STTK ry.

STTK: Osaamistason nosto ulotettava työikäisiin

Jaa

OECD:n raportti Continuous Learning in Working Life in Finland nostaa esille tarpeen luoda polkuja osaamistason nostoon erityisesti ammatillisen tutkinnon suorittaneille ja vaille toisen asteen koulutusta jääneille. Osaamispanostukset tulisi nähdä investointina, jolla on pitkän aikavälin myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin, kilpailukykyyn, työllisyyteen ja tuottavuuteen. 

-  Työikäisten osuus väestöstä pienenee ja samaan aikaan työelämän osaamisvaatimukset kasvavat. Haasteisiin ei voida vastata pelkästään kouluttamalla nuoret yhä korkeammin. Meidän on löydettävä ratkaisuja erityisesti työikäisten osaamistason nostoon ilman pitkiä poissaoloja työstä, STTK:n johtaja Taina Vallander painottaa. 

STTK esittää, että työvaltaisia opiskelumuotoja laajennettaisiin korkeakoulutukseen.

- Ammatillisessa koulutuksessa oppisopimuskoulutus on ollut hyvä tapa tuottaa uutta osaamista työnantajien tarpeisiin. Se on palvellut erityisesti aikuisten mahdollisuuksia hakeutua koulutukseen. Osana hallituksen käynnistämää jatkuvan oppimisen uudistusta tulisikin rakentaa vastaava oppisopimuskoulutuksen malli korkeakouluihin. Mallin rakentamisen voisi käynnistää hallituskauden aikana esimerkiksi alakohtaisella pilotilla, Vallander esittää.

Erikoisammattitutkinnoista aito polku osaamistason nostoon

STTK:n mielestä hallituksen käynnistämä jatkuvan oppimisen uudistus antaa mahdollisuuden purkaa konkreettisia esteitä, jotka hankaloittava työikäisten hakeutumista ja sitoutumista koulutukseen. Tämä tarkoittaa eri koulutussektoreiden yhteistyön tiivistämistä ja siiloutuneen ajattelun purkamista. Esimerkiksi erikoisammattitutkinnot tarjoaisivat mahdollisuuden osaamistason nostoon monilla toimialoilla. Tutkinnoilla tuotetaan jo nyt osaamista, joka on käytännössä lähellä korkeakoulututkintojen osaamistasoa. Sujuva polku korkeakoulutukseen kuitenkin puuttuu.

- Aikuisille soveltuvan koulutuksen tulee olla monimuotoista ja joustavaa. Sen tulee olla suoritettavissa myös pienempinä kokonaisuuksina. Työelämässä olevien erilaiset oppimiskyvyt pitää huomioida koulutuksia suunniteltaessa. Tarpeet eri aloilla vaihtelevat suuresti ja säännellyillä aloilla työtehtäviin pätevöidytään edelleen tutkintoja suorittamalla. Koulutuksen kehittämisen tulisikin tapahtua ammatillisen koulutuksen, korkeakoulujen ja työelämän tiiviissä yhteistyössä, Vallander korostaa.

Lisätietoja: Taina Vallander, johtaja, STTK, p. 040-184 1464

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 14 jäsenliittoa ja noin 500 000 jäsentä.

Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia.

Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

Tietoja julkaisijasta

STTK ry.
STTK ry.
Mikonkatu 8 A, 6. krs
00100 HELSINKI

09 131 521 (vaihde)http://www.sttk.fi

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 14 jäsenliittoa ja noin 500 000 jäsentä.

Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia.

Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

STTK:n kysely henkilöstön edustajille: Korona koettelee jaksamista ja hyvinvointia20.5.2020 07:00:00 EESTTiedote

STTK:n pääluottamus- ja luottamusmiehille sekä työsuojeluvaltuutetuille teettämän kyselyn mukaan joka neljäs (24 %) kokee, että korona on aiheuttanut henkilöstön jaksamiseen ja henkiseen kuormittumiseen liittyviä ongelmia ja haasteita erittäin tai melko paljon. 63 prosenttia on sitä mieltä, että ongelmia on työpaikalla jonkin verran. Kolmasosan mielestä (31 %) työnantaja ei ole kiinnittänyt riittävästi tai lainkaan huomiota henkilöstön jaksamiseen eikä ole tehnyt tarpeeksi toimia jaksamisen edistämiseksi.

STTK: Työntekijän oikeutta odotusajan palkkaan laajennettava13.5.2020 09:30:15 EESTTiedote

Hallitusohjelmassa todetaan, että uusia keinoja tahalliseen tai törkeän huolimattomaan alipalkkaukseen puuttumiseksi selvitetään. STTK pitää yhtenä ongelmallisena alipalkkauksen muotona tilanteita, joissa työnantaja toistuvasti ja tahallisesti maksaa työntekijöille virheellisesti palkkoja. Työntekijällä on oikeus työsuhteen päättyessä saada puuttuvan palkan ja viivästyskoron lisäksi täysi palkka odotuspäiviltä, jos työsuhteesta johtuva saatava viivästyy. Odotusajan palkan voi saada enintään kuudelta kalenteripäivältä. - Odotusajan palkan maksamisvelvollisuus liittyy vain työsuhteen päättymistilanteisiin. Kun palkanmaksu työsuhteen kestäessä viivästyy, työnantaja on velvollinen maksamaan puuttuvan palkan tai sen osan lisäksi vain viivästyskorkoa. STTK:n kentässä on ilmaantunut useita tilanteita, joissa työnantaja on työsuhteen aikana jättänyt toistuvasti joitakin palkan osia maksamatta. Tämä osoittaa erityistä piittaamattomuutta. On kohtuutonta, että työntekijä joutuu jatkuvasti huomaut

STTK: Koronan talouskuopasta ei nousta hevoskuuripolitiikalla11.5.2020 13:59:43 EESTTiedote

STTK:n hallitus on tyytyväinen siihen, että Suomessa aletaan asteittain purkaa koronaviruksen aiheuttamia rajoituksia. Kansalaisten henki ja terveys on oltava korona-exitin lähtökohta, mutta myös kriisin talousvaikutukset on otettava huomioon. - Hyvinvointivaltio alkaa voida pahoin, jos talouden rattaat eivät pyöri, yrityksiä kaatuu ja työttömyys syvenee, puheenjohtaja Antti Palola korostaa. Jo nyt on selvää, että tie kriisistä ulos on pitkä. Siksi tarvitaan tasapainoinen strategia niin lyhyen kuin pidemmän aikavälin toimille. - Nyt taloudessa on elvytyksen aika. Sopeutustoimien aika on vasta myöhemmin. STTK:n hallitus pitää erittäin tärkeänä sitä, että korona-exit toteutetaan oikeudenmukaisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla - talouden hevoskuurit unohtaen. - Poliittinen vastakkainasettelu ja populismi ovat koronakriisin aikana laantuneet. Mutta jos kriisin jälkihoito tehdään asettamalla eri kansalaisryhmiä vastakkain, se on maaperä populismin uudelle nousulle. Y

STTK:n kysely koronaviruksen vaikutuksista: YT-neuvotteluiden piirissä vajaa kolmannes – jaksamiseen panostetaan huolestuttavan vähän15.4.2020 07:00:00 EESTTiedote

STTK on tehnyt kyselyn pääluottamus- ja luottamusmiehille koronan aiheuttamista toimista työpaikoilla. Kyselyyn vastasi 1855 STTK:laisten jäsenliitojen luottamusmiestä. Kysely suoritettiin 31.3 – 7.4 välisenä aikana. Kyselyn mukaan YT-neuvotteluja on käyty tai on parhaillaan käynnissä vajaalla kolmanneksella (27 prosenttia) työpaikoista. YT-neuvotteluiden keston osalta 5 päivän neuvotteluaikaa on käytetty 30 prosentissa ja alle 5 päivän neuvotteluaikaa 15 prosentissa yksityisen sektorin työpaikoista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme