STTK ry.

STTK: Sote-uudistuksen henkilöstöriskeihin ei ole varauduttu

Jaa

STTK on osittain tyytyväinen ehdotuksiin, joita nyt lausuntokierroksella ollut uudistettu sote-valinnanvapausmalli sisältää.
- Yhtiöittämisvelvoitteen poistaminen on hyvä asia. Tosin nyt ehdotettu laaja asiakassetelimalli johtaisi osin samoihin vaikeuksiin kuin perustuslakiin törmännyt yhtiöittämispakko: palvelukokonaisuudet pirstoutuvat, säästötavoitteet karkaavat eikä integraation hyötyjä saada käyttöön, STTK:n sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Riitta Työläjärvi arvioi.

Päätökset asiakassetelin laajuudesta ja kohdentamisesta on jätettävä maakunnille. Näin varmistetaan, että nyt toimivat erikoissairaanhoidon osiot eivät jatkossakaan vaarannu.

Jättimäinen sote-uudistus tuo mukanaan henkilöstöriskejä, joihin ei toistaiseksi ole löydetty riittäviä ratkaisuja.
- Henkilöstöä uhkaa työsuhteiden pirstoutuminen ja työehtojen heikentyminen. Oireellista on, että laajassa valinnanvapauslausunnon kyselylomakkeessa ei ole ainoatakaan kohtaa henkilöstövaikutuksista, Työläjärvi toteaa.

Kilpailuedun hakeminen henkilöstön työehtoja tai –olosuhteita heikentämällä on torjuttava. Viime kädessä palvelut tekee osaava, koulutettu ja työhönsä sitoutunut henkilöstö.

-Sote-uudistuksen mahdolliset hyödyt saadaan palvelukokonaisuuksia uudistamalla sekä eri henkilöstöryhmien työnjakoa ja osaamispotentiaalia kehittämällä. Tämä tulee tehdä laajassa yhteistyössä ja –toiminnassa suurimpien henkilöstöryhmien kanssa.

Maakunnille ja tuleville maakuntavaltuustoille jää suuri päätösvalta ja vastuu oman alueensa palvelutuotannon järjestämisessä. Siksi kaikkien keskeisten sote-palvelujen henkilöstöryhmien on oltava vahvasti mukana alueellisessa valmistelussa ja voitava tuoda oma asiantuntemuksensa uudenlaisten palvelumallien kehittämiseen.
- Jatkuva kiire uhkaa kapeuttaa laajapohjaista valmistelua, Työläjärvi arvioi.

Helppokäyttöiset tietojärjestelmät on luotava nopeasti, jotta tunnistetaan esimerkiksi palveluntuottajien erityisosaaminen, jonotusajat sekä toiminnan laatu ja tuloksellisuus. Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelujen sekä valtakunnallisen maksuliikenteen tietojärjestelmien rakentaminen luontuu parhaiten Kelan hoidettavaksi.
- Silloin asiakkaat voivat tehdä valintoja tietoon - ei tunteeseen - pohjautuen. Asiakkaiden aseman varmistamiseksi on myös tärkeää estää asiakasmaksujen korottaminen.

STTK kannatta valinnanvapauden harkittua lisäämistä. Yksityisiä toimijoita tarvitaan mukana sote-palvelutuotannossa. Olennaista on, että maakunta pystyy johtamaan kokonaisuutta ja yksityissektori toimii vastuullisesti. Vastuullinen toimijuus edellyttää vero- ja taloustietojen avoimuuden ohella myös esimerkiksi avoimia palvelujen laatutietoja, eri henkilöstöryhmien kouluttamista ja työharjoittelupaikkojen järjestämistä sekä vastuunjakoa päivystysajan ja kriisitilanteiden palvelujen hoitamiseksi.

Lisätietoja STTK:ssa: Riitta Työläjärvi, puhelin 040 827 2988.

Tietoja julkaisijasta

STTK ry.
STTK ry.
Mikonkatu 8 A, 6. krs
00100 HELSINKI

http://www.sttk.fi

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin puoli miljoonaa jäsentä.

Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista18.4.2024 12:39:11 EEST | Tiedote

Kehysriihen kyyti oli kylmää ja hallituksen tekemät arvovalinnat selviä. Kärsimään joutuvat myös opiskelijat. ─ Hallitus perusteli kehysriihitoimia Suomelle kasvua tuovina, mutta oikea kasvun tie olisi ollut tukea ja auttaa opiskelijoita sekä luoda mahdollisuuksia valmistua ajoissa ja ilman merkittävää opiskeluiden aikaista uupumista. Nyt toimittiin päinvastoin, STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Valtteri Mäyrälä toteaa. Opiskelijoiden toimeentuloon ollaan tekemässä iso leikkaus siirtämällä opiskelijat pois yleisen asumistuen piiristä takaisin opintotuen asumislisälle - takaisin menneisyyteen. Muutos laskee opiskelijoiden tuloja varsinkin sen vuoksi, ettei asumislisää todennäköisesti saa kesäisin. ─ Ennestään opintojen ja toimeentulohuolien kuormittamien opiskelijoiden arkeen ollaan tuomassa lisää ahdistuksen aiheita, kun toimeentulon määrittää se, saako kesätöitä vai joutuuko perustoimeentulotuen varaan. Työskentely opintojen ohella Mäyrälä huomauttaa, että työskentely ei ole lainkaan

STTK: Kehysriihen lisäsopeutukset pidentävät taantumaa16.4.2024 16:55:50 EEST | Tiedote

Hallitus on päättänyt kehysriihessään kolmen miljardin euron lisäsopeutuksesta. Koska Suomi on jo taantumassa, STTK:n mielestä riski on, että näin merkittävä lisäsopeutus ensi vuonna pidentää taantumaa entisestään. - Hallitus ei puuttunut riittävästi Suomen julkisen talouden keskeisimpään ongelmaan eli kokonaisveroasteen romahdukseen. Kokonaisveroaste laskee hallituskauden aikana noin kahdeksan miljardia, mutta kehysriihessä tehtiin veropäätöksiä ainoastaan vajaan kahden miljardin euron edestä, pääekonomisti Patrizio Lainà toteaa. Sopeutus on hallituksen toimenpiteissä pahasti epätasapainossa painottuen leikkauksiin. Arvonlisäveron kiristäminen puolestaan syö pieni- ja keskituloisten ostovoimaa. Sosiaaliturvan varassa oleville alv:n korotusta ei kompensoida edes osittain, sillä indeksitarkistukset ovat jäissä. - Valmiste- ja liikenteen verotus olisi kannattanut kiinnittää indeksiin. Yhdessä listaamattomien yhtiöiden osinkoverotuksen korjaamisen kanssa verotuloja olisi saatavissa yli mi

STTK:n hallitus: Vaihtoehdotonta talouspolitiikkaa ei ole, kyse on arvovalinnoista15.4.2024 13:09:14 EEST | Tiedote

Hallitus istuu parhaillaan kehysriihessä, jossa on ilmoitettu tavoiteltavan jopa kolmen miljardin lisäsäästöjä julkisen talouden tasapainottamiseksi. STTK:n hallituksen mielestä monet etukäteen julkisuudessa esiin nousseet toimenpide-ehdotukset kuulostavat käsittämättömiltä. - Esimerkiksi vasta hetken aikaa toimineilta hyvinvointialueilta pitäisi löytää merkittäviä säästöjä tilanteessa, jossa ne kaikki eivät tälläkään hetkellä pysty palvelemaan ja auttamaan kansalaisia edes välttämättömissä ja kiireellisissä tarpeissa. Miten säästöjä tekemällä kyettäisiin parempaan palveluun, puheenjohtaja Antti Palola hämmästelee. Eläkkeisiin on ennakkoon kaavailtu leikkauksia muodossa tai toisessa. Asia tuntuu aiheuttavan eripuraa hallituksen sisällä, kun toinen pääpuolue on valmis saksimaan eläkkeistä ja toinen ei. STTK:n hallitus varoittaa tekemästä mitään työeläkejärjestelmää koskevia uusia päätöksiä, sillä silloin vaikeutettaisiin parhaillaan eläkeuudistusta valmistelevaa kolmikantaista työtä. -

Akavan opiskelijat, STTK-Opiskelijat ja SYL: Opiskelijat on nostettava velkakuopasta19.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Akavan opiskelijat, STTK-Opiskelijat ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ovat huolissaan opiskelijoiden velkaantumisesta ja vaativat toimia sen pysäyttämiseksi. Opintolainakanta on reilusti yli kaksinkertaistunut vuoden 2017 opintotuen leikkausten jälkeen. Opiskelijoiden velkakuoppa vain syvenee: vuonna 2022 korkeakoulusta valmistuneilla oli keskimäärin 22 660 euroa opintolainaa, eli noin kolme kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. Tammikuussa 2024 opintolainakanta oli jopa 6,2 miljardia euroa. - Opintolainan kasvulla on monia kerrannaisvaikutuksia. Esimerkiksi perheen perustaminen tai asunnon hankkiminen voivat viivästyä vuosia, kun suuri opintolaina ja taloudellinen epävarmuus painavat päälle, STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Valtteri Mäyrälä toteaa. Nykyinen hallitus tekee mittavia leikkauksia opiskelijoiden toimeentuloon jäädyttämällä muun muassa opintorahan ja asumistuen indeksikorotukset sekä leikkaamalla asumistuesta. Leikkauksia kompensoidaan nostamalla elokuusta a

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye