessa työpaikat ja viennin mukanaan tuomat eurot tulevat Suomeen mitä suuremmassa määrin kasvuyrityksistä. Tämä on tärkeää tiedostaa myös päätöksenteossa ja tehdä kaikkemme, että tämä talouden kolmas kivijalka nousee perinteisten teollisuuden alojen, metsän ja metallin rinnalle”, kertoo Riikka Pakarinen, Suomen startup-yhteisön toimitusjohtaja. 

“Meidän tulee erityisesti tehostaa entisestään huippuosaajien houkuttelemista Suomeen. Maahantulon, työlupien saannin, pankkitilien avaamisen tai englanninkielisten koulupaikkojen saatavuuden on oltava maailman sujuvinta. Hyvä ei tässä kilpailussa riitä. Esimerkiksi nyt kaavailtu exit-vero iskee pahasti sekä osaajien houkutteluun, että Suomen maakuvaan ulkomailla", tiivistää Pakarinen osaajien merkityksen..

Startup-barometri lyhyesti:

  • Yhteisön yritysten liikevaihto kasvaa kohisten. Startup-barometrin mukaan yhteisön jäsenyritysten liikevaihdon nousevan, jopa 4,76 miljardiin euroon vuonna 2022. Aikaisempaan vuoteen verrattuna  kasvua on arviolta 32 prosenttia.

  • T&K-investointien arvioidaan nousevan noin 600 miljoonaan euroon vuoteen 2025 mennessä, joka tarkoittaa 190 prosentin kasvua vuoteen 2021 verrattuna. 

  • Yritysten usko oman yrityksen kasvuun koetaan edelleen vahvana, mutta usko ympäröivään taloustilanteeseen on romahtanut

  • Ukrainan sodan vaikutus
    • Barometrin teemakysymyksenä kartoitettiin tarkemmin, miten startupit ja pääomasijoitusyhtiöt näkevät Ukrainassa käytävän sodan vaikuttavan liiketoimintaansa ja tulevaisuuden näkymiin. Valtaosa vastaajista ei kokenut sodasta olleen vaikutuksia, mutta kuitenkin 40 prosenttia vastaajista arvio sodan heikentävän rahoituksen saatavuutta tulevan kolmen kuukauden aikana. Jos sota jatkuu, on mahdollista että myös Suomen houkuttelevuus sijoituskohteena heikkenee Venäjän naapurimaana. 
    • Startupit arvioivat, että Ukrainan sodalla ei ole merkittäviä vaikutuksia työvoiman saatavuuteen keskimäärin, mutta vaikutusten arvioidaan olevan kielteisiä rahoituksen saatavuuteen
  • Barometriin vastasi 105 Suomen startup-yhteisön jäsenyritystä. 

Koko barometrin löydät täältä

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Youssef Zad, SSY:n ekonomisti
Youssef Zad, SSY:n ekonomisti
Lataa
Riikka Pakarinen, SSY:n toimitusjohtaja
Riikka Pakarinen, SSY:n toimitusjohtaja
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen startup-yhteisö
Suomen startup-yhteisö
Lapinlahdenkatu 16
00180 Helsinki

Suomen startup-yhteisö edustaa yli 160 suomalaista startup- ja kasvuyritystä Suomen yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Jäsenistömme kattaa yrityksiä aina alkuvaiheen startupeista Suomen suurimpiin kasvuyrityksiin. Jäsenistömme yhteenlaskettu liikevaihto yltää vuonna 2022 jo 4,8 miljardiin euroon. 

Startup-yhteisö ei ole edunvalvontajärjestö yksittäiselle toimialalle, vaan uskomme yhdessä tekemisen voimaan – uhkien sijaan näemme ympärillämme mahdollisuuksia. Startup-yhteisön päätavoitteena onkin rakentaa Suomesta maailman paras paikka yrittää, opiskella ja elää.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen startup-yhteisö

Suomen startup-yhteisön barometri Q4-2023: Rahoituksen saatavuus huolettaa startup-yrityksiä – usko ympäröivään taloustilanteeseen heikentyy24.1.2024 09:01:28 EET | Tiedote

Suomen startup-yhteisö julkaisi vuoden 2023 viimeisen neljänneksen startup-barometrin luvut, joiden perusteella startupien rahoituksen saatavuus on huolettaa yli 40 prosenttia vastaajista. Lisäksi usko ympäröivään ja oman yrityksen taloustilanteeseen on heikentynyt hieman. Yleisindeksi, joka vetää yhteen barometrin yksittäiset kysymykset kääntyi myös laskuun.

For Media: Finnish Startup Community´s Presidential Debate on Monday, 11 December 2023 at 9.00 AM4.12.2023 14:13:29 EET | Kutsu

In today's challenging global environment, foreign policy has become a central concern in our daily lives. To help you make informed decisions, we invite you to FSC´s Presidential Debate on 11 December. During the event, we challenge presidential candidates with questions on the current international situation, security, and economic challenges. Join us for an engaging discussion and gain valuable insights on the pressing issues of our global landscape as we seek leaders with the experience and vision to navigate these complex times. The debate will be hosted by Timo Ahopelto, Founding Partner of Lifeline Ventures. Participants: Mika Aaltola Li Andersson Pekka Haavisto Hjallis Harkimo Olli Rehn In a nutshell Date: Monday, 11 December 2023 Time: 9.00 AM–10.30 AM (breakfast is served at 8.30 AM) Location: Supercell, Jätkäsaarenlaituri 1, 00180 Helsinki How to join? Please let us know if you can join in advance (latest 7 December) by signing up via the attached link. You can also watch th

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye