STT

STT alkaa moderoida Keskisuomalainen-konsernin artikkelikommentteja – yhteistyössä yli 60 lehteä

Jaa
Suomen Tietotoimiston moderointi laajenee lähikuukausina useisiin kymmeniin lehtiin. Keskisuomalainen-konsernin medioiden artikkelikommentteja tulee STT:n moderoitavaksi vaiheittain vuoden aikana.

Yhteistyö kattaa runsaat 60 lehteä, muun muassa Keskisuomalaisen, Etelä-Suomen Sanomat, Savon Sanomat, Kouvolan Sanomat ja Kymen Sanomat. Mukana on myös useita paikallislehtiä.

”Virkeät kommenttipalstat ovat lehdille tärkeitä. STT:n moderointipalvelulla haluamme taata, että keskustelu on laadukasta”, sanoo sanomalehti Keskisuomalaisen vastaava päätoimittaja ja Keskisuomalainen-konsernin journalistinen johtaja Pekka Mervola.

Moderointi alkaa Etelä-Suomen Sanomista helmikuun aikana, ja lisää lehtiä tulee joukkoon maalis-toukokuussa.

”Olemme todella iloisia siitä, että uuden yhteistyön myötä STT:n rooli verkkokeskusteluissa valtakunnallisena toimijana kasvaa huomattavasti”, sanoo STT:n liiketoimintapäällikkö Maunu Anhava.

STT:n moderoinnin ensimmäinen asiakas oli Ilta-Sanomat viime marraskuussa. Seuraavat asiakkaat olivat Helsingin Sanomat ja Yle Uutiset tammikuussa.

Asiakkaat määrittelevät ohjeet ja linjan, joiden mukaan STT:n moderoijat työskentelevät. Asiakkaiden ohjeistusten pohjalta on toimitettu STT:n moderointiperiaatteet.

STT:llä keskusteluja valvovat toimihenkilöt, joilla on aiempaa kokemusta moderoinnista. Työtä ei tehdä STT:n uutistoimituksessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Suomen Tietotoimisto:
Kimmo Pietinen
toimitusjohtaja
040 557 84 62
kimmo.pietinen@stt.fi


Maunu Anhava
liiketoimintapäällikkö
040 163 21 55
maunu.anhava@stt.fi


Keskisuomalainen Oyj:
Pekka Mervola
journalistinen johtaja
050 554 9435
pekka.mervola@keskisuomalainen.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

STT
STT
Porkkalankatu 20 A
00180 Helsinki

09 695 811https://stt.fi

STT (Oy Suomen Tietotoimisto - Finska Notisbyrån Ab) on media- ja viestintätalo, joka koostuu kolmesta liiketoimintalinjasta: mediapalveluista, viestintäpalveluista sekä kuvamyynnistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STT

Tekoäly tietotoimistossa: STT ei tingi uutisten aitoudesta22.6.2023 09:15:00 EEST | Tiedote

Suomen Tietotoimisto (STT) on linjannut tekoälyn käyttöä eri palveluissaan. Periaatteena on, että yleisön pitää voida kaikissa tilanteissa luottaa tietotoimiston tuottamaan ja välittämään tekstiin ja kuvaan. Siksi tekoäly ei STT:ssä tee tiedonhankintaa, vaan uutiset ja uutiskuvat ovat aina aitoja. Sen sijaan tekoälyä ja automaatiota hyödynnetään muilla tavoin työn tehostamiseksi. Aitouden lisäksi toinen tärkeä periaate on läpinäkyvyys. Tavoitteena on, että yleisö tietää, jos tekoälyä on hyödynnetty esimerkiksi STT Info -tiedotepalvelun välittämien tiedotteiden tai Lehtikuvan kuvakaupan tarjonnassa olevien kuvituskuvien tuottamisessa. STT seuraa aktiivisesti uusien työkalujen kehitystä ja ottaa sovelluksia käyttöönsä, kun voi olla varma, että niiden tuottamat sisällöt vastaavat tietotoimiston laatuvaatimuksia. STT on monipuolinen media- ja viestintätalo, jolla on kolme keskeistä liiketoiminta-alaa. Mediapalvelut palvelee uutismediaa ja muita asiakkaita, jotka julkaisevat STT:n uutis- ja

STT vahvistaa uutistyötä, kolmanneksi toimituspäälliköksi Janne Huuskonen15.11.2022 10:28:33 EET | Tiedote

Suomen Tietotoimistoon on nimitetty kolmas toimituspäällikkö, vastuualueenaan journalistinen laatu ja kehitys. Uudessa tehtävässä aloittaa 1. elokuuta 2023 Janne Huuskonen, jolla on pitkä kokemus STT:stä aiemmalta työuraltaan. Viime vuodet Huuskonen on työskennellyt teknologiayrityksessä markkinointi- ja viestintäjohtajana sekä sen ohessa kirjoittanut ja toimittanut kirjoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye