Suomen startup-yhteisö

Startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen: Hallituksen on syytä vetää arvonnousuvero takaisin valmisteluun

Jaa
Suomen startup-yhteisö suhtautuu kriittisesti uuteen ehdotukseen arvonnousuverosta. Yhteisö toivoo, että nykyisenkaltaisesta veroehdotuksesta luovuttaisiin ja tulevaa hallituskautta valmisteltaisiin uusi ehdotus huolella.
Riikka Pakarinen
Riikka Pakarinen

“Ajatus veroehdotuksen taustalla on kannattettava, mutta nykyisellään veroehdotus ei tätä tavoitetta edistä”, sanoo Riikka Pakarinen, Suomen startup-yhteisön toimitusjohtaja.

Uudessa veroehdotuksessa on yhteisön mielestä runsaasti puutteita ja epävarmuustekijöitä, kuten muun muassa se, miten veron muuttopäivä määritellään, miten listaamattomien yritysten käypä arvo lasketaan ja miten jo ulkomailla ansaittua varallisuutta kohdellaan arvonnousuveron näkökulmasta. Pohdintaa on myös aiheuttanut yritysten johdon mahdollisuudet muuttaa ulkomaille johtamaan erityisesti startupeille ja kasvuyrityksille olennaista kansainvälistymistä.

“Tärkeintä yrittämiselle on ennakoitava toimintaympäristö. Yrittäjien ja yritysten johdon pitää tietää millaisia veroseuraamuksia lain puitteissa on, miten niihin voi varautua ja miten niiden mukaan voi toimita. Nämä on nyt epäselviä kohtia yrittäjien mielissä”, kertoo Pakarinen. 

“Toisekseen, on tärkeä pystyä tarkastelemaan sitä, miten arvonnousuveron kaltainen vero vaikeuttaa osaajien houkuttelua Suomeen. Kansainväliset huippuosaajat pystyvät valitsemaan maansa useiden maiden joukosta, ja kilpailu näiden maiden välillä on kovaa. Mikäli tällainen verovelvollisuus iskee neljän vuoden jälkeen, eivät ­nämä ­kovimmat osaajat tulisi Suomeen tekemään pitkäjänteistä työtä. Meillä on jokaisella sektorilla yrityksiä, jotka kärsivät valtavasta osaajapulasta”, tiivistää Pakarinen. ”Kyse on pohjimmiltaan Suomen kilpailukyvystä.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Riikka Pakarinen
Riikka Pakarinen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen startup-yhteisö
Suomen startup-yhteisö
Lapinlahdenkatu 16
00180 Helsinki

Suomen startup-yhteisö edustaa yli 160 suomalaista startup- ja kasvuyritystä Suomen yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Jäsenistömme kattaa yrityksiä aina alkuvaiheen startupeista Suomen suurimpiin kasvuyrityksiin. Jäsenistömme yhteenlaskettu liikevaihto yltää vuonna 2022 jo 4,8 miljardiin euroon. 

Startup-yhteisö ei ole edunvalvontajärjestö yksittäiselle toimialalle, vaan uskomme yhdessä tekemisen voimaan – uhkien sijaan näemme ympärillämme mahdollisuuksia. Startup-yhteisön päätavoitteena on rakentaa Suomesta maailman paras paikka yrittää, opiskella ja elää.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen startup-yhteisö

Suomen startup-yhteisön barometri Q4-2023: Rahoituksen saatavuus huolettaa startup-yrityksiä – usko ympäröivään taloustilanteeseen heikentyy24.1.2024 09:01:28 EET | Tiedote

Suomen startup-yhteisö julkaisi vuoden 2023 viimeisen neljänneksen startup-barometrin luvut, joiden perusteella startupien rahoituksen saatavuus on huolettaa yli 40 prosenttia vastaajista. Lisäksi usko ympäröivään ja oman yrityksen taloustilanteeseen on heikentynyt hieman. Yleisindeksi, joka vetää yhteen barometrin yksittäiset kysymykset kääntyi myös laskuun.

For Media: Finnish Startup Community´s Presidential Debate on Monday, 11 December 2023 at 9.00 AM4.12.2023 14:13:29 EET | Kutsu

In today's challenging global environment, foreign policy has become a central concern in our daily lives. To help you make informed decisions, we invite you to FSC´s Presidential Debate on 11 December. During the event, we challenge presidential candidates with questions on the current international situation, security, and economic challenges. Join us for an engaging discussion and gain valuable insights on the pressing issues of our global landscape as we seek leaders with the experience and vision to navigate these complex times. The debate will be hosted by Timo Ahopelto, Founding Partner of Lifeline Ventures. Participants: Mika Aaltola Li Andersson Pekka Haavisto Hjallis Harkimo Olli Rehn In a nutshell Date: Monday, 11 December 2023 Time: 9.00 AM–10.30 AM (breakfast is served at 8.30 AM) Location: Supercell, Jätkäsaarenlaituri 1, 00180 Helsinki How to join? Please let us know if you can join in advance (latest 7 December) by signing up via the attached link. You can also watch th

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye