STTK ry.

STTK: Hallitus unohti tasa-arvon

Jaa

Tiedote, vapaa julkaistavaksi

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola kritisoi maan hallitusta, joka puoliväliriihessä unohti tärkeimmän työelämän tasa-arvoa edistävän asian eli perhevapaauudistuksen.
- Ilma on ollut sakeana uusia ja uusvanhoja malleja uudistuksen pohjaksi. Hallitus ei kuitenkaan taipunut edes selvitykseen, jonka pohjalta perhevapaauudistus olisi voinut edetä. Tämä oli ikävä viesti suomalaisille, maailman koulutetuimmille, laajasti työmarkkinoille osallistuville nuorille naisille. Perhevapaauudistusta on pidetty tärkeimpänä asiana sukupuolten välisen tasa-arvon ja naisten työmarkkina-aseman vahvistamisessa. Nyt se jäi hamaan tulevaisuuteen.

Palola on huolissaan työmarkkinoiden tasa-arvosta ja varsinkin palkkatasa-arvon edistymisestä nyt, kun keskitetyistä palkkaratkaisuista on luovuttu.
- Palkkatasa-arvo on edennyt ennen kaikkea tupoissa. STTK:lle tasa-arvokysymykset ovat edunvalvonnan kivijalka. Toivon, että tasa-arvon edistäminen ei ota takapakkia, kun asioista neuvotellaan ja sovitaan liittopöydissä – puhumattakaan paikallisesta sopimisesta.

Viime syksynä Naisten palkkapäivänä STTK laski, että naisten ja miesten välinen palkkaero ei ole kaventunut vaan se on pikemmin levenemään päin. Keskeinen syy tähän on pitkään jatkunut huono talouskehitys.
- Maan hallituksen on huolehdittava samapalkkaohjelmansa edistämisestä. Toivon, että myös perhevapaauudistukseen voitaisiin vielä palata. Muutoin Suomen on turha kehuskella olevansa tasa-arvon mallimaa – paitsi juhlapuheissa, Palola toteaa.

Antti Palola puhui tänään STTK:n edustajiston kokouksessa Helsingissä.

Populismi hiipuu?

Tiistaina vietettiin Eurooppa-päivää positiivisemmissa tunnelmissa kuin pitkään aikaan.
- Ranskan presidentinvaalien tulos kuten muutamat muutkin Euroopan vaalitulokset osoittavat, että vastuulliselle politiikalle on edelleen kysyntää. Populismi näyttää olevan hiipumaan päin, joskin ilmiö on edelleen olemassa, Antti Palola arvioi.

Euroopan komissio antoi huhtikuussa esityksen Euroopan unionin sosiaalisten oikeuksien vahvistamiseksi. Myös STTK on antanut siihen näkemyksensä.
- Euroopan on opittava virheistään ja toimittava sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vahvistamiseksi. Varsinkin eri nopeuksia etenevässä EU:ssa on tärkeää seurata, voimistuuko sosiaalinen kehitys kaikkialla vai kasvaako kuilu eri maiden ja maaryhmien välillä. Unionin yhtenäisyys on koetuksella brexitin takia, mutta nyt on keskityttävä ratkomaan syitä, jotka Britannian eroon johtivat. EU:n hajoaminen ei olisi ratkaisu yhteenkään ongelmaan. Päinvastoin, siitä syntyisi pelottavan suuri ongelma eikä kannata edes arvailla, mitä siitä lopulta seuraisi.

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030

 

--------------------------------------------------------------------------------

 

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 17 jäsenliittoa ja noin 520 000 jäsentä. Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia. Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

Tietoja julkaisijasta

STTK ry.
STTK ry.
Mikonkatu 8 A, 6. krs
00100 HELSINKI

http://www.sttk.fi

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin puoli miljoonaa jäsentä.

Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

Akavan opiskelijat, STTK-Opiskelijat ja SYL: Opiskelijat on nostettava velkakuopasta19.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Akavan opiskelijat, STTK-Opiskelijat ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ovat huolissaan opiskelijoiden velkaantumisesta ja vaativat toimia sen pysäyttämiseksi. Opintolainakanta on reilusti yli kaksinkertaistunut vuoden 2017 opintotuen leikkausten jälkeen. Opiskelijoiden velkakuoppa vain syvenee: vuonna 2022 korkeakoulusta valmistuneilla oli keskimäärin 22 660 euroa opintolainaa, eli noin kolme kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. Tammikuussa 2024 opintolainakanta oli jopa 6,2 miljardia euroa. - Opintolainan kasvulla on monia kerrannaisvaikutuksia. Esimerkiksi perheen perustaminen tai asunnon hankkiminen voivat viivästyä vuosia, kun suuri opintolaina ja taloudellinen epävarmuus painavat päälle, STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Valtteri Mäyrälä toteaa. Nykyinen hallitus tekee mittavia leikkauksia opiskelijoiden toimeentuloon jäädyttämällä muun muassa opintorahan ja asumistuen indeksikorotukset sekä leikkaamalla asumistuesta. Leikkauksia kompensoidaan nostamalla elokuusta a

STTK kansainvälisenä naistenpäivänä: Raskaus- ja perhevapaasyrjinnästä on päästävä eroon8.3.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Hallitusohjelmassa on useita sukupuolten tasa-arvoon vaikuttavia kirjauksia, joiden yhteisvaikutuksia on arvioitava kokonaisuutena. STTK:n mielestä on varmistettava, että naisten ja miesten tasa-arvon edistäminen huomioidaan jo asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Muuten vaara on, että otetaan yksi askel eteenpäin, mutta kaksi taakse. Tänään kansainvälisenä naistenpäivänä STTK kiinnittää huomion raskaus- ja perhevapaasyrjintään, joka on työelämässä tiedossa oleva, laajasti tunnistettu ongelma. Raskaus- ja perhevapaasyrjintää on kitkettävä nykyistä tehokkaammin. Nykyisen hallitusohjelman ongelmallisimmat kirjaukset asiassa liittyvät STTK:n mielestä määräaikaisten työsuhteiden perusteisiin. ─ Työsopimuslain nykyistä työsuhdeturvaan ja määräaikaisten työsuhteiden perusteisiin liittyvää sääntelyä ei saa heikentää. Hallituksen kaavailema mahdollisuus tehdä työsopimus määräaikaisena ilman erityistä perustetta vuoden ajaksi lisäisi väistämättä työsopimusten perusteetonta ketjuttamista.

STTK:n puheenjohtaja: Hallitus, elinkeinoelämä ja yrittäjät haluavat tyrmäysvoiton suomalaisesta ammattiyhdistyliikkeestä7.3.2024 10:37:20 EET | Tiedote

Ensi viikolla on ilmoitettu alkavaksi useiden ammattiliittojen kaksi viikkoa kestävät poliittiset työtaistelut. Myös niitä tukevista lakoista on annettu ilmoituksia. Lakkoja on edeltänyt joukko lyhyempiä työtaisteluita, STTK:n marraskuinen Kohtuus kaikessa -mielenilmaus ja helmikuussa Senaatintorilla järjestetty SAK:n ja STTK:n yhteinen Stop Nyt -mielenilmaus. ─ Ammattiyhdistysliike ei ole mielenilmauksilla ja lakoilla pyytänyt kuuta taivaalta. Se on halunnut aidon neuvottelupöydän, jossa eri osapuolien tavoitteita sovitetaan yhteen ja jossa lopputulos normaalisti on kompromissi, joka ei täysin tyydytä ketään, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo. Tähän asti kolmikantaiset lainsäädännön valmistelut ovat kuitenkin Palolan mukaan olleet teatteria, jossa keinot hallitusohjelman tavoitteisiin pääsemiseksi on annettu valmiiksi työryhmille. ─ Aidolle neuvottelutoiminnalle ei ole ollut sijaa. Hallituksen toimintatapa on Palolan mielestä outo siksikin, että hallitusohjelman työlainsäädännön

SAK, Akava ja STTK: Työuralla tapahtuva opiskelu vaatii tukea4.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK esittävät, että aikuiskoulutustuen pohjalle luodaan uusi tukimalli, joka turvaisi osaavan työvoiman saatavuutta eri aloilla työelämän osaamistarpeiden muuttuessa. Tukimalli rahoitettaisiin työnantajilta ja työntekijöiltä kerättävillä työttömyysvakuutusmaksuilla. Tuen hallinnointi ja myöntäminen on järkevintä toteuttaa Työllisyysrahaston kautta. Malli turvaisi toimeentuloa opintojen aikana silloin, kun opiskelusta aiheutuu ansiotulojen menetyksiä. Tukimalli hyödyntäisi aikuiskoulutustuen toimivia elementtejä, kuten työn ja opintojen yhdistämiseen tarkoitettua soviteltua tukea. Vertailun vuoksi esimerkiksi opintotukea voi saada vain päätoimiseen opiskeluun. Mallissa voitaisiin huomioida myös muun muassa työvoimapula-aloille kouluttautuminen sekä koulutus- ja osaamistason nostoon liittyvä ja työllistymistä edistävä opiskelu aiempaa vahvemmin. Uuden tukimallin valmistelu tulee käynnistää välittömästi, jotta osaavan työvoiman saatavuus yhteiskun

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye