STTK ry.

STTK: Sosiaaliturvauudistus käyntiin palvelut edellä

Jaa

Tiedote, vapaa julkaistavaksi

 

Palvelulähtöinen sosiaaliturvauudistus saa laajaa kannatusta eduskuntavaaliehdokkailta.

 

STTK:n vuoden alussa teettämän kyselyn mukaan eduskuntavaaliehdokkaat kannattavat laajasti sosiaaliturvan uudistamista palvelulähtöiseen suuntaan. Sosiaaliturvan uudistamista palvelulähtöiseen suuntaan pitää erittäin tärkeänä 44 prosenttia ja jokseenkin tärkeänä 47 prosenttia ehdokkaista. Palvelulähtöisyyden tärkeyttä korostavat eduskuntavaaliehdokkaat yli puoluerajojen. Kyselyyn vastasi yhteensä 406 eduskuntavaaliehdokasta.

- Kysely osoittaa varsin selvästi, että palvelulähtöinen sosiaaliturvauudistus nauttii laajaa kannatusta eri puolueiden keskuudessa. STTK on julkaissut oman kannustinmallinsa sosiaaliturvan uudistamiseksi, jonka mukaan uudistus tulisi aloittaa nimenomaan palvelujärjestelmän sekä työttömyysturvan perusturvan uudistuksella, STTK:n johtaja Katarina Murto painottaa.

Kyselyn mukaan ehdokkaat kannattavat laajasti etuusjärjestelmän selkeyttämistä ja henkilökohtaisen kohtaamisen tärkeyttä. Myös TE- ja sote-palveluiden integroiminen ja lisäresurssit työvoimapalveluihin saavat laajaa kannatusta.  

- Aktiiviseen työvoimapolitiikkaan ja henkilökohtaiseen kohtaamiseen on panostettava, jotta työllistyminen ja osallisuus tehostuvat. Nämä tavoitteet saavutetaan vain laaja-alaisilla, oikein kohdennetuilla ja vaikuttavilla palveluilla, jotka ovat yksilölähtöisiä ja kannustavia. Työllisyyspalvelut sekä sosiaali- ja terveyspalvelut tulee tarkoituksenmukaisella tavalla yhdistää. Myös etuuksien maltillinen yhdistäminen ja kytkeminen tiiviisti henkilökohtaiseen palveluprosessiin on tarpeen. Sosiaaliturvan uudistus tulee toteuttaa vaiheittain ja sille on varattava riittävän pitkä aika, Murto korostaa.

  

TOIMI-hanke luo hyvät edellytykset käynnistää valmistelu heti hallituskauden alussa

Perusturvan ja toimeliaisuuden kokonaisuudistusta pohtineen TOIMI-hankkeen työ on päättynyt ja raportti julkaistiin tänään. Hankkeen keskeinen tavoite on tukea tietoon perustuvaa työskentelyä kevään 2019 eduskuntavaalien yhteydessä, sosiaaliturvaa laajasti kehittävän perusturvan ja toimeliaisuuden uudistuksen päätöksenteossa. Mukana työssä ovat olleet asiantuntijoiden lisäksi kaikkien eduskuntapuolueiden, työmarkkina-, yrittäjä- sekä sosiaali- ja terveysjärjestöjen edustajat.

- Työskentelytapa on ollut uusi ja kokemus monelta osin hyödyllinen. Sosiaaliturvauudistus on valtava ja tärkeä uudistus, jossa kyse on niin arvovalinnoista, palveluiden ja etuuksien yhteensovittamisesta kuin rahoituksesta. Tällainen keskusteleva, pohtiva ja avoin työskentelytapa, jossa on tuotettu runsaasti taustamateriaalia, antanee suotuisammat lähtökohdat käynnistää mittava valmistelu heti uuden hallituskauden alussa, hankkeeseen osallistunut Murto korostaa.

Lisätietoja:

STTK:n johtaja Katarina Murto, puh: 050 568 9188

Avainsanat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

STTK ry.
STTK ry.
Mikonkatu 8 A, 6. krs
00100 HELSINKI

http://www.sttk.fi

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin puoli miljoonaa jäsentä.

Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

STTK:n hallitus: Vaihtoehdotonta talouspolitiikkaa ei ole, kyse on arvovalinnoista15.4.2024 13:09:14 EEST | Tiedote

Hallitus istuu parhaillaan kehysriihessä, jossa on ilmoitettu tavoiteltavan jopa kolmen miljardin lisäsäästöjä julkisen talouden tasapainottamiseksi. STTK:n hallituksen mielestä monet etukäteen julkisuudessa esiin nousseet toimenpide-ehdotukset kuulostavat käsittämättömiltä. - Esimerkiksi vasta hetken aikaa toimineilta hyvinvointialueilta pitäisi löytää merkittäviä säästöjä tilanteessa, jossa ne kaikki eivät tälläkään hetkellä pysty palvelemaan ja auttamaan kansalaisia edes välttämättömissä ja kiireellisissä tarpeissa. Miten säästöjä tekemällä kyettäisiin parempaan palveluun, puheenjohtaja Antti Palola hämmästelee. Eläkkeisiin on ennakkoon kaavailtu leikkauksia muodossa tai toisessa. Asia tuntuu aiheuttavan eripuraa hallituksen sisällä, kun toinen pääpuolue on valmis saksimaan eläkkeistä ja toinen ei. STTK:n hallitus varoittaa tekemästä mitään työeläkejärjestelmää koskevia uusia päätöksiä, sillä silloin vaikeutettaisiin parhaillaan eläkeuudistusta valmistelevaa kolmikantaista työtä. -

Akavan opiskelijat, STTK-Opiskelijat ja SYL: Opiskelijat on nostettava velkakuopasta19.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Akavan opiskelijat, STTK-Opiskelijat ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ovat huolissaan opiskelijoiden velkaantumisesta ja vaativat toimia sen pysäyttämiseksi. Opintolainakanta on reilusti yli kaksinkertaistunut vuoden 2017 opintotuen leikkausten jälkeen. Opiskelijoiden velkakuoppa vain syvenee: vuonna 2022 korkeakoulusta valmistuneilla oli keskimäärin 22 660 euroa opintolainaa, eli noin kolme kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. Tammikuussa 2024 opintolainakanta oli jopa 6,2 miljardia euroa. - Opintolainan kasvulla on monia kerrannaisvaikutuksia. Esimerkiksi perheen perustaminen tai asunnon hankkiminen voivat viivästyä vuosia, kun suuri opintolaina ja taloudellinen epävarmuus painavat päälle, STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Valtteri Mäyrälä toteaa. Nykyinen hallitus tekee mittavia leikkauksia opiskelijoiden toimeentuloon jäädyttämällä muun muassa opintorahan ja asumistuen indeksikorotukset sekä leikkaamalla asumistuesta. Leikkauksia kompensoidaan nostamalla elokuusta a

STTK kansainvälisenä naistenpäivänä: Raskaus- ja perhevapaasyrjinnästä on päästävä eroon8.3.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Hallitusohjelmassa on useita sukupuolten tasa-arvoon vaikuttavia kirjauksia, joiden yhteisvaikutuksia on arvioitava kokonaisuutena. STTK:n mielestä on varmistettava, että naisten ja miesten tasa-arvon edistäminen huomioidaan jo asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Muuten vaara on, että otetaan yksi askel eteenpäin, mutta kaksi taakse. Tänään kansainvälisenä naistenpäivänä STTK kiinnittää huomion raskaus- ja perhevapaasyrjintään, joka on työelämässä tiedossa oleva, laajasti tunnistettu ongelma. Raskaus- ja perhevapaasyrjintää on kitkettävä nykyistä tehokkaammin. Nykyisen hallitusohjelman ongelmallisimmat kirjaukset asiassa liittyvät STTK:n mielestä määräaikaisten työsuhteiden perusteisiin. ─ Työsopimuslain nykyistä työsuhdeturvaan ja määräaikaisten työsuhteiden perusteisiin liittyvää sääntelyä ei saa heikentää. Hallituksen kaavailema mahdollisuus tehdä työsopimus määräaikaisena ilman erityistä perustetta vuoden ajaksi lisäisi väistämättä työsopimusten perusteetonta ketjuttamista.

STTK:n puheenjohtaja: Hallitus, elinkeinoelämä ja yrittäjät haluavat tyrmäysvoiton suomalaisesta ammattiyhdistyliikkeestä7.3.2024 10:37:20 EET | Tiedote

Ensi viikolla on ilmoitettu alkavaksi useiden ammattiliittojen kaksi viikkoa kestävät poliittiset työtaistelut. Myös niitä tukevista lakoista on annettu ilmoituksia. Lakkoja on edeltänyt joukko lyhyempiä työtaisteluita, STTK:n marraskuinen Kohtuus kaikessa -mielenilmaus ja helmikuussa Senaatintorilla järjestetty SAK:n ja STTK:n yhteinen Stop Nyt -mielenilmaus. ─ Ammattiyhdistysliike ei ole mielenilmauksilla ja lakoilla pyytänyt kuuta taivaalta. Se on halunnut aidon neuvottelupöydän, jossa eri osapuolien tavoitteita sovitetaan yhteen ja jossa lopputulos normaalisti on kompromissi, joka ei täysin tyydytä ketään, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo. Tähän asti kolmikantaiset lainsäädännön valmistelut ovat kuitenkin Palolan mukaan olleet teatteria, jossa keinot hallitusohjelman tavoitteisiin pääsemiseksi on annettu valmiiksi työryhmille. ─ Aidolle neuvottelutoiminnalle ei ole ollut sijaa. Hallituksen toimintatapa on Palolan mielestä outo siksikin, että hallitusohjelman työlainsäädännön

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye