Storytel Oy

Storytel-kirjapalvelu lanseerasi perheratkaisun, mukana myös lapsille turvallinen Kids Mode

Jaa
Storytel-kirjapalvelu on lanseerannut uuden perheratkaisun, Storytel Familyn – kaksi uutta tilausvaihtoehtoa sekä turvallisen ja lapsiystävällisen Kids Moden, joka kuuluu nyt automaattisesti kaikkiin Storytel-tilauksiin. Nyt jopa kuusi käyttäjää voi kuunnella ja lukea kirjoja samanaikaisesti ja säästää samalla huomattavan summan kuukausimaksuissa.
Kuva: Storytel
Kuva: Storytel

Storytel Family antaa äänikirjoista innostuneelle perheelle mahdollisuuden kuunnella ja lukea kirjoja entistä käyttäjäystävällisemmällä tavalla – yhdessä tai erikseen.

”Mahdollisuus käyttää palvelua puolison tai lasten kanssa siten, että kukin voi kuunnella omaa kirjaansa ilman että kokonaiskustannus nousee moninkertaiseksi, on ollut erittäin toivottu ominaisuus. Olemme iloisia siitä, että voimme nyt tarjota asiakkaillemme ratkaisun, jonka kautta myös perheen pienimmät voivat tutustua tarinoihin omatoimisesti turvallisessa ja innostavassa ympäristössä”, Storytelin maajohtaja Mari Wärri iloitsee.

Storytel Family -tilaus yhdistää tilausmuodosta riippuen joko kaksi tai kolme normaalia Storytel-tilausta yhden kokonaisuudessaan edullisemman tilausvaihtoehdon alle. Kids Mode kuuluu jokaiseen tilaukseen, mikä tarkoittaa, että laajimman tilausvaihtoehdon kautta jopa kuusi perheenjäsentä voi kuunnella lempikirjojaan yhtä aikaa.

Storytel Family -tilauksissa jokainen 18 vuotta täyttänyt perheenjäsen saa omat käyttäjätunnuksensa, jolloin kirjahylly ja muut tilitiedot säilyvät henkilökohtaisina. Myös lapset saavat oman kirjahyllynsä Kids Mode -tilassa, jonka voi aktivoida joko lapsen omalle tai vanhemman käyttämälle mobiililaitteelle. Erityisesti alle 12-vuotiaille suunniteltu Kids Mode on turvallinen, sillä se on vanhemman asettamalla suojattu pääsykoodilla ja tilassa näytetään vain lapsille soveltuvat ääni- ja e-kirjat. Kids Mode päivitys lisätään automaattisesti myös olemassa oleviin Storytel-tilauksiin.

“Olemme panostaneet tänä vuonna palvelumme kehittämisessä erityisesti lapsiin ja perheisiin, mikä näkyy Kids Moden ja Storytel Familyn lisäksi myös kirjavalikoimassamme. Lastenkirjojen määrä palvelussamme on yli kolminkertaistunut kuluvan vuoden aikana ja huomioimme lastenkirjallisuuden kuluttajat myös omien Storytel Original -tuotantojemme suunnittelussa”, Wärri kertoo.

Storytelin tilausvaihtoehdot

Storytel Unlimited

Storytel Unlimited Family

Storytel Unlimited Family+

Kuukausimaksu

16,99 €

20,99 €

25,99 €

Storytel-tilien / käyttäjäprofiilien lukumäärä

(oma käyttäjätunnus ja salasana)

1

2

3

Lasten profiilien (Kids Mode) lukumäärä

1

2

3

Samanaikaisesti kuuntelevien käyttäjien enimmäismäärä

2

4

6

Henkilökohtaiset kirjahyllyt

Kyllä

Kyllä

Kyllä

Kids Mode

Kyllä

Kyllä

Kyllä

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa:
Storytel Finland Oy
maajohtaja Mari Wärri
puh. 040 827 6727
mari.warri@storytel.com

Kuvat

Kuva: Storytel
Kuva: Storytel
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Storytel Oy
Storytel Oy
Käenkuja 3Aa
00500 Helsinki

http://www.storytel.com

Storytel on digitaalinen kirjapalvelu, jossa käyttäjä voi kuunnella äänikirjoja ja lukea e-kirjoja rajattomasti älypuhelimelle tai tabletille ladattavan mobiilisovelluksen kautta. Ruotsalaisten Jonas Tellanderin ja Jon Haukssonin vuonna 2005 perustama Storytel on Pohjoismaiden suurin äänikirjapalvelu ja toimii tällä hetkellä jo 15 eri maassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Storytel Oy

Sisko Savonlahdelta Vastaa kysymykseen -niminen Storytel Original -haastattelusarja29.9.2021 13:54:46 EEST | Tiedote

Juuri uuden Kai minä halusin tätä -kirjansa julkaisseelta Sisko Savonlahdelta ilmestyy ääni- ja e-kirjapalvelu Storytelissä Vastaa kysymykseen -niminen haastattelusarja. Sarjassa suorapuheisina tunnetut suomalaiset vastaavat yllättäviin ja vähemmän yllättäviin kysymyksiin, jotka Sisko Savonlahti on löytänyt internetistä. Vastaa kysymykseen on Storytel Original -tuotanto ja kuunneltavissa vain Storytelissä.

Lucinda Rileyn Kadonnut sisar odotetusti Storytelin kesän kuunnelluin kirja - muut menestyjät yllättävät3.9.2021 11:43:40 EEST | Tiedote

Huippusuositun irlantilaiskirjailija Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarjan seitsemäs osa nousi odotetusti Storytelin kesän kappalemääräisesti kuunnelluimmaksi kirjaksi. Kymmenestä kuunnelluimmasta kirjasta kuusi oli lastenkirjoja. Top 10:ssä nähtiin myös Storytel Original -julkaisu Sydänjää, jonka ovat kirjoittaneet Camilla Läckberg ja Alexander Karim.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye