Suomen AkatemiaSuomen Akatemia

Strategisen tutkimuksen teema vuodelle 2023 päätetty

Jaa

Valtioneuvosto on päättänyt vuonna 2023 käynnistyvien strategisen tutkimuksen ohjelmien teemaksi oikeudenmukaisen vihreän murroksen. Teemasta avattavien ohjelmien läpileikkaava painopiste on resilienssi.

Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) rahoittaa pitkäjänteistä ja tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta, joka tuottaa ratkaisuja merkittäviin suomalaisen yhteiskunnan haasteisiin. Lisäksi tutkimus palvelee elinkeinoelämän uudistumista ja kilpailukykyä sekä työelämän ja julkisen sektorin kehittämistä.

STN:n puheenjohtaja Anu Kaukovirta kertoo, että neuvosto valmistautuu avaamaan nyt päätetystä teemasta kaksi kuusivuotista tutkimusohjelmaa.

"Elämme keskellä vihreää murrosta. Pitkäjänteisillä sekä ennakkoluulottomasti eri tieteenaloja ja näkökulmia yhdistävillä monitieteisillä tutkimushankkeilla voidaan rakentaa kauaskantoista tietopohjaa vihreän murroksen siivittämiseksi ja murroksen oikeudenmukaisuuden vahvistamiseksi. Tämä koskee niin energiasiirtymää, resurssikysymyksiä kuin vihreän murroksen edellyttämiä yhteiskunnallisia ratkaisuja", toteaa Kaukovirta.

Strategisen tutkimuksen rahoitus on tarkoitettu laajoille, monitieteisille tutkimushankkeille eli konsortioille, joiden toiminnassa korostuu jatkuva vuorovaikutus tiedon käyttäjien kanssa. Strategisella tutkimuksella vahvistetaan yhteiskunnallista ongelmanratkaisukykyä ja parannetaan päätöksenteon tietopohjaa. STN odottaa ohjelmiin valittavilta hankkeilta aktiivista, koko tutkimuksen elinkaaren kattavaa vuorovaikutusta tiedon tuottajien ja hyödyntäjien kesken, jotta korkeatasoinen tutkimustieto tavoittaa tiedonhyödyntäjät.

Hakuilmoitus ja -ohjeet julkaistaan alustavan tiedon mukaan marraskuun alussa Suomen Akatemian verkkosivuilla, ja aiehaku on avoinna tammikuun 2023 alkupuolelle asti.

Lisätietoja


Teemasta avattavien ohjelmien hakuvastaavat:

  • tiedeasiantuntija Tuomas Katajarinne, p. 029 533 5067
  • tiedeasiantuntija Katri Huutoniemi, p. 029 533 5195


Teemavalmistelu:

  • johtava tiedeasiantuntija Pilvi Toppinen, p. 029 533 5064

Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Suomen Akatemian viestintä

Tiina Salo, viestintäsuunnittelija

p. 029 533 5084

etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Akatemia
Suomen Akatemia
Hakaniemenranta 6, PL 131
00531 HELSINKI

029 533 5000http://www.aka.fi/fi

Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, jolla on yhteiskunnallista merkitystä ja vaikuttavuutta. Vuonna 2022 STN rahoittaa tutkimusta 55,6 miljoonalla eurolla.

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa. Vuonna 2022 Akatemia rahoittaa tutkimusta 468 miljoonalla eurolla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia

Forskningsinfrastrukturer får finansiering från Finlands Akademi1.2.2024 10:05:10 EET | Tiedote

Kommittén för forskningens infrastrukturer vid Finlands Akademi har beviljat elva projekt drygt 22 miljoner euro i finansiering för att bygga och utveckla nationella och internationella forskningsinfrastrukturer. Det här är de andra och sista delbesluten om FIRI 2023-utlysningen. Totalt beviljade Akademin över 52 miljoner euro inom utlysningen. FIRI-finansieringen stöder uppbyggnad och utveckling av högklassiga forskningsinfrastrukturer, som lägger grunden för genomslagskraftig forskning, utveckling och innovation.

Suomen Akatemialta huomattava rahoitus tutkimusinfrastruktuureille1.2.2024 10:05:10 EET | Tiedote

Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomitea on myöntänyt rahoituksen 11 hankkeelle kansallisten ja kansainvälisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamiseen ja kehittämiseen. Yhteensä rahoitusta myönnettiin yli 22 miljoonaa euroa. Kyseessä ovat loput FIRI 2023 -tutkimusinfrastruktuurihaun päätöksistä. Kokonaisuudessaan FIRI2023 -haussa tutkimusinfrastruktuurihankkeille myönnettiin yli 52 miljoonaa euroa. FIRI-rahoituksella tuetaan korkeatasoisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamista ja kehittämistä vaikuttavan TKI-toiminnan perustana.

Research infrastructures receive major funding from Research Council of Finland1.2.2024 10:05:10 EET | Press release

The Finnish Research Infrastructure Committee at the Research Council of Finland has awarded eleven projects more than 22 million euros in funding to build and upgrade national and international research infrastructures. This was the second and last set of decisions on the FIRI 2023 call. The funding granted under the call totals more than 52 million euros. FIRI funding supports the establishment and upgrading of high-quality research infrastructures, which lay a solid foundation for high-impact research, development and innovation.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye