STTK ry.

STTK: EU:n ja Suomen otettava johtava rooli ilmastopolitiikassa - Eduskuntavaaliehdokkaat haluavat Suomen täyttävän kansainväliset velvoitteensa

Jaa

STTK:n teettämän kyselyn mukaan 54 prosenttia eduskuntavaaliehdokkaista haluaa Suomen täyttävän ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvät kansainväliset velvoitteensa määräajassa. Ehdokkaista 27 prosenttia haluaa, että asetetut tavoitteet saavutetaan määräaikaa nopeammin. Vain 8 prosenttia katsoo, että Suomen ei tulisi ollenkaan pyrkiä saavuttamaan asetettuja tavoitteita.

Jos Suomi haluaa toteuttaa allekirjoittamansa Pariisin sopimuksen velvoitteet, hiilidioksidipäästöjä tulisi vähentää 60 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 1990-tasosta. Vuoteen 2035 mennessä päästöjä tulee vähentää 70-90 prosenttia ja hiilineutraalius tulee saavuttaa 2030-luvun kuluessa. 

- Suomen seuraavan hallituksen agendalle tulee Pariisin ilmastosopimuksen ja sen tavoitteiden väliarviointi. Suomen on varmistettava oma kilpailukykynsä ja parhaiten se onnistuu pyrkimällä aktiivisesti ilmastonmuutoksen torjunnan edelläkävijäksi. Meidän on myös varmistettava, että Euroopan unioni ottaa kansainvälisessä ilmastopolitiikassa edelläkävijän roolin. Tähän on hyvä mahdollisuus kesällä käynnistyvän Suomen EU-puheenjohtajuuskauden aikana, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola toteaa.

Palola puhui tänään STTK:n talouspoliittisessa seminaarissa Helsingissä, jossa teemana oli ilmastonmuutoksen vaikutukset työhön ja talouteen.

Ilmastokestävän talouspolitiikan tulee olla oikeudenmukaista 

STTK:n mielestä Suomen pitää asettaa seuraavalla hallituskaudella selkeät tavoitteet ja keinot ilmastonmuutoksen torjuntaan. Samalla on luotava oikeudenmukaisen siirtymän ohjelma. Ilmastopäätöksiä tehtäessä ei voi jättää huomioimatta niiden taloudellisia-, sosiaalisia- ja työllisyysvaikutuksia. Päätösten valmistelun on oltava mahdollisimman laajapohjaista.  

-  Ilmastotoimet ovat välttämättömiä, eikä niitä voi lykätä. Ilmastonmuutoksen torjunta ei kuitenkaan saa lisätä taloudellista eriarvoisuutta tai epävarmuutta, vaan sen pitää päinvastoin pyrkiä poistamaan sitä. Tämä on välttämätöntä, jotta tavalliset kansalaiset, palkansaajat ja kuluttajat sitoutuisivat muutokseen. On kaikkien etu, että ilmastotoimet koetaan laajasti oikeutetuiksi, Palola painottaa.

Oikeudenmukaisella siirtymällä tarkoitetaan ekologisesti välttämättömien muutosten tekemistä sosiaalisesti kestävästi ja työllisyyttä tukien. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ulottuvat jokaiseen ihmiseen, koska ympäristön myötä hyvinvointimme sekä toimeentulomme perusta muuttuu. 

- Esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamisella on vaikutuksensa ihmisten arkipäivään. Myös työmarkkinoiden murros on ratkaistava. Ilmastonmuutoksen myötä työpaikkoja häviää, mutta syntyy myös uutta työtä. Tarvitaan uudenlaista osaamista. Meillä on oltava selkeä näkemys, miten ihmisiä ja yrityksiä tuetaan tässä rakennemuutoksessa esimerkiksi luomalla edellytykset jatkuvalle osaamisen päivittämiselle, Palola korostaa.


Lisätietoja STTK:ssa: puheenjohtaja Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Avainsanat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

STTK ry.
STTK ry.
Mikonkatu 8 A, 6. krs
00100 HELSINKI

http://www.sttk.fi

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin puoli miljoonaa jäsentä.

Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista18.4.2024 12:39:11 EEST | Tiedote

Kehysriihen kyyti oli kylmää ja hallituksen tekemät arvovalinnat selviä. Kärsimään joutuvat myös opiskelijat. ─ Hallitus perusteli kehysriihitoimia Suomelle kasvua tuovina, mutta oikea kasvun tie olisi ollut tukea ja auttaa opiskelijoita sekä luoda mahdollisuuksia valmistua ajoissa ja ilman merkittävää opiskeluiden aikaista uupumista. Nyt toimittiin päinvastoin, STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Valtteri Mäyrälä toteaa. Opiskelijoiden toimeentuloon ollaan tekemässä iso leikkaus siirtämällä opiskelijat pois yleisen asumistuen piiristä takaisin opintotuen asumislisälle - takaisin menneisyyteen. Muutos laskee opiskelijoiden tuloja varsinkin sen vuoksi, ettei asumislisää todennäköisesti saa kesäisin. ─ Ennestään opintojen ja toimeentulohuolien kuormittamien opiskelijoiden arkeen ollaan tuomassa lisää ahdistuksen aiheita, kun toimeentulon määrittää se, saako kesätöitä vai joutuuko perustoimeentulotuen varaan. Työskentely opintojen ohella Mäyrälä huomauttaa, että työskentely ei ole lainkaan

STTK: Kehysriihen lisäsopeutukset pidentävät taantumaa16.4.2024 16:55:50 EEST | Tiedote

Hallitus on päättänyt kehysriihessään kolmen miljardin euron lisäsopeutuksesta. Koska Suomi on jo taantumassa, STTK:n mielestä riski on, että näin merkittävä lisäsopeutus ensi vuonna pidentää taantumaa entisestään. - Hallitus ei puuttunut riittävästi Suomen julkisen talouden keskeisimpään ongelmaan eli kokonaisveroasteen romahdukseen. Kokonaisveroaste laskee hallituskauden aikana noin kahdeksan miljardia, mutta kehysriihessä tehtiin veropäätöksiä ainoastaan vajaan kahden miljardin euron edestä, pääekonomisti Patrizio Lainà toteaa. Sopeutus on hallituksen toimenpiteissä pahasti epätasapainossa painottuen leikkauksiin. Arvonlisäveron kiristäminen puolestaan syö pieni- ja keskituloisten ostovoimaa. Sosiaaliturvan varassa oleville alv:n korotusta ei kompensoida edes osittain, sillä indeksitarkistukset ovat jäissä. - Valmiste- ja liikenteen verotus olisi kannattanut kiinnittää indeksiin. Yhdessä listaamattomien yhtiöiden osinkoverotuksen korjaamisen kanssa verotuloja olisi saatavissa yli mi

STTK:n hallitus: Vaihtoehdotonta talouspolitiikkaa ei ole, kyse on arvovalinnoista15.4.2024 13:09:14 EEST | Tiedote

Hallitus istuu parhaillaan kehysriihessä, jossa on ilmoitettu tavoiteltavan jopa kolmen miljardin lisäsäästöjä julkisen talouden tasapainottamiseksi. STTK:n hallituksen mielestä monet etukäteen julkisuudessa esiin nousseet toimenpide-ehdotukset kuulostavat käsittämättömiltä. - Esimerkiksi vasta hetken aikaa toimineilta hyvinvointialueilta pitäisi löytää merkittäviä säästöjä tilanteessa, jossa ne kaikki eivät tälläkään hetkellä pysty palvelemaan ja auttamaan kansalaisia edes välttämättömissä ja kiireellisissä tarpeissa. Miten säästöjä tekemällä kyettäisiin parempaan palveluun, puheenjohtaja Antti Palola hämmästelee. Eläkkeisiin on ennakkoon kaavailtu leikkauksia muodossa tai toisessa. Asia tuntuu aiheuttavan eripuraa hallituksen sisällä, kun toinen pääpuolue on valmis saksimaan eläkkeistä ja toinen ei. STTK:n hallitus varoittaa tekemästä mitään työeläkejärjestelmää koskevia uusia päätöksiä, sillä silloin vaikeutettaisiin parhaillaan eläkeuudistusta valmistelevaa kolmikantaista työtä. -

Akavan opiskelijat, STTK-Opiskelijat ja SYL: Opiskelijat on nostettava velkakuopasta19.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Akavan opiskelijat, STTK-Opiskelijat ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ovat huolissaan opiskelijoiden velkaantumisesta ja vaativat toimia sen pysäyttämiseksi. Opintolainakanta on reilusti yli kaksinkertaistunut vuoden 2017 opintotuen leikkausten jälkeen. Opiskelijoiden velkakuoppa vain syvenee: vuonna 2022 korkeakoulusta valmistuneilla oli keskimäärin 22 660 euroa opintolainaa, eli noin kolme kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. Tammikuussa 2024 opintolainakanta oli jopa 6,2 miljardia euroa. - Opintolainan kasvulla on monia kerrannaisvaikutuksia. Esimerkiksi perheen perustaminen tai asunnon hankkiminen voivat viivästyä vuosia, kun suuri opintolaina ja taloudellinen epävarmuus painavat päälle, STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Valtteri Mäyrälä toteaa. Nykyinen hallitus tekee mittavia leikkauksia opiskelijoiden toimeentuloon jäädyttämällä muun muassa opintorahan ja asumistuen indeksikorotukset sekä leikkaamalla asumistuesta. Leikkauksia kompensoidaan nostamalla elokuusta a

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye