Storytel Oy

Storytelin uudessa podcastissa Juha Vuorinen selvittää huumerikollisuuden saloja

Jaa

Storytel julkaisee perjantaina 27.9. Juha Vuorisen uuden podcastin Vuorisen vieraana. Podcast-sarjan ensimmäisellä kaudella vieraana on rikosylikonstaapeli Kalevi Puonti, joka on työskennellyt yli 30 vuotta järjestäytyneen ja huumerikollisuuden parissa.

Juha Vuorinen, Kuva: Toni Härkönen
Juha Vuorinen, Kuva: Toni Härkönen

10-jaksoisessa podcastissa muun muassa kirjailijana ja kolumnistina tunnettu Juha Vuorinen hyppää pitkästä aikaa toimittajan rooliin. 

”Oli palkitsevaa löytää itsestään taas se utelias tutkiva journalisti ja kaivella pitkän linjan rikosylikonstaapelin mieleen painuneita rikoksia. Samalla tulimme piirtäneeksi läpileikkauksen siitä, miten huumepoliisin työ ja suomalaisten huumeidenkäyttö ovat muuttuneet noin 30 vuoden aikana”, Vuorinen sanoo. 

Ajankohtaisiin ja yhteiskunnallisiin asioihin pureutuva true crime -podcast on Vuoriselle uusi aluevaltaus. Hän kertoo, että poliisin eri jaostot keskusrikospoliisista Helsingin huume- ja rikospoliisiin ovat kuitenkin tulleet hänelle jo aiemmin tutuiksi, kun hän on tehnyt taustatyötä kirjoittamiaan dekkareita varten. Rikosylikonstapeeli Puonti taas toteaa aiemminkin pallotelleensa Vuorisen kanssa erilaisia käsikirjoitusideoita, mutta nyt Vuorisen vieraana -podcast tarjosi sopivan väylän yhteistyölle. 

”Olen kertonut Juhalle rikostapauksista elävässä elämässä. Juhan mielestä jutut ovat olleet välillä niin uskomattomia, että fiktiiviseen romaaniin kirjoitettuina ne tuntuisivat liian övereiltä”, Puonti kertoo. 

Puontin mukaan osa tapauksista on ollut julkisuudessa aiemmin, mutta nyt ilmestyvässä podcastissa he paneutuvat juttuihin pintaraapaisua syvemmältä. 

”Hienoa, että Juha luotti taitoihini tarinankertojana ja saimme tallennettua ainakin omasta mielestäni mielenkiintoisimmat jaksot suomalaista rikosmaailmaa”, hän jatkaa. 

Vuorisen vieraana -podcast on kuunneltavissa kokonaisuudessaan vain Storytel-palvelussa. Jaksoissa keskustellaan ajankohtaisista aiheista kuten Romanian romanien pillerikaupasta ja poliisin exit-toiminnasta, mutta myös mieleenpainuvista tapauksista Puontin yli 30-vuotisen uran varrelta. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa ja lehdistökuuntelut:
Mirka Vesala, kustannuspäällikkö, Storytel
mirka.vesala@storytel.com
Puh. +358 50 490 0245

Kuvat

Juha Vuorinen, Kuva: Toni Härkönen
Juha Vuorinen, Kuva: Toni Härkönen
Lataa
Vuorisen vieraana -podcastsarjan kansikuva.
Vuorisen vieraana -podcastsarjan kansikuva.
Lataa
Kalevi Puonti, Kuva: Ville Palmu
Kalevi Puonti, Kuva: Ville Palmu
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Storytel Oy
Storytel Oy
Hämeentie 19
00500 Helsinki

http://www.storytel.com

Storytel on yksi maailman johtavista äänikirjojen ja e-kirjojen suoratoistopalveluista, jonka visiona on tehdä maailmasta empaattisempi paikka tarinoiden kautta. Palvelu toimii älypuhelimelle tai tabletille ladattavan mobiilisovelluksen kautta ja antaa käyttäjälle mahdollisuuden nauttia tarinoista rajattomasti missä ja milloin vain. Suomessa Storytelin valikoima kattaa yli 150 000 ääni- ja e-kirjaa.

Paitsi digitaalinen kirjapalvelu Storytel on myös kasvava kustannuskonserni. Storytelin kustannustoiminta muodostuu useista kustantamoista, kuten Norstedts, Gummerus Kustannus, Massolit, StorySide, Printz Publishing, People's Press, Rabén & Sjögren, B. Wahlströms ja Norstedts Kartor. Storytel julkaisee myös itse suoraan kuunneltaviksi kirjoitettuja Storytel Original -äänikirjasarjoja sekä podcasteja. Ruotsissa vuonna 2005 perustettu Storytel toimii tällä hetkellä 18 maassa ja sen pääkonttori on Tukholmassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Storytel Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme