STTK ry.

STTK: Merkittävät uudistukset tehty työmarkkinajärjestöjen, ei hallituksen pöydässä

Jaa

STTK:n hallituksen mielestä perhevapaauudistuksen karilleajo on iso takaisku tasa-arvon edistämisen tiellä. Hallituspuolueet asettivat itse uudistukselle reunaehdot, jotka eivät sitten kelvanneetkaan.
- Väitteetsiitä, että työmarkkinajärjestöt olisivat kaataneet hankkeen, ovat epäasiallisia ja epäloogisia. Perhevapaauudistus kaatui poliittiseen riitelyyn ja epärealistiseen aikatauluun. Poliitikkojen velvollisuus on saada hankkeelle nopeasti jatkoa ja viedä uudistus maaliin tällä hallituskaudella, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola esittää.

STTK:n hallitus keskusteli tänään myös loppusuoralle kääntyneestä työmarkkinoiden neuvottelukierroksesta.
- Työnantajat ovat puhuneet vuosia tarpeesta huomioida ala- ja tuottavuuskohtaiset erot palkoissa. Tämän kierroksen koordinointi ja ratkaisut eivät anna viitteitä siitä, että tuottavuuserot olisi aidosti otettu huomioon siten, että palkkatasa-arvo edistyisi. Erityisesti kummastuttaa rahoitusalan työnantajia vaivaava jääräpäisyys. Paikallisen sopimisen sijaan työnantajat haluavat lisätä sanelua.

Liittokierros heijastelee sopimusjärjestelmän käymistilaa, joka on jatkunut siitä lähtien, kun Elinkeinoelämän keskusliitto ilmoitti luopuvansa keskitetyistä palkkaratkaisuista.
- STTK:ssa on vireillä sopimus- ja neuvottelujärjestelmän kehittämishanke. Liittokierroksen jäljiltä arvioimme, miten sopimuskierrokset ja koordinaatio ovat jatkossa syytä toteuttaa. Nyt käyty kierros ei ole paras malli vakaan sopimusyhteiskunnan näkökulmasta.

Suomalainen kolmikantainen järjestelmä on tuonut vakautta ja ennustettavuutta työmarkkinoille. Sen avulla on luotu ja uudistettu työ- ja sosiaalilainsäädäntöä ja huonoina aikoina tehty taloutta ja työllisyyttä edistäviä ratkaisuja.
- Nykyhallituksen käyttöön ottama ”uusi kolmikanta” on tarkoittanut paljon puhetta ja vähän villoja. Työmarkkinoiden uudistuksia on viety jääräpäisesti eteenpäin riippumatta niiden tehokkuudesta ja vaikuttavuudesta. Työmarkkinajärjestöjä on kuultu, mutta ei aidosti kuunneltu. Tästä viimeisin esimerkki on aktiivimalli, joka kohtelee työttömiä epäoikeudenmukaisesti ja on mallina byrokraattinen ja raskas. Vastakkainasettelun aika on palannut ja kolmikannan tulevaisuus epäselvä.

STTK:n luottamus maan hallitukseen on rapissut.
- Esimerkiksi sote-uudistus on edelleen epävarma, mutta varmaa on se, että tavoitteeksi mainitut kolmen miljardin kustannussäästöt eivät toteudu. Viimeksi karille ajoi perhevapaauudistus, jonka tarpeesta ollaan toimijasta riippumatta yksimielisiä. Hallitus on keskittynyt pitämään itsensä kasassa. Merkittävät uudistukset kuten eläkeuudistus ja kilpailukykysopimus on tehty työmarkkinajärjestöjen pöydissä, puheenjohtaja Antti Palola arvioi.

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Tietoja julkaisijasta

STTK ry.
STTK ry.
Mikonkatu 8 A, 6. krs
00100 HELSINKI

http://www.sttk.fi

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin puoli miljoonaa jäsentä.

Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

Akavan opiskelijat, STTK-Opiskelijat ja SYL: Opiskelijat on nostettava velkakuopasta19.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Akavan opiskelijat, STTK-Opiskelijat ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ovat huolissaan opiskelijoiden velkaantumisesta ja vaativat toimia sen pysäyttämiseksi. Opintolainakanta on reilusti yli kaksinkertaistunut vuoden 2017 opintotuen leikkausten jälkeen. Opiskelijoiden velkakuoppa vain syvenee: vuonna 2022 korkeakoulusta valmistuneilla oli keskimäärin 22 660 euroa opintolainaa, eli noin kolme kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. Tammikuussa 2024 opintolainakanta oli jopa 6,2 miljardia euroa. - Opintolainan kasvulla on monia kerrannaisvaikutuksia. Esimerkiksi perheen perustaminen tai asunnon hankkiminen voivat viivästyä vuosia, kun suuri opintolaina ja taloudellinen epävarmuus painavat päälle, STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Valtteri Mäyrälä toteaa. Nykyinen hallitus tekee mittavia leikkauksia opiskelijoiden toimeentuloon jäädyttämällä muun muassa opintorahan ja asumistuen indeksikorotukset sekä leikkaamalla asumistuesta. Leikkauksia kompensoidaan nostamalla elokuusta a

STTK kansainvälisenä naistenpäivänä: Raskaus- ja perhevapaasyrjinnästä on päästävä eroon8.3.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Hallitusohjelmassa on useita sukupuolten tasa-arvoon vaikuttavia kirjauksia, joiden yhteisvaikutuksia on arvioitava kokonaisuutena. STTK:n mielestä on varmistettava, että naisten ja miesten tasa-arvon edistäminen huomioidaan jo asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Muuten vaara on, että otetaan yksi askel eteenpäin, mutta kaksi taakse. Tänään kansainvälisenä naistenpäivänä STTK kiinnittää huomion raskaus- ja perhevapaasyrjintään, joka on työelämässä tiedossa oleva, laajasti tunnistettu ongelma. Raskaus- ja perhevapaasyrjintää on kitkettävä nykyistä tehokkaammin. Nykyisen hallitusohjelman ongelmallisimmat kirjaukset asiassa liittyvät STTK:n mielestä määräaikaisten työsuhteiden perusteisiin. ─ Työsopimuslain nykyistä työsuhdeturvaan ja määräaikaisten työsuhteiden perusteisiin liittyvää sääntelyä ei saa heikentää. Hallituksen kaavailema mahdollisuus tehdä työsopimus määräaikaisena ilman erityistä perustetta vuoden ajaksi lisäisi väistämättä työsopimusten perusteetonta ketjuttamista.

STTK:n puheenjohtaja: Hallitus, elinkeinoelämä ja yrittäjät haluavat tyrmäysvoiton suomalaisesta ammattiyhdistyliikkeestä7.3.2024 10:37:20 EET | Tiedote

Ensi viikolla on ilmoitettu alkavaksi useiden ammattiliittojen kaksi viikkoa kestävät poliittiset työtaistelut. Myös niitä tukevista lakoista on annettu ilmoituksia. Lakkoja on edeltänyt joukko lyhyempiä työtaisteluita, STTK:n marraskuinen Kohtuus kaikessa -mielenilmaus ja helmikuussa Senaatintorilla järjestetty SAK:n ja STTK:n yhteinen Stop Nyt -mielenilmaus. ─ Ammattiyhdistysliike ei ole mielenilmauksilla ja lakoilla pyytänyt kuuta taivaalta. Se on halunnut aidon neuvottelupöydän, jossa eri osapuolien tavoitteita sovitetaan yhteen ja jossa lopputulos normaalisti on kompromissi, joka ei täysin tyydytä ketään, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo. Tähän asti kolmikantaiset lainsäädännön valmistelut ovat kuitenkin Palolan mukaan olleet teatteria, jossa keinot hallitusohjelman tavoitteisiin pääsemiseksi on annettu valmiiksi työryhmille. ─ Aidolle neuvottelutoiminnalle ei ole ollut sijaa. Hallituksen toimintatapa on Palolan mielestä outo siksikin, että hallitusohjelman työlainsäädännön

SAK, Akava ja STTK: Työuralla tapahtuva opiskelu vaatii tukea4.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK esittävät, että aikuiskoulutustuen pohjalle luodaan uusi tukimalli, joka turvaisi osaavan työvoiman saatavuutta eri aloilla työelämän osaamistarpeiden muuttuessa. Tukimalli rahoitettaisiin työnantajilta ja työntekijöiltä kerättävillä työttömyysvakuutusmaksuilla. Tuen hallinnointi ja myöntäminen on järkevintä toteuttaa Työllisyysrahaston kautta. Malli turvaisi toimeentuloa opintojen aikana silloin, kun opiskelusta aiheutuu ansiotulojen menetyksiä. Tukimalli hyödyntäisi aikuiskoulutustuen toimivia elementtejä, kuten työn ja opintojen yhdistämiseen tarkoitettua soviteltua tukea. Vertailun vuoksi esimerkiksi opintotukea voi saada vain päätoimiseen opiskeluun. Mallissa voitaisiin huomioida myös muun muassa työvoimapula-aloille kouluttautuminen sekä koulutus- ja osaamistason nostoon liittyvä ja työllistymistä edistävä opiskelu aiempaa vahvemmin. Uuden tukimallin valmistelu tulee käynnistää välittömästi, jotta osaavan työvoiman saatavuus yhteiskun

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye