STTK ry.

STTK: Osaaminen vahvistaa tasa-arvoa

Jaa
STTK on huolissaan pelkän perusasteen suorittaneiden työllisyydestä. Vuonna 2018 pelkän peruskoulun suorittaneiden 18-64-vuotiaiden työllisyysaste oli vain 45 prosenttia, kun ammatillisen- tai ylioppilastutkinnon suorittaneilla se oli 71,2 prosenttia. - Nyt 20-29-vuotiaista 15 prosenttia on työmarkkinoilla pelkän peruskoulun tarjoaman osaamisen varassa. Ilman osaamistason nostoa heidän työllisyytensä jää todennäköisesti pysyvästi muita matalammalle tasolle, STTK:n johtaja Taina Vallander arvioi

Tällä viikolla Suomessa vietetään Miesten viikkoa. STTK on huolissaan miesten syrjäytymisestä, joka usein alkaa jo koulussa.
- Miesten osuus pelkän peruskoulun suorittaneista on naisia suurempi. Miehet myös hakeutuvat päivittämään osaamistaan työuran aikana naisia vähemmän. Tilastokeskuksen aikuiskoulutustutkimuksen mukaan 25-44-vuotiaiden ikäryhmässä naisten osallistuminen koulutukseen on peräti kymmenen prosenttia suurempi kuin miesten. Tätä vanhemmissa ikäryhmissä ero naisten hyväksi on vieläkin suurempi.

STTK:n mielestä miesten koulutusvaje on tasa-arvo-ongelma.
- Työn sisällöt ja tekemisen tavat ovat jatkuvassa muutoksessa, jossa osaaminen luo turvaa. Sukupuolten väliset koulutuserot ovat merkittävä yhteiskunnallinen ongelma, koska osaamisvaje voi tehdä uudelleentyöllistymisestä vaikeaa ja johtaa joissain tapauksissa pitkittyneeseen syrjäytymiseen työmarkkinoilta, Vallander korostaa.

Erot poikien ja tyttöjen välillä ovat havaittavissa jo peruskoulussa. Esimerkiksi sukupuolten välinen ero lukutaidossa on Suomessa OECD-maiden suurin.
- Tieto on hälyttävä ja osaamiseen nojaavana maana siitä on oltava erityisen huolissaan.

Oppivelvollisuusuudistus tulee tarpeeseen

Oppivelvollisuuden laajentamista ja toisen asteen koulutuksen maksuttomuutta koskeva lakiesitys on parhaillaan eduskunnassa. Tavoite on nostaa koulutus- ja osaamistasoa ja varmistaa jokaiselle nuorelle mahdollisuus toisen asteen tutkinnon suorittamiseen. Ensimmäinen laajennetun oppivelvollisuuden piiriin tuleva ikäluokka ovat vuonna 2005 syntyneet.
- Valtiovarainministeriö on laskenut, että uudistus voisi pitkällä aikavälillä tuottaa jopa 15 000 uutta työllistä. Uudistus tarvitaan, jotta pystytään nostamaan nuorten ikäluokkien osaamisen tasoa systemaattisesti, Vallander sanoo.

Myös työuran aikaisia toimia tarvitaan.
- STTK on esittänyt työpaikoilla tehtäviä osaamiskartoituksia välineinä osaamisvajeiden havaitsemiseen. Esimerkiksi työkykyä arvioitaisiin työelämässä säännöllisillä kartoituksilla, joiden pohjalta työntekijä ohjataan ennaltaehkäisevien ja korjaavien toimien pariin. Työpaikoilla osaamisen päivittäminen voi tuoda merkittäviä tuottavuushyötyjä ja siksi osaamista on jatkuvasti arvioitava ja tuettava.

Suomella on kaikki edellytykset ponnistaa koulutuksellisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kärkimaaksi. Siihen tarvitaan määrätietoisia ja pitkäjänteisiä toimia. Työelämässä kasvaa tarve erityisesti korkeakoulutason osaamiselle. Osaamistarpeisiin vastaamiseksi on luotava monipuolisesti erilaisia polkuja koulutukseen ja osaamistason nostoon myös työuran aikana.

Lisätietoja STTK:ssa: Taina Vallander, puhelin 040 184 1464.

Tietoja julkaisijasta

STTK ry.
STTK ry.
Mikonkatu 8 A, 6. krs
00100 HELSINKI

http://www.sttk.fi

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin puoli miljoonaa jäsentä.

Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

Akavan opiskelijat, STTK-Opiskelijat ja SYL: Opiskelijat on nostettava velkakuopasta19.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Akavan opiskelijat, STTK-Opiskelijat ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ovat huolissaan opiskelijoiden velkaantumisesta ja vaativat toimia sen pysäyttämiseksi. Opintolainakanta on reilusti yli kaksinkertaistunut vuoden 2017 opintotuen leikkausten jälkeen. Opiskelijoiden velkakuoppa vain syvenee: vuonna 2022 korkeakoulusta valmistuneilla oli keskimäärin 22 660 euroa opintolainaa, eli noin kolme kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. Tammikuussa 2024 opintolainakanta oli jopa 6,2 miljardia euroa. - Opintolainan kasvulla on monia kerrannaisvaikutuksia. Esimerkiksi perheen perustaminen tai asunnon hankkiminen voivat viivästyä vuosia, kun suuri opintolaina ja taloudellinen epävarmuus painavat päälle, STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Valtteri Mäyrälä toteaa. Nykyinen hallitus tekee mittavia leikkauksia opiskelijoiden toimeentuloon jäädyttämällä muun muassa opintorahan ja asumistuen indeksikorotukset sekä leikkaamalla asumistuesta. Leikkauksia kompensoidaan nostamalla elokuusta a

STTK kansainvälisenä naistenpäivänä: Raskaus- ja perhevapaasyrjinnästä on päästävä eroon8.3.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Hallitusohjelmassa on useita sukupuolten tasa-arvoon vaikuttavia kirjauksia, joiden yhteisvaikutuksia on arvioitava kokonaisuutena. STTK:n mielestä on varmistettava, että naisten ja miesten tasa-arvon edistäminen huomioidaan jo asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Muuten vaara on, että otetaan yksi askel eteenpäin, mutta kaksi taakse. Tänään kansainvälisenä naistenpäivänä STTK kiinnittää huomion raskaus- ja perhevapaasyrjintään, joka on työelämässä tiedossa oleva, laajasti tunnistettu ongelma. Raskaus- ja perhevapaasyrjintää on kitkettävä nykyistä tehokkaammin. Nykyisen hallitusohjelman ongelmallisimmat kirjaukset asiassa liittyvät STTK:n mielestä määräaikaisten työsuhteiden perusteisiin. ─ Työsopimuslain nykyistä työsuhdeturvaan ja määräaikaisten työsuhteiden perusteisiin liittyvää sääntelyä ei saa heikentää. Hallituksen kaavailema mahdollisuus tehdä työsopimus määräaikaisena ilman erityistä perustetta vuoden ajaksi lisäisi väistämättä työsopimusten perusteetonta ketjuttamista.

STTK:n puheenjohtaja: Hallitus, elinkeinoelämä ja yrittäjät haluavat tyrmäysvoiton suomalaisesta ammattiyhdistyliikkeestä7.3.2024 10:37:20 EET | Tiedote

Ensi viikolla on ilmoitettu alkavaksi useiden ammattiliittojen kaksi viikkoa kestävät poliittiset työtaistelut. Myös niitä tukevista lakoista on annettu ilmoituksia. Lakkoja on edeltänyt joukko lyhyempiä työtaisteluita, STTK:n marraskuinen Kohtuus kaikessa -mielenilmaus ja helmikuussa Senaatintorilla järjestetty SAK:n ja STTK:n yhteinen Stop Nyt -mielenilmaus. ─ Ammattiyhdistysliike ei ole mielenilmauksilla ja lakoilla pyytänyt kuuta taivaalta. Se on halunnut aidon neuvottelupöydän, jossa eri osapuolien tavoitteita sovitetaan yhteen ja jossa lopputulos normaalisti on kompromissi, joka ei täysin tyydytä ketään, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo. Tähän asti kolmikantaiset lainsäädännön valmistelut ovat kuitenkin Palolan mukaan olleet teatteria, jossa keinot hallitusohjelman tavoitteisiin pääsemiseksi on annettu valmiiksi työryhmille. ─ Aidolle neuvottelutoiminnalle ei ole ollut sijaa. Hallituksen toimintatapa on Palolan mielestä outo siksikin, että hallitusohjelman työlainsäädännön

SAK, Akava ja STTK: Työuralla tapahtuva opiskelu vaatii tukea4.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK esittävät, että aikuiskoulutustuen pohjalle luodaan uusi tukimalli, joka turvaisi osaavan työvoiman saatavuutta eri aloilla työelämän osaamistarpeiden muuttuessa. Tukimalli rahoitettaisiin työnantajilta ja työntekijöiltä kerättävillä työttömyysvakuutusmaksuilla. Tuen hallinnointi ja myöntäminen on järkevintä toteuttaa Työllisyysrahaston kautta. Malli turvaisi toimeentuloa opintojen aikana silloin, kun opiskelusta aiheutuu ansiotulojen menetyksiä. Tukimalli hyödyntäisi aikuiskoulutustuen toimivia elementtejä, kuten työn ja opintojen yhdistämiseen tarkoitettua soviteltua tukea. Vertailun vuoksi esimerkiksi opintotukea voi saada vain päätoimiseen opiskeluun. Mallissa voitaisiin huomioida myös muun muassa työvoimapula-aloille kouluttautuminen sekä koulutus- ja osaamistason nostoon liittyvä ja työllistymistä edistävä opiskelu aiempaa vahvemmin. Uuden tukimallin valmistelu tulee käynnistää välittömästi, jotta osaavan työvoiman saatavuus yhteiskun

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye